Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Siristellen silmiäni olin valmis kohtaamaan uuden päivän heräillessäni sotureiden pesässä. Ei kuulunut tapoihini uneksia niinkin myöhään, että pesä oli jo ehtinyt tyhjentyä vauhdilla muutamaa torkkutassua lukuun ottamatta. Olin kuitenkin vasta edellisenä yönä valvonut yövartiossa, joten pienet unet tulivat tarpeeseen. En ollut kauhean paljon kyennyt nukkumaan, mistä lie sellainen johtuikaan.
Verrytellen jäykkiä jäseniäni nousin ylös ja venytin selkäni vielä kaarelle. Työnsin kynnetkin ulos ja otin kaiken irti siitä, kuinka tyhjänä sotureiden pesä oli. Mahtui kerrankin harrastamaan muutakin kuin klaanitovereiden käpälien ja häntien varomista. Talsin ulos pesän hämäryydestä puheensorinaan, joka kantautui leirin aukiolta. Suuntasin jo tutuksi tulleelle paikalle leirin laitamille. Istahdin alas vaipuen ajatuksiini.
Lehtikato oli vaihtunut hiirenkorvaan. Lehtikato tuntui joka kerralla aina yhtä pitkältä. Aina pakkasen jylhätessä ympärillä sitä ajatteli, ettei kylmän viiman piina loppuisi koskaan. Mutta aina se vain loppui, uskoi siihen tai ei. Olimme jälleen selvinneet Kuolonklaanina yhdestä lehtikadosta.
Rajapartioon olisi vielä aikaa. Pimentovarjo oli määrännyt sen johtoon. Oli ehtinyt kulumaankin jo pieni tovi siitä, että olisin päässyt johtamaan partiota. Sen tähden kävin hakemassa tuoresaaliskasasta itselleni pientä purtavaa, jotta partiointi sujuisi jouhevammin.
Lähdin johdattamaan rajapartiota ulos leiristä. Vihreäsilmäinen Lehtituuli jolkotteli lähes kintereilläni ja naarasta huomattavasti nuorempi soturi Neilikkasydän pysytteli hänen takanaan. Musta naaras oli varsin ujo tapaus, enkä tuon kanssa paljoa sanoja vaihtanutkaan. Mitä nyt kaiken oleellisen soturin tehtävien yhteydessä.
”Mitä Tuimakatseella on mielessä?” vihreäsilmä kysyi, kun olin kertonut partion kulusta. Neilikkasydän näytti keskittyvän keskusteluumme, vaikkei siihen olisi ikinä osallistunutkaan.
”Sitä samaa kuin aina”, hymähdin ja vaikean näköisesti kohautin vielä päälle lapojani vauhdissa. Lehtituulelle tämä oli jo tuttu lausahdus ja hän, kuten yleensä jo kaikki muutkin, osasivat suhtautua minuun.
Itse partiointi sujui joutuisasti ja olimmekin hyvissä ajoin valmiita. Tekeminen oli ripeää ja tehokas. Olin jopa murahtanut Neilikkasydämelle jonkun aavistuksen kehun tapaisen ennen kuin lähdimme palaamaan takaisin leiriin. Jolkottelin taas kahden naaraan edellä. Tassujen rummuttaessa maata keskityin katselemaan muuttuvaa maisemaa. Hiirenkorva oli tosiaan tullut pysyväksi.
