Kylmäliekki
Kirjoittaja: Aura
Kylmäliekki hoki mielessään, että pitäisi siirtää sammalet pois naaraan vierestä, mutta ei Jääviillon viereen. Keskusteltuaan Jääviillon kanssa, Kylmäliekki oli halunnut vain pois. Kollin hengitys oli kiihtynyt ja raskas, tassut tuntuivat painavilta ja päässä pyöri. Mitä hän tekisi nyt? Hänen pitäisi vältellä Huomenkyhkyä, niin tietenkin. Jääviilto tiesi aina Kylmäliekkiä paremmin, olihan toinen aina oikeassa. Kylmäliekki ihaili punaruskean kollin kysyä onnistua kaikessa ja olla aina oikeassa. Harmaaturkkinen vain voisi toivoa pystyvänsä joskus edes puoliksi samaan. Hänen ajatuksensa kuitenkin keskeytti Kalmakuu, joka kosketti savunharmaata kollikissaa hännänpäällään. Kylmäliekki kääntyi varovaisesti ja hänen kasvoillaan oli aluksi avuton ilme, joka vaihtui kuitenkin ilahtuneeseen hymyyn. He olivat tovi sitten sopineet Kalmakuun kanssa viettävänsä veljesaikaa, kunhan sattuisi vain sopiva hetki millon molemmilla olisi vapaata.
”Hei, Kylmäliekki. Olisiko sinulla nyt sopiva hetki sisarushetkelle? Ajattelin, että me voisimme pyytää myös Hehkuaskeleen mukaamme”, Kalmakuu ehdotti hymähtäen ja Kylmäliekistä tuntui helpottuneelta, että toinen ei ottanut puheeksi Jääviiltoa. Tuskin kollia edes kiinnostaisi tälläinen retki.
”Kalmakuu, mukava nähdä. Pyydetään ihmeessä, parantajanpesässä ei tulekaan käytyä kovin usein”, Kylmäliekki naukaisi ja tunsi pienen piston sydämessään. Hänen pitäisi ehdottomasti petrata ja vierailla useammin rakkaan siskonsa luona. Kalmakuu ohjasi savunharmaata kollia hännällään kohti parantajan pesää. Kylmäliekki toivoi, että Hehkuaskeleella olisi heille edes pieni hetki aikaa. Toisella oli varmasti tassut täynnä töitä, olihan aukiolla tapahtunut juuri tappelu. Kylmäliekki ei ymmärtänyt miksi vastanimitetyt soturit olivat noin vain käyneet toistensa kimppuun. Väkivallan ei pitäisi olla ikinä ratkaisu, jos kollilta kysyttäisiin. Kukaan ei toisaalta ikinä kysynyt.. Kylmäliekki ja Kalmakuu tassuttelivat parantajanpesälle, jossa Hehkuaskelen tassut olivat täynnä töitä. Kollit vilkaisivat toisiaan ja totesivat, että naaraasta ei ehkä olisi nyt retkelle lähtijäksi.
”Ai hei, Kylmäliekki ja Kalmakuu! Mikäs teidät tänne lennättää, ettehän vain ole loukanneet itseänne?” Hehuaskel naukui työn touhussa, mutta pysähtyi kuitenkin nuuhkimaan kollit läpi. He olivat kuitenkin kunnossa ja naaras katsoi heitä kysyvästi.
”Hei, Hehkuaskel. Me olimme ajatelleet lähteä viettämään sisarusaikaa ja ajattelimme kysyä haluaisitkohan sinä liittyä meidän seuraamme? Sinulla taitaa kuitenkin olla tassut aivan täynnä töitä”, Kalmakuu naukui rauhallisella ja pehmeällä äänellä tummaturkkiselle siskolleen, joka nyökkäsi pahoittelevana.
”Olen pahoillani, minulla menee koko ilta tässä. Olen kuitenkin iloinen, että te kysyitte. Lähdetäänkö kuitenkin jonain toisena päivänä, minusta olisi mukavaa viettää teidän kanssanne aikaa”, Hehkuaskel naukui lempeällä äänellään ja nyt vuorostaan Kylmäliekki nyökkäsi parantajalle.
”Se sopii hyvin, olen pahoillani jos me häiritsemme sinua. Tulemme jonain toisena päivänä takaisin”, savunharmaa kolli naukui ja Hehkuaskel huiskautti tassuaan.
”Ette te mitään häirinneet, minulla on aina aikaa sisaruksilleni! Mutta nyt minun on kuitenkin mentävä, aterioidaan vaikka joku ilta yhdessä?” Hehkuaskel naukaisi ja syventyi taas tehtäviensä pariin. Kollit peruuttivat pesästä ulos hiirenkorvaiselle aukiolle ja katsahtivat toisiinsa kysyvinä. Mitäs nyt?
”Mehän voisimme lähteä kaksin, jos se sopii sinulle-”, Kylmäliekki oli naukaisemassa, mutta tassun koputus keskeytti hänet. Kolli kääntyi ja nielaisi. Se oli Huomenkyyhky.
”A-ai, päivää”, savunharmaa kissa takelteli ja kohtasi naaraan kysyvän katseen.
”Mitä ihmettä on meneillään? Täälläkö oli tappelu?” Huomenkyyhky naukaisi ja Kalmakuu tuuppasi veljeään.
”Minäpä tästä poistun, pidetään sisaruspäivä jonain toisena päivänä!” Kalmakuu naukaisi ja jätti ystävykset kaksin.
Kylmäliekki ei tiennyt mitä tehdä, joten hän ei vastannut kirjavalle naaraalle mitään, vaan katsoi aukiota avuttomana. Hän huomasi ilokseen itseään pesevän Jääviillon ja lähti kipittämään toista kohti.
”Kylmäliekki, kuuroko sinusta on tullut? Haloo?” Huomenkyyhky naukui kulkiessaan ystävänsä perässä ja Kylmäliekki nielaisi. Jääviilto osaisi toimia tässä, takuulla osaisi. Kylmäliekin katse suorastaan huusi veljeltään apua ja seisahti Jääviillon eteen.
”Mikä siinä on, että sinä roikut jatkuvasti veljessäni kuin mikäkin takiainen?” kollisoturi kysyi Huomenkyyhkyltä, joka katsoi toista tulistuneena.
”Kertokaa mitä on meneillään? Miksi Kylmäliekki ei puhu minulle? Ja en ole takiainen!” Huomenkyyhky kivahti vihaisena.
//Jää?
// KP-boosti
