Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Henkäystähden päälliköksi tulosta oli kulunut aikaa jo kuu. Kuolonklaanilaiset olivat hitaasti, mutta varmasti alkaneet totuttelemaan uusiin sääntöihin, jotka vaikuttivat erityisesti erakkoveristen elämiin. Pimeyden Metsän ennustuksen mukaan joku heistä tulisi ajamaan Kuolonklaanin tuhoon, jonka vuoksi Henkäystähti oli päätynyt rajoittamaan näiden kissojen kulkemista ja vastuuta. Vain puhdasveriset saivat täten poistua valvomatta leiristä, kouluttaa oppilaita tai johtaa partioita. En pitänyt uusia sääntöjä lainkaan liian ankarina, vaan ymmärrettävinä. Kun esi-isät olivat antaneet varoituksen, se oli otettava tosissaan. Eikä minulla toisaalta edes olisi ollut oikeutta arvostella päällikön valintoja, sillä soturina minun tehtäväni oli toimia hänen ohjeidensa mukaan mukisematta. Henkäystähti oli tehnyt Pimentovarjosta varapäällikkönsä. Olin tehnyt Pimentovarjolle heti Henkäystähden päällikkönimitysten jälkeen selväksi, etten tahtonut enää puuhastella kollin selän takana.
Olin tiennyt, että kumppanini päällikkyys tulisi muuttamaan monta asiaa. Hänellä oli minusta sellainen ote, jota toisella kissalla ei ollut. Henkäystähti oli alkanut heti päälliköksi tultuaan puhumaan minulle uudesta pentueesta. Hänen mukaansa Kuolonklaani tarvitsisi luotettavia jäseniä, sillä enemmistö nuorista kissoista oli erakkoverisiä. Koska hän oli päällikkö, en voinut väittää vastaan vaan jouduin myöntymään hänen tahtoonsa.
Ja kuten ollakaan, odotin jälleen pentuja. Ajatuskin pentutarhalle siirtymisestä sai minut ahdistumaan. Joutuisin taas luopumaan kuudeksi kuuksi omasta elämästäni kasvattaakseni kitiseviä pentuja. Lisäksi joutuisin kuuntelemaan kolmen muun kuningattaren jaaritteluita ja omien pentujeni lisäksi montaa muuta pentua. Tämä oli totta tosiaan kaikista huonoin aika siirtyä kuningattareksi.
Sulkavirta oli palannut takaisin Kuolonklaaniin. Perheestään välittävä Henkäystähti oli tietysti hyväksynyt pentuja odottavan tyttäremme takaisin klaaniin. Minulla ei juurikaan ollut mielipidettä naaraan paluuseen. En välittänyt hänestä kissana, mutta ehkä hänestä ja hänen ainoasta eloon jääneestä pennustaan olisi klaanille vielä hyötyä.
”Kävele nopeampaa! Ei kukaan meistä jaksa kuluttaa koko päiväänsä tässä typerässä partiossa!” Jääviilto sihahti takanani, kun kävelimme kohti Eloklaanin rajaa. Loin punaturkkiseen kolliin tuiman katseen.
”Minä olen partion johtaja ja määrään tahdin. Mikäli et ”jaksa” tehdä tehtäviäsi, palaa leiriin ja kerro päätöksestäsi Henkäystähdelle”, tiuskaisin kollille ja käänsin katseeni taas eteenpäin.
”Palaisit itse leiriin, sinä kuulut pentutarhalle. Minä olisin paljon parempi kissa johtamaan tätä partiota. Ethän sinä pysty edes taistelemaan, jos kohtaamme vihollisen!” Jääviilto jatkoi äristen. Katsoin parhaaksi pysyä vaiti. Tiesin Jääviillon olevan väärässä, enkä halunnut antaa kollille sitä iloa, että suuttuisin.
”Hiirenaivo”, kuulin soturin vielä tuhahtavan perääni, mutta sivuutin hänen sanansa täysin. Jääviilto oli itse hiirenaivoinen öykkäri, joka kuvitteli jostain kumman syystä olevansa paljon parempi kuin muut kissat.
Partio eteni verkkaisesti. Mitä lähemmäs leiriä pääsimme, sitä enemmän jalkojani särki ja tukalammaksi oloni kävi. En olisi halunnut myöntää sitä, mutta Jääviilto taisi olla oikeassa. Minun olisi siirryttävä pentutarhalle, jotta en ajaisi klaania, itseäni tai pentuja hengenvaaraan. Henkäystähti tuskin olisi iloinen, jos kohtaisin partiossa petoeläimen ja pennut tai joku muu kuolisi sen vuoksi, etten kyennyt taistelemaan kunnolla.
Kun viimein pääsimme leirin muurien sisäpuolelle, suuntasin päättäväisin, mutta väsynein askelin kohti päällikön pesää. Kiersin putouksen taakse ja pysähdyin pesän sisäänkäynnin eteen.
”Henkäystähti?” kutsuin päällikköä. Harmaaraidallinen kolli astui puoliksi ulos pesästään ja katsoi minua kysyvästi.
”Onko kaikki hyvin?”
Pudistelin päätäni vakavailmeisenä ja päällikkö kutsui minut pesäänsä. Istahdin alas hämärään pesään Henkäystähteä vastapäätä.
”Minun on siirryttävä pentutarhalle. Ei partioinnista tule enää mitään”, tuhahdin päätäni pudistellen. Henkäystähti nyökkäsi päätään. Hänen katseensa oli rauhallinen ja ymmärtäväinen. Tuntui, että kun hän oli päällikkönä saanut minut otteeseensa, kollista oli tullut taas sama vanha itsensä, joka hän oli ennen Väärävarjon tuloa klaaniin.
”Selvä. Ilmoitan asiasta Pimentovarjolle, että hän laittaa jonkun tilallesi sovittuihin partioihin”, päällikkö ilmoitti rauhallisella äänellä. En jaksanut jaaritella turhia, joten hyvästelin kollin ja lähdin laahustamaan kohti pentutarhaa.
