Turhatassu
Kirjoittaja: Onz
Auringon laskettua nousin seisomaan makuupaikaltani ja tassuttelin Sulkavirran luo, joka odottikin minua piikkihernetunnelin tuntumassa. Pieni ylimielinen hymynkaari nousi suunpielilleni. Tästä tulisi hauskaa. Sulkavirralla oli kuitenkin vakava ilme. Siksi hyminiki haihtui pian. Minkä ihmeen vakavan roolin hän oli itselleen ottanut? Mitään sanomatta Sulkavirta hännän heilautuksella viittoi leirin uloskäyntiä. Nyökkäsin pienesti ja seurasin häntä. Seurasin tarkasti Sulkavirran eleitä. Hän jostain kumman syystä pälyili taivasta. Himmeä kuun valo valaisi metsää aavistuksen verran luoden aavemaisen tunnelman. Lopulta Sulkavirta avasi suunsa ja sanoi mietteliäänä, että pääsisinkö kokoontumiseen. Hymähdin pienesti. Jaa, että Eloklaania katsomaan? He eivät edes ansaitse hengittää läsnäollessani. Ällöttävä klaani. Minusta heidät pitäisi hävittää, he olivat kuin kulkutauti. Tätä en tietenkään halunnut ääneen Sulkavirralle sanoa. Hän ei vaikuttanut vihaavan Eloklaania niinpä minun mielipiteeni saattaisi järkyttää häntä ja tulehduttaa välimme.
”Oisihan se, kiinnostavaa…”, sanoin epävarmasti. Kokoontuminen vaikutti minulle turhalta konseptilta. Miksi kokoontua kerran kuussa ja vaihtaa kuulimiset arkkivihollis klaanin kanssa? Typerää se oli.
Lopulta saavuimme oletettavasti Lehtikuusilaaksoon. Sulkavirta pysähtyi ja käänsi katseensa minuun.
”Näytähän minulle vaanimisasentosi”, Sulkavirta pyysi. Hänen ilmeensä oli jälleen vakava. Nyökkäsin ja kyyristyin maahan. Pidin häntäni kuitenkin tarpeeksi korkealla jotta se ei laahaisi maata ja samoin vatsani. Oli tärkeää ettei saalis kuulisi sinua. Olin aina pentuna terrorisoinut muita pentuja vaanimalla heidän taakseen ja säikytellyt heitä omakse huviksini. Otin pari askelta eteenpäin koittaen pitää tasapainon. Horjahdin kuitenkin hieman viimeisellä askeleellani. Purin huultani ja murahdin pienesti.
”Minä epäonnistuin, anteeksi”, sanoin turhautuneena ja yritin liikettä uudelleen Sulkavirran observoiden jokaista liikettäni. Tämä oli stressaavaa. Asetuin uudelleen vaanimisasentoon ja pidätin, jopa hengitystäni jotta se ei häritsis tasapainoani. Kevein askelin onnistuin liikkumaan muutaman ketunmitan vaanimisasennossa. Olin tyytyväinen tähän tulokseen. Käänsin nyt katseeni Sulkavirtaa kohden.
”Mitä parannettavaa minulla on? Minusta tuntuu että olen liian jäykkänä vai…?” Koitin kysyä Sulkavirralta miten voisin olla parempi. Minun olisi oltava paras. Muuten en voisi antaa anteeksi itselleni. Halusin itseltäni vain hyväksyntää sekä muilta klaanilaisiltani. Muulla ei ollut väliä.
//305 sanaa
//Sulka?
