Sielukaiho
Seikkailumme ystäväni kanssa metsässä ei ollut kestänyt kauaa enää sen jälkeen, kun olin kohdannut sen kuvottavan oravan ketaleen. Olimme vain erkaantuneet ja lähteneet tekemään kukin mitäkin. Minä olin palannut leiriin vasta myöhemmin sen jälkeen, kun Kärpässointu oli jo lähtenyt.
Katselin kohti oppilaiden pesää, johon Muistotassu oli kadonnut vain hetki sitten sen jälkeen, kun olin palannut ulkoa takaisin leiriin. Olisin tahtonut jutella nuoren kollin kanssa, mutta hän oli ennättänyt livistää pois nopeammin kuin kala tassujeni välistä silloin, kun olin yrittänyt kalastaa.
Harmissani hiippailin takaisin sotureiden pesään ja asetuin sinne. Sama se olisi saada energiatasoni taas nousemaan, jos en voinut edes viettää aikaani ystävieni seurassa.
Tassutin oppilaiden pesälle ja tunkeuduin sisään kuin olisin vielä asunut pesässä. Se saikin minut heti muistamaan kuinka vähän aikaa todella nimityksestäni oli. Työnsin kuitenkin ajatuksen pois, sillä se ei ollut syy, miksi olin pesälle saapunut.
“Onko Muistotassu täällä?” kysyin lähistöllä olevalta Pörriäistassulta, joka kärsi edelleen oppilaiden pesällä, koska oli lähtenyt tekemään jotain hölmöä. Juorujen mukaan hän oli läksinyt Hellehehkun kanssa siirtämään rajaa Kuolonklaanin alueelle. Totta puhuen hieman jopa ihailin sitä. Olihan se tietysti tyhmää, mutta samalla oikein hauskan kuuloinen pieni jäynä.
“Kuka?” kolli kysyi hetken ajan hämillään ja sitten taisi muistaa kenestä puhuin. Hän vilkuili ympärilleen ja kohautti lapojaan. “Eipä näyttäisi siltä, että täällä paljoa muita on”, kolli hymähti.
“Niinpä kai. Jos näet häntä, kertoisitko, että etsin häntä?” pyysin ja Pörriäistassu kohautti lapojaan.
“Koitetaan”, hän naukaisi. Nyökkäsin hänelle vielä heipat ja käännyin poistumaan pesästä. Lähtiessäni minua tuli vastaan Hellehehku, joka oli oletettavasti menossa myös oppilaiden pesälle jututtamaan ystäväänsä. En huomioinut häntä juurikaan, koska minulla oli kiire ajatella Muistotassua. Missä ihmeessä se kolli oli? Olin nähnyt hänen mestarinsakin leirissä, eikä Käärmekultakaan muistanut lähettäneensä häntä ulos partioon. Päätäni vaivasi ajatus siitä, että kolli oli vain kadonnut, eikä kukaan klaanissa tuntunut tietävän missä hän oli. Ja mikä pahempaa, ketään ei kiinnostanut, ettei häntä näkynyt koko klaanissa!
Silloin huomasin mustan hahmon vilahtavan silmäkulmassani ja käänsin päätäni huomatakseni oppilaan viimein edessäni. Hän ei ollut huomannut minua ja kulki niska kyyryssä kohti oppilaiden pesää.
“Hei, Muistotassu! Olen etsinyt sinua kaikkialta!” naukaisi helpottuneena siitä, että olin löytänyt kollin. Hän näytti säikähtävän ääntäni ja katsoi minua silmät selällään. Ihmettelin, mikä hänet oli saanut niin poissa tolaltaan.
“Ai, hei. Jäisin mielelläni juttelemaan, mutta minun pitää… vaihtaa klaaninvanhimpien makuualuset ja tarkastaa heidät punkeista! Anteeksi, hei hei!” kolli naukaisi ja pinkaisi pikaisesti ensin oppilaiden pesään ja sitten liukuikin sieltä jo ulos kohti parantajan pesää. Katsoin hänen peräänsä hämilläni, mutta annoin sitten asian olla. En kai sitten voinut jutella hänen kanssa. Jokin toinen kerta sitten.
