Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Pyörretassu ojensi saalista minulle. ”K-kiitos. Tosi kivasti tehty.” nau’uin. Oikeasti olisin halunnut vaikka suoraan syöksyä kollin luokse ja painua häntä vasten. Pyörretassu oli maailman ihanin kolli! Ja todella hyvä klaanitoveri. Otin saaliista pienen palan ja mutustelin sitä hetken. ”Kiitos todella paljon.” henkäisin. Pyörretassu loi minuun niin ihanan katseen, että olin kuolla. Minua alkoi huimata. ”Ole hyvä.” kolli sanoi. ”Haluatko sinäkin?” kysyin. ”En, syö sinä vain.” Pyörretassu kieltäytyi. En pystynyt ajattelemaan mitään. Pyörretassu oli todellakin saanut minut ihastumaan. Kolli lumosi minut. En hädin tuskin pystynyt syömään riistaa loppuun! Söin riistaa Pyörretassun katsellessa. Kolli hymyili minulle. Vastasin hymyillen takaisin. Näin pesän nurkalla Hehkuaskelen. Hän virnisti minulle. Sitten naaras katosi varjoihin. Kun olin saanut riistan syötyä, nousin pystyyn. ”Sattuuko silmääsi yhä?” Pyörretassu kysyi. ”Ei usein. Joskus sitä jomottaa.” vastasin. Pyörretassu nyökkäsi. ”Palaan soturintehtäviin ehkä viikon päästä.” lisäsin vilkuillen hermostuneena ympärilleni. Pyörretassu huiskautti hännällään. Näin kollin silmissä ymmäryksen ja jonkun muun..jota en saanut selville. Ehkä surun? Tai..rakkauden? Ei varmasti. Se oli mahdotonta. Ei Pyörretassu minua rakastanut. Hän oli vain ajattelevainen. Vilkaisin häneen lämpimästi. Pyörretassu nousi käpälilleen. ”Alkaa olla jo myöhä.” sanoin kaihoisasti. En halunnut kollin poistuvan hetkeksikään. Minun oli kuitenkin tajuttava, että hän eli omaa elämäänsä. Hän saisi päättää kumppaninsa. Toivoin kuitenkin, että hän valitsisi minut. Huokasin hiljaa. Pyörretassu teki lähtöä pesästä. ”Hei, Pyörretassu.” kuiskasin hänelle hyvästelyiksi. Pyörretassu vilkaisi minuun hetkellisesti ja kuiskasi hänkin: ”Heippa, Nuppujuova.” Katsoin kollin perään. Halusin juosta hänen luokseen, kertoa hänelle kaiken. Yhtäkkiä naamassani tuntui palava kipu. Silmääni koski. Lysähdin vuoteelleni. Juuri silloin Hehkuaskel palasi yrtinhakuretkeltään. Vieressäni torkkuvat Orvokkisydän ja Loiskevarjo eivät olleet heränneet koko päivään. He olivat haavoittuneet pahasti ketun hyökkäyksessä. Hehkuaskel laski kantamuksensa maahan. ”Miten voitte?” hän kysyi ystävällisesti. ”Silmääni sattuu, mutta muuten voin hyvin.” sanoin. Hehkuaskel nyökkäsi. ”Laitan sinulle kohta uuden hauteen.” Hehkuaskel totesi. Juuri silloin Orvokkisydän heräsi. Hehkuaskel kumartui Orvokkisydämen viereen. Katsoin ulos. Oli jo yö. Laskin häntäni jalkojeni viereen. Suljin silmäni. Nukahdin helposti. Näin unta. Siinä makasin pienet pennut vierelläni. Ne kiipeilivät päälläni. Näin katseeni olevan iloinen. Yhtäkkiä isokokoinen musta kolli tuli viemään pentuni. Yritin taistella vastaan, mutta kolli nappasi pentuni ja jätti minut yksin. Näin kollin muistuttavan hämmästyttävän paljon Loiskevarjoa. Loiskevarjoko pentuni veisi? Ei ikinä, jos minusta olisi siitä kiinni. Olisin valmis vaikka…haavoittamaan klaanitovereitani pentujeni tähden! En tuntenut kuitenkaan mitään vatsassani. Ei minulla edes olisi pentuja! Vaikka, ajatus pienistä karvakasoista kyllä houkutti. Olisihan se kivaa… Mutta kenet ottaisin kumppanikseni? En ehtinyt miettiä sitä enempää, kun heräsin. Aamu oli kaunis, ja puiden lehdet olivat punaiset. Aamurusko oli kaunis. Minusta tuntui tyhjältä. Juuri silloin Hehkuaskel palasi pesään. Mieleeni tuli taas Pyörretassu.
”Pyörre?”
