Aaltotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Mahlahallan kertoman mukaan Karhumyrsky oli kylvänyt paljon tuhoa Kuolonklaanissa elinaikanaan. Aaltotassu saattoi vain kuvitella, miten suurta häpeää kolli oli toiminnallaan tuonut heidän suvulleen – eritoten heidän emolleen. Totta puhuen hän ei tiennyt, miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Luopio oli kuitenkin ollut sukua sekä hänelle että tuolle eloklaanilaiselle ja ollut ilmeisesti myös hyvin läheisissä väleissä tämän Mahlahallan kanssa. Mikään kaksikon olemuksessa ei antanut vihjata siihen suuntaan, että nämä olisivat yrittäneet vetää häntä höplästä, joten Aaltotassu uskoi kuulemansa.
”Tässä on varmasti paljon sulattelemista”, Lauhalaukka naukaisi, ja hänen äänensä oli… myötätuntoinen? Eloklaanilaiset olivat varsinaisia pehmokissoja. Aina näyttämässä vihollisille heikoimmat puolensa – kuitenkaan tässä tapauksessa Aaltotassu ei osannut sanoa, mitä Lauhalaukka hänelle oikeastaan merkitsi. He olivat kyllä sukua, mutta että perhettä? Hän hädin tuskin tunsi tuota!
”Miksi kerrotte minulle tämän?” hän kysyi lopulta, ensi kertaa antaen jonkin tunteen – tässä tapauksessa hämmennyksen – kuulua äänessään. Kollikaksikon logiikka oli olematon. Viime kohtaamisen jälkeen he olisivat vain voineet yrittää unohtaa tapauksen ja leikkiä kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mutta Lauhalaukka oli kuitenkin päättänyt pyytää häntä uuteen tapaamiseen. Miksi? Siihen ei kovalla pähkäilylläkään ollut onnistunut saamaan vastausta.
Lauhalaukka vilkaisi vaivihkaa ystäväänsä. Sitten siniset silmät kääntyivät taas Aaltotassua kohti. ”Siksi, koska sinä ansaitset tietää totuuden. Jossain vaiheessa asia olisi kuitenkin tullut taas esille, ja olisit joutunut käsittelemään koko asian yksinäsi”, tämä selitti pehmeällä äänellä puhuen. ”Nyt sinä voit keskustella siitä minun – meidän – kanssamme. Me kaksi olemme ne, jotka tietävät Karhumyrskystä ja hänen teoistaan parhaiten.”
Toisaalta Aaltotassua vietteli ajatus siitä, että vastaukset hänen mieltään puolen kuun ajan kaihertaneisiin kysymyksiin olivat niin helposti saatavilla. Hänen olisi tarvinnut vain kysyä, ja nuo kaksi olisivat epäilemättä kertoneet kaiken juurta jaksaen. Samaan aikaan kuitenkin hänen takaraivossaan kyti epävarmuus, joka johtui klaanitovereilta salaa vehkeilystä vihollisklaanin jäsenten kanssa. Eikö tämä tapaaminen käytännössä tehnyt hänestä petturin? Puhuihan hän parhaillaan kahden klaanista lähteneen entisen kuolonklaanilaisen kanssa, jotka eivät olleet mitenkään erityisemmin suosiossa Kuolonklaanissa. Mikäli Aaltotassu jäisi kiinni, alettaisiinko häntäkin epäillä? Vai oltiinko häntä aina epäilty, koska hän oli sukua Karhumyrskylle?
Aaltotassu nousi seisomaan. ”Minun on nyt mentävä”, hän sanoi ilmeettömänä. ”Muuten muut alkavat epäillä, missä viivyn. Mutta ensi kerralla voisin haluta kuulla lisää. Vaikka kolmen päivän päästä samaan aikaan?”
Mahlahalla ja Lauhalaukka nyökkäilivät.
”Se sopii”, Lauhalaukka hymyili.
Aaltotassu ei hymyillyt takaisin. Hän käännähti kannoillaan ja lähti tassuttamaan tunnelia kohti. Turkissaan hän tunsi yhä kaksikon katseet. Hän työnsi tunteen syrjään ja keskittyi kävelyyn.
Klaanin pettäminen ei tullut kuuloonkaan. Ruostekukka oli tehnyt parhaansa kasvattaakseen hänestä hyvän soturin Kuolonklaanille, ja sen odotuksen Aaltotassu aikoi myös täyttää.
Kolmen päivän päästä eloklaanilaisten uusi tunneli paljastuisi Kuolonklaanille, ja petturit napattaisiin verekseltään rikkomasta klaanien välisiä rajoja. Sen jälkeen kukaan ei voisi enää epäillä Aaltotassun lojaaliutta, ei kukaan. Ei, jos se hänestä itsestään riippui.
//Mahla?
//436 sanaa
