Kujekulta
Kujakullan takapuoli keinahteli puolelta toiselle. Naaras oli pyytänyt ystäväänsä, Hilehuurretta kanssaan metsälle. Naaraasta oli niin hurjan tylsää saalistaa yksin! Hän kaipasi seuraa ja erityisesti parhaan ystävänsä seuraa. Kukaan muu ei ollut yhtä hauska, kuin Hilehuurre. Ja naaraalla todellakin oli asioita, joita hän halusi käydä kollin kanssa läpi. Järviloiste, Nora, Muurahaistassu, hänen isä, Eloklaanista lähteminen… Lista oli niin pitkä, että Kujekulta ei voinut kuvitellakaan, että he saisivat käytyä sen läpi. Ei naaras halunnut ainoastaan valittaa omista tylsistä ja sangen ankeista asioistaan. Ei kolli ollut mikään hänen henkilökohtainen tukihenkilö eikä Kujekulta halunnut heidän suhteestaan sellasita. Naaras ponkaisi loikkaan ja lensi ilman halki suoraan Hilehuurteen päälle.
”Leikkitappelu!” Kujekulta kiljaisi innoissaan ja takoi uimarisoturia suurilla läpälillään. Kujekullan elämässä ei ollut pitkään aikaan ollut mitään kevyttä. Ei leikkimistä, ei hauskanpitoa eikä myöskään mitään hauskoja vitsejä, joille hän nauraisi niin pitkään, että vatsahapot nousisivat kurkkuun asti. Mutta juuri Hilehuurre voisi saada hänen elämään sellaisia sävyjä. Kujekulta oli yrittänyt innostaa isäänsä pitämään hänen kanssaan hauskaa, mutta olisihan se pitänyt arvata… Lieskakajo oli aluksi vaikuttanut iloisemmalta, mutta lopulta kolli oli taas vajonnut omiin masentaviin ajatuksiinsa. Aikansa Kujekulta oli jaksanut yittää piristää isäänsä ja kiskoa toisen kerta toisensa jälkeen pois pinnan alta upoksista, mutta lopulta hänenkin raja oli tullut vastaan. Nyt naaras halusi vain keksiä jotain tyhmää!
//Hiltsu?
