Pikkupentu
Kirjoittaja: Untuva
Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten edes pystynyt pysymään perässä. Pääasia, että Taivaspentu oli pelastunut. Hopeanharmaa naaras tummemmilla tabbykuvioilla ja vaaleanvihreillä silmillä, koosta päätellen oppilas, oli pelastanut Taivaspennun. Koko kehooni levisi syyllisyyden tunne, kun joku ohjasi minut ja Haahkapennun takaisin pentutarhaan. Samaan aikaan Taivaspentu kiikutettiin parantajan hoiviin. Minun olisi pitänyt muistaa kaikki klaaninvanhimpien varoitukset. Minun olisi pitänyt sanoa ei seikkailulle. Nyt Taivaspentu joutui kärsimään sen vuoksi. Onneksi se soturioppilas ehti tarpeeksi ajoissa apuun! Häntä pitäisi kiittää jotenkin, pelastihan hän sentään Taivaspennun hengen. En pystynyt enää kiinnittämään mihinkään ympärillä tapahtuvaan huomiota. Syyllisyys kaivoi minuun koko ajan yhä syvempää aukkoa. Huoli sai ajatuksenikin sekaisin. Kai naaraspentu oli kunnossa? Ravistelin päätäni saadakseni jotain selkoa ajatuksiini, kun olimme viimein päässeet pentutarhaan asti. Huomasin Haahkapennun sivummalla istumassa. Kipitin jäänsiniset silmät omaavan kissan lähelle ja istahdin itsekin hänen eteensä. Kolli reagoi jälleen oudosti. Hän alkoi taas tekemään samaa, mitä aikaisemminkin ulkona. Ihan kuin hän olisi raapinut kynsillään pesän alustaa.
“Toivottavasti Taivaspentu on kunnossa!” maukaisin kellanpunaiselle kollille, sillä hän oli ollut myös tilanteessa mukana. Hän taisi olla tällä hetkellä ainut, jolle pystyin asiasta puhumaan ilman vihaisia katseita. Ruusutuike oli tällä hetkellä Taivaspennun kanssa parantajan pesällä – olin nähnyt naaraan vievän pennun sinne. Onneksi. Minua taisi odottaa kunnon saarna, kunhan kuningatar sieltä pääsisi. En odottanut sitä innolla. Katsahdin kollia tarkemmin ja kiinnitin jälleen huomiota hänen olemukseensa. Haahkapennun käytös oli ollut ihan alusta asti oudon näköistä, joten päätin vain rohkeasti kysyä isommalta kollilta asiasta.
“Onko sinulla kaikki hyvin?” kysyin ja väläytin pienen hymyn, vaikka se olikin vaikeaa kaiken jälkeen. Vilkuilin samalla myös vähän väliä pentutarhan suuaukolla olevaa sammalverhoa, jotta näkisin heti, jos Taivaspentu ilmestyisi paikalle. Olisin tälläkin hetkellä halunnut kiirehtiä parantajan pesälle, minne naaras oli viety, mutten uskaltanut. En enää sen jälkeen, kun Taivaspentu oli joutunut vaaraan liikkuessamme ilman vanhempaa kissaa pentutarhan ulkopuolella. Havahduin ajatuksistani ja katsoin kollia edessäni. En tiennyt yhtään oliko hän jo sanonut jotain vai ei.
“Anteeksi, sanoitko jo jotain?” kysyin, sillä olin uppoutunut ajatuksiini niin, etten ollut keskittynyt kuuntelemaan kollin vastausta. Mikäli hän siis edes oli vastannut minulle. Olihan se epäkohteliasta antaa ajatuksen vain ihan laukata, kun yritti samalla keskustella jonkun kanssa. Varsinkin, kun olin jopa hieman huolissani Haahkapennustakin. Ehkäpä voisin sitten yrittää tehdä kollistakin ystävääni. Kun kovin yksinäinen olin, eikä sammalpallolla pallottelukaan ollut hauskaa neljän tassun voimin. En tiennyt, oliko Haahkapennulla jo ystäviä. En kuitenkaan uskonut hänellä olevan, en ollut ainakaan nähnyt. Ehkäpä kollikin haluaisi sitten olla minun ystäväni! Tällä kertaa kuitenkin keskityin kolliin, jos hän aikoisi vastata minulle jotain. En ollut niin typerä, että toistaisin saman virheen uudestaan. Se vasta olisikin epäkohteliasta kollipentua kohtaan.
//Haahka? Taivas?
// 420 sanaa
