Korpikaste
Minun ja Kortetuikkeen kumppanuus ei liikuttanut minua yhtä paljon kuin olin olettanut sen liikuttavan. Heti palattuamme takaisin leiriin olin jollain tavalla odottanut jotain kutkuttavan jännittävää tunnetta hänen seurassaan, mutta niin ei käynyt. En tuntenut mitään erikoista hänen seurassaan. Tietysti arvostin edelleen hänen loppumatonta huomiotaan, mutta useat kissat olivat selittäneet siitä, miten jännittävältä rakastuminen ja uusi kumppanuus oli tuntenut, enkä voinut sanoa itse tuntevani täysin samaa.
Muistelin sitä yötä, jona olimme ryhtyneet kumppanieksi. Siitä ei ollut vielä pitkä aika, mutta muistelin sitä silti. Yritin toistaa tapahtumaa uudelleen ja uudelleen mielessäni siinä toivossa, että muistaisin yhtäkkiä tunteneeni jonkin hassun kutinan vatsani pohjassa tai ehkä hassua hermostuneisuutta, mutta en osannut sanoa, että mitään sellaista olisi käynyt. Me vain ryhdyimme kumppaneiksi ja palasimme leiriin.
“Korpikaste, pää pois pilvistä ja keskity siihen tehtävään, joka on nyt tassuilla!” Käärmekullan ärsyttävä ääni porautui mieleeni. Loin varapäällikköön vihaisen katseen. Olin tyystin unohtanut, että olin mukana saalistuspartiossa. Eteenpäin tassuttaminen ja ajatteleminen oli vain jäänyt päälle. Nyt olin sitten kai suututtanut Käärmekullan. Eloklaanin tekopyhän mielistelijä varapäällikön. Hän ei todella muuta osannut kuin käydä hermoilleni. Jokin siinä, miten hän vain tuntui yrittävän riistää kissat ympäriltäni ärsytti minua. Hän oli vienyt minulta kaiken Sädesäihkeen huomion ja aivopessyt oranssin kollin täydelliseksi mehilälisaivoksi! Nyt hän varmaan suunnitteli vievänsä Kortetuikkeen minulta vedoten siihen, kuinka he olivat aikoinaan yhdessä pelastaneet klaanin entisen päällikön sekä parantajan Kuolonklaanin kynsistä.
“Korpikaste! Sinä juuri säikytit tuon oravan tiehensä! Koitahan keskittyä tämän kerran, että klaani saadaan ruokittua”, Käärmekulta naukaisi pian, kun yhtäkkiä oravan hahmo kapusi pikaisesti ylös läheistä puun runkoa. Minua suututti, kuinka Käärmekulta yritti vain syyllistää minua kaikesta. Jos hän oli itse niin hieno kissa, miksei hän ollut napannut sitä oravaa ennen kuin se oli karannut!
“Epäiletkö sinä minun soturin taitojani?!” kivahdin varapäällikölle. Hänen vihreä katseensa kääntyi minuun. Minua alkoi inhottaa se, kuinka paljon samanlaisuutta minun ja naaraan ulkonäössä oli. Olimme ruskeaturkkisia kissoja vihreillä silmillä. Olimme yököttävän samannäköisiä perustasolla.
“En minä epäile sinun taitojasi, Korpikaste!” Käärmekulta naukaisi pikaisesti enkä antanut hänelle jatkaa.
“Ja pyh! Se miten olet puhunut minulle koko tämän ajan on ollut alentavaa! Olet varmasti itsekin vajonnut omiin ajatuksiisi partioidessa! Et ole yhtään sen parempi kuin minä, vaikka yritätkin uskotella toisin!” sähisin varapäällikölle. Hän katsoi minua silmät suurena, joka sai minut tuntemaan itseni ylpeäksi siitä, että olin onnistunut oikeasti yllättämään hänet.
“Korpikaste, minä vain yritin saada sinut keskittymään saalistamiseen, jotta saaliit eivät pääsisi karkuun”, naaras naukui, mutta minä vain heilautin korvaani ja käännyin kannoillani. Minua ei huvittanut kuunnella sellaista. Minua ei huvittanut hänen seuransa ylipäänsä. En ymmärtänyt, miksi hän oli päättänyt jakaa partion sillä tavoin, että juuri minä ja hän päädyimme samaan suuntaan.
“Onko tuo oikea asenne käyttäytyä klaanisi varapäällikköä kohtaan?!” naaras huusi perääni ja lähti ottamaan minua kiinni.
“Sinä et ole klaanini varapäällikkö! Et tule ikinä olemaankaan! Toivon, että menetät asemasi ennen Korppitähden kuolemaa, jotta minun ei tarvitse seurata sinua klaanini päällikkönä!” murisin hänelle ärtyneenä, joka sai naaraan sävähtämään hieman. En voinut ymmärtää hänen itsekeskeistä asennettaan. Eikö hän ymmärtänyt, ettei hän ollut metsän tärkein kissa, vaikka sattuikin olemaan varapäällikkö? Kuinka hävettävää käytöstä!
En antanut hänelle enää aikaa sanoa mitään vaan lähdin hölkkäämään metsää pitkin saaliin toivossa. Jos naaras lähtisi kantelemaan minusta Korppitähdelle, se vain todistaisi minulle entisestään, ettei hän sopinut klaanini johtoon. Hän ei ansainnut asemaansa sitten tyystin. Hän olisi ansainnut vain kynnet kurkulleen.
