Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Soturi oli painanut minut maata vasten. Hän painoi kynsiään poskeni päällä, ja tunsin kirpaisevan kivun kasvoissani. Suustani pääsi vinkaisu. Ensimmäistä kertaa tunsin aitoa pelkoa, enkä pitänyt siitä. Oloni oli niin voimaton.
”Lopeta! Sinä satutat häntä!” Kyyhkypentu henkäisi ja irvisti kimpussani olevalle kissalle varoittavasti, mutta tätä ei siskoni pelottelu näyttänyt hetkauttavan. Lopulta Kyyhkypentu teki jotain, mitä en ollut odottanut hänen koskaan tekevän: ”Me luovutamme! Päästä hänet menemään, niin emme kerro sinusta kellekään!”
Kolli silmäili siskoani kuin arvioiden, puhuiko tämä totta. Olisin halunnut käskeä Kyyhkypentua perumaan sanomansa, mutta kipu ja pelko olivat lamaannuttaneet minut paikoilleni. En sallinut tällaisen vääryyden menevän läpi ilman minkäänlaisia seuraamuksia.
”Jääviilto, mitä täällä tapahtuu?” Näin punaruskean soturin – jonka nimi ilmeisesti oli Jääviilto – jalkojen välistä emon hahmon, joka oli ilmestynyt kollin taakse. Jos naamaani ei olisi sattunut niin paljon, olisin virnistänyt vahingoniloisesti – nyt se kutale sai maistaa omaa lääkettään!
Jääviilto astui pois päältäni, ja Kyyhkypentu riensi oitis luokseni. Lehtituuli asteli lähemmäksi hyvin kireän näköisenä, selvästikin kaivaten selitystä sille, miksi olin läpimärkä ja naamani ruhjeilla. Olin aikeissa kertoa koko jutun juurta jaksaen, mutta Kyyhkypentu laittoi tassunsa suuni eteeni ja pudisti päätään. Katsoin häntä epäuskoisena – oliko sisko menettänyt viimeisenkin järjen rippeensä?
Siirsin kyräilevän katseeni Jääviiltoon, joka arvatenkin sepittäisi tilanteesta oman versionsa.
//Jää?
