Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Nyökkäsin myöntyvästi. En kokenut itseäni erityisen onnekkaaksi, sillä Sulkavirta ei ollut ollut toivomani kissa mutta kai minä selviäisin hänenkin kanssaan. Olisin kovasti halunnut Kärppämyrskystä mestarini mutta kaikkea ei voinut saada. Sitä paitsi saisin kyllä varmasti viettää aikaa ystäväni kanssa vaikkei hän ollutkaan mestarini.
“Kylmäliekkikin on hyvä. Hänhän on emon isän veli, eikö?” vastasin vain muodon vuoksi vaikken edes tiennyt siskoni uudesta mestarista hölkäsen pöläystä.
“Niin hän on sukua meille. En malta odottaa, että pääsemme seikkailemaan reviirillä yhdessä! Ja haluan oppia saalistamaan”, Kamomilla tassu sanoi syventyen miettimään unelmiaan tarkemmin. Etsin katseellani aukion jo omiin pesiinsä ja tekemisiinsä vetäytyvistä kissoista Kylmäliekkiä ja Sulkavirtaa.
“Pitäisikö meidän mennä mestareidemme luo?” kysyin ja vilkuilin ympärilleni. Sulkavirta osui silmiini vasta hetken katselun jälkeen. Hän jutteli jonkun toisen kissan kanssa mutta vilkaisi myös samaan aikaan minuun.
“Kyllä varmaan”, Kamomillatassu sanoi havahtuen ajatuksistaan.
“Nähdäänkö illalla?” kysyin toiveikkaana.
“Joo! Kerrot sitten kaiken päivästäsi niin minä kerron omastani”, Kamomillatassu vastasi ja kipitti sitten pois. Sulkavirta lopetteli juttunsa toisen kissan kanssa ja tuli sitten luokseni.
“Hei.”
“Hei. Lähdetäänpäs reviirikierrokselle”, Sulkavirta sanoi oudolla äänensävyllä, jota en osannut tulkita mutta jossain iloisen rajamailla se oli.
Seurasin Sulkavirtaa ulos leiristä. Reviiri avautui ympärilleni ja silmäni suurenivat. Näky oli ihmeellinen. Luonnon kauneus levittäytyi edessäni monine väreineen, muotoineen ja äänineen.
“Meillä ei ole koko päivää aikaa, tule sieltä”, mestarini kehotti kohtalaisen ystävälliseen sävyyn ja ryntäsin hänen peräänsä.
“Anteeksi”, sopersin, “Tämä on vain tosi hienoa.”
“Voin kuvitella”, Sulkavirta naukui mutta keskittyi silti kulkemaan eteenpäin. Seurasin häntä. Pitäisin vastaisuudessani suutani hiukan soukemmalla, jotten ärsyttäisi liikaa mutta ehkä oli vain hyvä, että ilmoitin itsestäni aina toisinaan.
Olimme kiertäneet jo puolet reviiristä ja Sulkavirran sanojen mukaan jäljellä oli vielä ukkospolku ja Hehkulampi. Lehtikuusilaaksosta lähdettyämme olin jo todella poikki mutta halusin nähdä Hehkulammen. Kävelin reippaasti vanhemman kissan perässä.
“Onko meilä vielä pitkä matka?” kysyin hengähtäen puuskahdusmaisesti.
“Ei liian pitkä. Sano vain, jos haluat hetken tauon. Ymmärrän kyllä”, mestari naukui. En alentuisi pyytämään taukoa – ainakaan vielä.
Ukkospolku oli ollut vaikuttava vaikkemme olleetkaan nähneet yhtäkään hirviötä. Nyt seisoimme Hehkulammen rannassa. Lampi oli kaunis mutta sen alla oli kuulemma vielä hienompaa. Nyökyttelin ja katselin nurmea ja Eloklaanin puolta hetken ennen kuin käänsin katseeni taas Sulkavirtaan.
“Lähdetään takaisin”, Sulkavirta naukui. Nyökkäsin.
“Saanko sitten syödä leirissä?” kysyin ja vatsani murahti sanojeni säestykseksi.
“Saathan sinä”, mestarini naurahti ja hymyili hiukan. Hymyilin takaisin ja seurasin häntä leiriin.
Leirissä menin oitis hakemaan tuoresaalista. Raahasin linnun aukion laidalle ja aloin syömään. Myöhemmin Kamomillatassu liittyi seuraani ja jaoimme kuulumisia ja päivän tapahtumia.
“Mitä tykkäsit reviiristä?” kysyin nielaistuani viimeiset palat linnustani. Kamomillatassu mietti hetkisen. Valmistelin omaa vastaustani jo päässäni. Minä olin pitänyt kaikesta. Paitsi ukkospolku oli ollut vähän karmiva jollain tapaa. Toivoin, etten joutuisi ylittämään sitä ikinä.
//Kamo?
