Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Kävelin Latvaruusun kanssa soturien pesään. ”Hei Latvaruusu, olemmehan kumppaneita, oikeasti?” kysyin varmistukseksi.
”Totta kai! Siitähän jo sovittiin.” Latvaruusu kehräsi. Katsoin naarasta lempeästi silmiin. Raahasin vuoteeni varovasti hänen viereensä. ”Minun täytyy kertoa sinulle yksi asia.” kuiskasin, etteivät muut kuulisi. Latvaruusu katsahti minuun. ”No mitä se on?” hän kysyi hämmästyneenä.
”No…Tattihalla tietää salaisuutemme. Hän lupasi olla paljastamatta sitä.” kerroin kiusaantuneena. Latvaruusu näytti hetken aikaa kauhistuneelta.
”No, tuskin hän meitä pettää. Ei hän ole ilkeä.” Latvaruusu maukui.
”Toivottavasti.” vastasin. ’Yritäpä vain, Tattihalla. Et voi paljastaa salaisuuttamme, tai saat vastata minulle.’ ajattelin. Asetuin makaamaan, häntä heiluen. Kissoja alkoi tulla sisään. ”Soturien pesä on hirveän täynnä!” henkäisin Latvaruusulle. ”No niinpä. Vaikka kyllä lisäsoturitkaan eivät ole pahitteeksi.” Latvaruusu vastasi. Nyökkäsin myöntelevästi ja asetuin nukkumaan. Nukahdin syvään uneen.
Unessa näin, kun olin säihkyvien tähtien peitossa. Vieressäni makasi Latvaruusu. ’Olen vihdoinkin saanut unelmieni kissan! Mitä muuta voin muka toivoa?’ ajattelin onnellisena. Kävelin eteenpäin, hiekalla. Näytti viherlehdeltä. Yhtäkkiä tunsin, kuinka minut revittiin unen pyörteeseen.
Heräsin huohottaen. Näytti siltä, että olin silpunnut puolet vuoteestani. Vieressäni makaava Latvaruusu katsoi minua huolestuneena. ”Huusit yöllä. Mikä nyt on? Kaduttaako päätökseksi olla kumppanini?” Latvaruusu kysyi hieman pistävään sävyyn. Loukkaannuin hänen töykeästä suhtautumisestaan. ”En tietenkään. Ne ovat vain…unia.” vastasin hieman epäröiden.
”Jaahas. No jos sinua kiinnostaa, minä lähden aamupartioon. Ei sillä että haluaisin lähteä sinne.” Latvaruusu tokaisi hieman ystävällisempään sävyyn.
”Odota! Tulen mukana.” sanoin nopeasti. Tiesin, että Latvaruusu oli yksi töykeimmistä kissoista, joita klaanissa oli, mutta joskus hän osasi olla erittäin mukava. Etenkin jos oli hänen kumppaninsa. En tiennyt Latvaruusun suvusta, mutta arvelin hänen olevan puhdasverinen, kuten minäkin. ’Löysimme kumpikin hyvän kumppanin.’ ajattelin haltioituneena. Latvaruusun ”Tule, Loiskevarjo, mennään!” huuto sai minut suorastaan juoksemaan ulos pesästä. Loikkasin pikaisella hypyllä hänen luokseen. Kipitin Latvaruusun perässä partioon. Minua alkoi väsyttää. Oli todella hiljainen aamu, eivätkä linnutkaan laulaneet. Yritin estää haukotusta tulemasta, mutta en pystynyt. Mukana partiossa olivat Pyörresielu, Pyräkkäpiru ja Latvaruusu. Henkäystähti käski Latvaruusun johtaa partiota. En ollut hirveän hyvä johtaja, enkä uskonut pystyväni siihen, joten minusta oli mukavaa että Latvaruusu oli. Kävelin uneliaana partion perässä. ”Eivät nämä partiot ole mitään herkkua.” kuiskasin vasta nimitetylle soturille Pyörresielulle. Kolli tuijotti minua hämmästyneenä. Kohautin lapojani ja lähdin menemään eteenpäin.
