Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Olin tukehtua tähteeseen kuullessani Mahlahallan ajatuksen. Aloin kakoa ja yritin saada kurkkuuni jumittuneen palan irtoamaan, kunnes Mahlahalla tajusi taputtaa minua selkään, ja luu lennähti ulos suustani. Mutisin kollille vaivaantuneen kiitokseni samalla, kun yritin saada vettyneitä silmiäni kuiviksi.
Ei! Me emme lähtisi etsimään Lauhalaukkaa enää näin monen kuun jälkeen, ja vaikka löytäisimmekin hänet, en halunnut häntä tänne taas pilaamaan asioita ja viemään sitä, mikä minulle kuului. En tietenkään voinut sanoa oikeita ajatuksiani ääneen ja kaunistelematta Mahlahallalle – menettäisin hänen luottamuksensa oitis. Mutta jotakin minun oli keksittävä, sillä muuten kollin epäilykset uudesta minästäni saattaisivat herätä.
”Voi Mahlahalla, ties kuinka monet kerrat olen yhä vain uudelleen palannut siihen paikkaan, jossa näin hänet viimeisen kerran, ennen kuin kaksijalat veivät hänet”, huokaisin ja käänsin pääni poispäin, ikään kuin en olisi voinut kestää koko ajatusta. ”Mutta siitä on jo kauan. Kenties, jos olisimme lähteneet matkaan heti, saattaisimme ehkä nyt viettää aikaa kolmisin, jutella niitä näitä, olla kuin menneitä ei olisikaan, mutta nyt? Nyt jos lähtisimme, päätyisimme lopulta itsekin kokemaan Lauhalaukan kohtalon, enkä usko, että hänkään olisi halunnut sitä, vai mitä luulet?” Nostin nyt katseeni maasta ja siirsin sen Mahlahallaan, joka katsoi minua hetken aikaa tekemättä elettäkään, kunnes lopulta pudisti päätään ja laski katseensa alas tassuihinsa.
”Ethän syylistä itseäsi tästä, et voinut sille mitään”, nau’uin hiljaisella äänellä, kuin voisin muka jotenkin ymmärtää soturin sanatonta tuskaa. ”Uskon Lauhalaukan olevan onnellinen siellä missä ikinä onkaan, kunhan vain sinä osaat jatkaa elämääsi ja irrottaa menneistä. Teillä kahdella oli erityinen side, varmasti jokainen tässä klaanissa huomasi sen, mutta et voi koskaan nauttia elämästä samalla tavalla, jos elät ikävöiden häntä.” Puhuin matalalla, rauhoittavalla äänellä, ja katsoin kollia lämpimästi, yrittäen vaikuttaa edes jollain lailla myötätuntoiselta, vaikka se olikin kovan työn takana. Koska sitähän ystävät tekivät: jakoivat toisilleen kaikki murheet ja huolet.
//Mahla?
//287 sanaa
