Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
//PANTTIVANKI
Leimusilmä yritti kuvitella mielessään, miltä ulkona mahtoi näyttää tällä hetkellä. He olivat olleet onkalossa niin pitkään, että olisi yhtä hyvin kulua voinut olla monta vuodenajankiertoa siitä, kun he viimeksi olivat nähneet auringon. Todennäköisempää kuitenkin oli, että viherlehti oli vaihtunut vasta lehtisateeseen ja oltiin menossa kohti lehtikatoa.
”En olisi uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan yrttivarastoamme – ja no yrttien keräilyä ylipäätään”, huvittunut tuhahdus pääsi Leimusilmän suusta hänen nieleskeltyään palasen variksenruoalta maistuvaa jänistä. Mistä ihmeestä kuolonklaanilaiset mahtoivatkaan löytää näin pahanmakuista riistaa? Olivatko he tarkoituksella ottaneet sivuun osan saamastaan saalista ja jättäneet sen mätänemään jonnekin pariksi päiväksi ihan vain heitä varten? Sellainen vaivannäkö oli suorastaan liikuttavaa.
”Minulta meni pitkään tottua Liljatuulen pesän hajuun, mutta puolenkuun tehosiedätyshoidon jälkeen se ei ollut enää niin paha”, parantajaoppilaan naamalle nousi pieni virne, kun hän muisteli ensimmäisiä päiviään Liljatuulen pesällä ollessaan toipumassa ketun hyökkäyksestä. Silloin hänellä ei ollut ollut vielä tietoakaan siitä, että kyseisestä pesästä tulisi myöhemmin hänen kotinsa.
”Mutta minäkin odotan kyllä viherlehteä – silloin yrttisesonki on parhaimmillaan”, Leimusilmä vilkaisi Mesitähteen hilpeä pilke silmissään. Hän yllättyi siitä, miten hyvälle tuulelle vanhojen aikojen muisteleminen oli hänet saanut.
Sitten hänen mieleensä hiipi synkempi ajatus: ”Miltähän parantajan pesä tätä nykyä näyttää? Siitä on niin kauan, kun viimeksi olen käynyt siellä. Ensin se oli kujakissojen vallassa ja sen jälkeen me jouduimme tänne.” He olivat aina pyrkineet pitämään työskentelytilansa mahdollisimman puhtaina Liljatuulen kanssa, mutta nyt ei ollut takuita siitä, missä kunnossa paikka nykyään oli, kun sitä olivat penkoneet niin kujakissat kuin kuolonklaanilaisetkin.
//Mesi?
