Sähkötuho
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Istuin pienellä sateista kostealla nurmikaistaleella ja katselin aukealla touhuavia kissoja. Eloklaani oli ollut paikalla ennen meitä.
Ympärilläni kuului tasaista huminaa muistuttavaa ääntä, jonka sai aikaan suuri määrä toisilleen puhuvia kissoja. Heidän turkkinsa hohtivat öistä kuunvalosta johtuvaa loistoaan ja se värjäsi minunkin harmaan turkkini hopeansävyiseksi.
Sulkavirtaa ei oltu valittu kokoontumiseen mukaan ja tämä oli ensimmäinen kokoontumiseni ilman häntä. En sano, että en pärjäisi ilman sisartani, mutta oloni oli aavistuksen tyhjä ilman hänen innostunutta persoonaansa. Hymähdin.
Silmäni kiinnittyivät kukkulan juurella hääräileviin klaanien johtohenkilöihin. Mesitähden kirkkaana loistava valkea turkki ei voinut olla kiinnittämättä huomiota. Katselin kollin rauhallisia, mutta varmoja liikkeitä hänen puhuessaan Punatähdelle. Vähän matkan päässä Eloklaanin päällikön rinnalla istui punaturkkinen Minttuliekki, joka tuntui tiirailevan Punatähteä asiallisella kylmyydellä, joka tuntui hieman oudolta heidän sukulaissuhteensa tietäessä. Toisaalta, kukapa minä olin arvioimaan heidän välejään.
Päälliköt lähtivät kiipeämään kukkulalle, jonka päältä he puhuisivat vain hetken kuluttua ja se sai kissa joukon hiljenemään automaattisesti ja aukean valtasi juhlallinen äänettömyys – tai no muutamia oppilaiden yli-innokkaita kuiskauksia lukuun ottamatta.
Kun päälliköt olivat hakeneet paikkansa, Mesitähti astui eteen ja alkoi kertomaan Eloklaanin kuulumisia kasvoillaan asiallinen ilme, joka kuitenkin oli aavistuksen verran lämpimämpi kuin muutaman askeleen päässä olevan Punatähden oma.
”Mukavaa, että tapaamme täällä taas. Eloklaanilla menee hyvin, vaikka lehtikato häämöttääkin edessäpäin. Olemme saaneet uusia pentuja, oppilaita ja sotureita. Liljatuuli sai ensimmäisen parantajaoppilaansa, Leimutassun”, päällikkö sanoi ja kohdensi katseensa jonnekkin kissajoukon syövereihin. Kun seurasin hänen katsettaan, kohtasin mustavalkoisen kollin, jonka pienikokoinen vartalo istui ryhdikkäästi silmät ylpeinä loistaen.
Sitten Mesitähti jatkoi vielä kertoen muista oppilaiden ja soturien nimityksistä ja uusista pennuista, joista yksi oli valitettavasti menettänyt henkensä jo hyvin nuorena.
Sen jälkeen oli Punatähden vuoro puhua. Hän kertoi ylipäätään, että uusia sotureita oli nimitetty ja pentuja syntynyt. Mesitähti puuttui kuitenkin asiaan ja sain kissajoukossa aikaan pienen supinan, joka oli kissoista ja heidän klaaneistaan riippuen paikoin hyväksyvää tai paheksuvaa ja silmiään pyörittelevää. Tämä korosti klaanien välistä vastakkainasettelua.
”Olisi hienoa, jos voisit esitellä klaanisi uudet pennut ja soturit.”
Punatähti myöntyi. Mielestäni se oli erinomainen päätös, sillä tämä ei ollut riidan arvoinen asia. Punatähti oli mielestäni järkevä päällikkö – ainakin niiden valintojen mukaan, mitä hän oli elinaikanani tehnyt. Arvostus kuitenkin piti ansaita aina uudestaan ja yksikin virhelaskelma saattaisi romuttaa sen. Johtajan asema oli aina haastava, mutta myös palkitseva.
Lopulta päälliköt antoivat kissoille luvan mennä juttelemaan toisilleen ja vaihtamaan kuulumisia.
Nousin ylös ja lähdin astelemaan joukon välissä pujotellen. En varsinaisesti ollut menossa kenenkään tietyn luokse, vaan katselin kissoja ja arvioin voisinko mennä puhumaan heidän kanssaan.
Tielleni sattui kaunis valkea naaras, jonka silmät olivat erikoiset ja huomiota herättävät. Hänen katseensa paljasti hänen jostain syystä tuntevansa olonsa eksyneeksi.
“Öh anteeksi”, naaras pahoitteli tientukkona olemistaan, “oletko nähnyt hopeanvalkeaa kollia vaaleanharmailla raidoilla etutassuissa? Hukkasin hänet ja en meinaa nähdä näiden kissojen ylitse.”
Naaras oli tosiaan pieni ja ymmärsin hänen ongelmansa. Vilkaisin ympärilleni.
“Hän on aivan aukion laidalla”, sanoin yksinkertaisesti ja nyökkäsin oikealle suunnalle.
Naaraan kasvoille nousi kiitollinen pieni hymähdys: “Kiitos kovasti.” Sitten hän lähti etsimään kuvailemaansa kissaa.
Jatkoin matkaani rauhallisesti ja pian huomasin puhujankiven varjossa istuvan tutun kilpikonnakuvioisen kaksikon. Päätin mennä heidän luokseen, sillä he tuntuivat mielessäni suhteellisen miellyttävältä seuralta. He eivät ainakaan haluaisi kuulla koko elämäntarinaani Kuolonklaanissa, niin kuin joku utelias eloklaanilainen saattaisi tyydyttääkseen kiinnostustaan kuolonklaanista.
//Lehti tai Tipu? 😀
516 sanaa
