Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Katsoin Latvaruusua silmiin. ”Oikeastiko?” kysyin hiljaa. Unelmani oli toteutumassa. Latvaruusu pyysi minua kumppanikseen! Vaikka…ehkä se olikin vain vitsi? Yritin olla ajattelematta sitä vaihtoehtoa. ”Niin. Loiskevarjo, olet tehnyt vaikka mitä. Siitä minä pidän.” Latvaruusu vastasi. ”Hei Latvaruusu, minne me menemme?” kuulin Pyräkkäpirun kysymyksen. Latvaruusu harppoi nopeasti partion kärkeen ja väläytti minulle harmistuneen katseen. Mutta…viimein olin saanut unelmieni kissan. Latvaruusu piti minusta! Minua harmitti, että olimme partiossa. Voisimme jutella sitten leirissä lisää. ”Hei Loiskevarjo.” kuulin Tattihallan kuiskauksen. ”Mitä nyt?” kysyin.
”Minä kuulin mitä puhuitte.” Tattihalla naukui hiljaa. Säikähdin. En olisi halunnut tiedon leviävän näin pian! Latvaruusu ei selvästikään ollut huomannut mitään. ”Ai, selvä. Juttelinkin Latvaruusun kanssa parhaista saalistuspaikoista.” valehtelin peloissani. Tiesin kyllä, että jos Tattihalla oli kuullut mitä olimme puhuneet, hän ei uskoisi valhettani. Kolli loi minuun epäluuloisen katseen. Toivoin että hän olisi vain sanonut huonon vitsin, ei muuta. ”Äh, älä valehtele. En minä kenellekään kerro, että olette kumppaneita. Mikäli joku saa tietää, niin minä olen siitä vastuussa, enkä minä kerro kenellekään.” Tattihalla lupasi. En tiennyt, luottaisinko häneen. Tattihalla ei ollut ilkeä, muttei häneen välttämättä aina voinut luottaa. ”No, olkoon. Muista se mitä lupasit.” murahdin. Tattihalla nyökytteli kiivaasti. Nyt salaisuutemme oli paljastunut yhdelle kissalle. Kuinka monelle se tulisi vielä paljastumaan? Otimme muun partion kiinni.
Saavuimme leirin suuaukolle. Hidastin vauhtiani. Olimme merkinneet rajat. Pujahdin leirin sisään onnellisena. Lysähdin makaamaan tuoresaaliskasan viereen. Kasassa oli orava, myyrän rippeet ja yksi varpunen. ’Ei mikään hirveän loistava kasa. Kumminkin on tuo sentään jotain.’ ajattelin. En vielä mennyt ottamaan kasasta mitään, sillä ajattelin että muiden pitäisi ottaa ensin. Se oli reilua, sillä olin ollut monta päivää tyhjän panttina parantajan pesässä. Astelin soturien pesää kohti. Yhtäkkiä tunsin jotain pehmeää selässäni. Katsoin taakseni. Latvaruusu seisoi häntä selälläni. ”Hei vain. Mennäänkö?” hän kysyi. Nyökkäsin ilahtuneena ja seurasin häntä leirin ulkopuolelle. Latvaruusu asettui hyvän matkan päähän leiristä ja tarkisti ettei ketään ollut kuulolla. ”Hyvä.” hän sanoi. ”Loiskevarjo, minun piti sanoa. Olet yksi kissoista, josta olen aina pitänyt. Oppilaasta asti. Mutta haluan pyytää sinua kumppanikseni.” Latvaruusu naukui. ”Tietysti haluan. Minäkin olen pitänyt sinusta, mutta…en olisi uskonut, että haluaisit minun kumppanikseni.” tunnustin. Uskoin että hän ei halunnutkaan enää olla kumppanini, koska olin ollut erakkona. ”Miksi et? Senkö takia, että olet ollut erakko? Monet ovat.” Latvaruusu kuulosti aivan siltä, että se olisi ollut maailman luonnollisin asia. Katsoin naarasta häkeltyneenä. En olisi odottanut häneltä noin suopeaa suhtautumista. ”K-kiitos. Lupaan olla sinulle aina…uskollinen.” pystyin jo kehräämään.
”No siinä tuleekin olemaan hommaa.” Latvaruusu näpäytti minua hännällään kiusoitellen. Loin häneen rakastavan katseen. ’Enää, rakas kumppanini, en ikinä petä klaaniani. Olen luonasi, aina ja ikuisesti.’ ajattelin.
