Katajanoki
Kuljin oppilaani Havutassun sekä erään toisen soturin, Harakkahaaveen, kanssa kohti lehtikuusilaaksoa. Olin pyytänyt mustaa kollia auttamaan oppilaani harjoitusten kanssa. Rosmariinikynsi oli ehdottanut kollia mahdolliseksi kumppanikseni, joten uskoin, että olisi helpompi pyytää häneltä kumppanuutta, mikäli emme olisi vain sotureiden pesässä sattumalta samaan aikaan, jossa kaikki muut saattoivat kuulla meidät. Se nimittäin saattaisi johtaa siihen, että kolli ei suostuisi.
“Harakkahaave, ryhtyisitkö kumppanikseni?” kysyin kollilta pitkän hiljaisen kävelyn jälkeen. huomasin, kuinka takana kulkevan oppilaani korvat käännähtivät meitä kohden, kun hän kuuli yllättävän pyyntöni. Harakkahaave näytti vähintäänkin yhtä yllättyneeltä kysymyksestä kuin oppilaani. Tiesinhän minä, että emme olleet juuri jutelleet, mutta ei se olisi estänyt kumppanuutta. Etenkään kuin minkä vain lainen kumppanuus kelpasi minulle sillä hetkellä, jotta saisin isäni iloiseksi.
“Anteeksi? Voisitko toistaa?” kolli sanoi ja saatoin päätellä, että hän epäili kuulleensa väärin.
“Pyysin sinua kumppanikseni”, totesin vain asian kuin itsestäänselvyyden. Harakkahaave katsoi minua hämmentyneenä, joten päättelin, että hänelle tällaiset tilanteet eivät olleet kovin tuttuja. En asiaa ihmetellyt. Harvoin joku tuli noin suoraan pyytämään jotakuta kumppanikseen.
“Tarvitsen kumppanini, jotta voin jatkaa perhettäni. Isäni vuoksi”, selitin hänelle ja vilkaisin taakseni Havutassuun, joka selvästi yritti parhaansa mukaan näyttää siltä, ettei salakuunnellut keskusteluamme.
//Haarukka?
