Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Käänsin katseeni yllättyneenä naaraaseen. En ollut odottanut hänen tuovan asiaa esille, vaikka tiesinkin, että hän oli varmaankin nähnyt Turmaloikan seurassani. Siristin silmiäni.
”En minä mitenkään viihdy hänen seurassaan. Älä kuvittelekaan”, vastasin viileästi. Minä, Tuhkajuova ja Turmaloikka olimme olleet oppilaita yhdessä, ja olimme tunteneet toisemme melkein koko elämämme. Emme ehkä olleet kovinkaan läheisissä väleissä, kaksi muuta kaiketi vähiten, mutta me tiesimme, mikä kukin oli kissojaan.
”Se typerä kolli vain tunkee koko ajan seuraani. On helpompaa vain kärsiä hiljaa kuin yrittää aina häätää hänet pois.”
En todellakaan tahtonut, että Tuhkajuova kuvittelisi minun ja Turmaloikan välillä olevan jotain. Minä kunnioitin Tuhkajuovaa enemmän kuin keskiverto kuolonklaanilaista, ja luulin, että hänkin kunnioitti minua. Tiesin, ettei Tuhkajuova pitänyt Turmaloikasta, sillä oppilasaikoinamme kolli oli tarttunut jokaiseen tilanteeseen kiusata meitä. Ja vaikka hän ei ehkä käynyt enää minun hermoilleni, hän käyttäytyi kaiketi yhtä ärsyttävästi muita kohtaan. Jos hän luulisi minun – hyi sentään – ihastuneen Turmaloikkaan, sotureista kaikista hiirenaivoisimpaan, miten hän oikein näkisi minut? Muutenkin tunsin oloni jotenkin haavoittuvaiseksi aina, kun toin tunteitani jotenkin esille.
Onneksi minun ei enää tarvinnut jatkaa keskustelua naarassoturin kanssa, sillä Mesitähti ilmoitti klaaninsa olevan lähdössä. Tietysti he lähtisivät ensin, meidän oli varmistettava, etteivät eloklaanilaiset jäisi pyörimään reviirillemme. Pian Eloklaanin jäsenet alkoivat valua pois paikalta, ja kun näytti siltä, että he olivat tarpeeksi kaukana, aloimme mekin tehdä lähtöä. Punatähti otti paikkansa jonon edestä. Päätin, että oli parempi pitää hieman etäisyyttä Tuhkajuovaan, joten naaraan jättäytyessä joukon hännille minä päätin seurata edessä kulkevien kokeneempien sotureiden joukkoa.
Saavuimme piakkoin leiriin. En ollut kokoontumisessa edes huomannut, kuinka väsynyt olin. Olinhan käynyt tänään rajapartiossakin ja omatoimisella metsästysretkellä, joten en ollut paljoa ehtinyt levätä. Onneksi kokoontumiseen lähtijöiden ei kuitenkaan tarvinnut herätä aamun partioihin. Leirin aukiolla yllätyin hiukan nähdessäni niin paljon kissoja valveilla – pääosin sotureita, klaanin nuoremmat ja vanhemmat jäsenet olivat varmastikin nukkumassa – mutta oli kaiketi ymmärrettävää, että kissat olivat kiinnostuneita siitä, mitä kokoontumisessa oli tapahtunut. Näin myös Turmaloikan. Hänkin taisi huomata minut, sillä harmaa soturi lähti kulkemaan minua kohti. Minä kuitenkin astelin hänen ohitseen kuin en olisi kollia huomannutkaan. Oli myönnettävä, että se tuntui hiukan pahalta. Luulin nimittäin, että Turmaloikka oli odottanut unetta nimenomaan minun paluutani. Se kuitenkin liippasi hiukan liian läheltä kumppaneina olemista.
Suuntasin suoraan makuusijalleni ja käperryttyäni sammalilleni suljin silmäni. Soturien pesään astui jälkeeni toinen kissa, jonka hajusta tunnistin Turmaloikaksi. Hän kuului seisovan hetken paikoillaan ja astelevan sitten omalle pedilleen. Kuulin hiljaista jupinaa ”typerästä naaraasta”, mutta tukahdutin haluni nostaa päätäni ja sättiä kollia. En voinut uskoa, että hän otti huomiotta jättämisen niin tosissaan. Lisää sotureita alkoi hiljalleen virrata pesään. Minä nukahdin ärtyneenä.
//Tuhka?
//416 sanaa
