Tuhkatassu
Kirjoittaja: Elandra
”Kaipa minäkin osaisin, jos kokeilisin. Ei se voi olla kauhean hankalaa, niinhän?” Pimentotassu kysyi.
“Tietäisit vain. Se kuluttaa hurjasti voimia, eikä vesikään ole lämmintä kuin viherlehtisin. Isäni laittoi minut opettelemaan uimista leirin lammessa, vaikka lehtikato oli aivan lähellä. Voin vain kuvitella, miten kylmää Hehkulammen tai joen vesi on”, naukaisin. Kylmät väreet kulkivat lävitseni, kun edes kuvittelin uimista tällä säällä.
“Vain muutama kuolonklaanilainen osaa uida. Sitä ei opeteta oppilaille mestarien toimesta, koska sitä ei pidetä tärkeänä. Uintitaito olisi voinut pelastaa monen hukkuneen hengen. Minusta sitä pitäisi alkaa opettamaan”, totesin. Pimentotassu kohautti lapojaan.
“Siinä tapauksessa soturikoulutuksesta tulisi pidempi”, hän huomautti. Pudistin päätäni.
“Ei tulisi, jos jo pennuille opetettaisi uimisen alkeet”, totesin tyynesti. Saavuimme astinkiville, joten Liekkihäntä pysähtyi.
“Käymme tarkastamassa rajan joen toiselta puolen, joten meidän täytyy ylittää joki. Kivet ovat liukkaita, emmekä voi auttaa teitä, jos satutte putoamaan. Kulkekaa siis varovasti”, valko-oranssi kolli murahti. Joki virtasi tässä melko hitaasti. Joen reunoilla oli ohut kerros jäätä, jonka päällä oli lunta. Hiirenaivoisin kissa voisi mennä ja kävellä jäällä, mutta minä en ikinä olisi niin typerä. Liekkihäntä näytti esimerkkiä, kuinka kiviä pitkin ylitetään joki.
“Nopeus ei ole tärkeintä, vaan keskittyminen. Jos ette keskity, ette pääse toiselle puolelle elävänä”, Varjokarva sanoi. Seuraavaksi olisi minun vuoroni. Astelin lähemmäksi joen reunaa. Ponkaisin itseni loikkaan lähintä kiveä kohti. Pudottauduin sen päälle sulavasti. Loikin eteenpäin kivi kerrallaan. Yhdellä kivellä olin horjahtaa, mutta onnistuin juuri ja juuri pitämään tasapainoni. Jatkoin loikkimista, kunnes saavutin vastarannan. Liekkihäntä nyökkäsi tyytyväisenä. Käännyin sitten muiden kuolonklaanilaisten puoleen. Seuraavaksi tuli Ruostekukka. Naaras loikki nopeasti kiveltä toiselle, kunnes hän oli meidän luonamme toisella puolen. Seuraavaksi oli Pimentotassun vuoro. Varjokarva naukaisi jotain Punatähden oppilaalle, ja Pimentotassu nyökkäsi ilmeettömänä. Naaras loikkasi ketterästi ensimmäiselle kivelle. Huomasin hänen vilkaisevan vettä inhoten. Naaras jatkoi matkaa melko sulavasti loikkien. Hänkin oli vähällä horjahtaa yhdessä kohtaa, mutta pääsi kuin pääsi toiselle puolelle. Seuraavaksi oli Varjokarvan vuoro. Joen ylittäminen ei tuottanut hänelle ongelmia lainkaan.
Sanaakaan sanomatta Liekkihäntä lähti johdattamaan meitä kohti Kuolonklaanin rajaa. Olin kuullut aiemmin tänään, kun Minttutassu oli lähestynyt Pimentotassua. Vanhempi oppilas oli selittänyt Pimentotassulle jotakin omista taisteluharjoituksistaan. Olin huomannut, ettei Pimentotassukaan nauttinut Minttutassun seurasta. Naaras oli nopeasti kadonnut toisaalle jättäen Minttutassun yksikseen.
“Minttutassulle kannattaa sanoa suoraan, että hänen juttunsa ei kiinnosta”, naukaisin ohimennen Pimentotassulle, joka käänsi päänsä minua kohti ehkä jopa hieman yllättyneenä.
“Huomasin, että hän jutteli sinulle tänään aiemmin. Vaikka hän onkin varapäällikön tytär, kannattaa vain sanoa suoraan. Sillä tavoin hän jätti minut rauhaan”, selitin. En tiennyt, kiinnostiko Pimentotassua minun neuvoni, mutta halusin yrittää kuitenkin. En tahtonut oppilaasta ystävää tai mitään sen tapaista, muttei olisi haitaksi, jos edes yksi oppilas ajattelisi minusta neutraalisti. Kenties joskus mestarimme voisivat viedä meidät harjoituksiin kahdestaan. Olisi mukava harjoitella jotakuta toista ikäistäni vastaan.
//Pimento?
//436 sanaa
