Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Reaktioaika oppilaallani oli heikossa kunnossa, mutta kuitenkin monien monien monien uusintojen jälkeen, tuo onnistui väistämään minut. Katsoin kollia tyytyväisenä, nyökäten. Kolli oli tänään hetken ollut omissa ajatuksissaan, mikä ei toisaalta häirinnyt niin kamalasti, olin minäkin ollut välillä. Katsoin nyt toista, miettien mistä jatkaa. Tuota pitäisi harjoittaa, sekä jatkaa. Oppilaan todellakin pitäisi tajuta miten väistää liikkeitä, sekä se miten saisi voimaa iskuihinsa. Hän ei voisi huitoa ympäriinsä kuin ketun poika.
”Harjoittelemme kunnes osaat puollustautua kuin vettä vaan”, Tokaisin, jännittäen taas lihakseni, tietty olisi tähän muita tapoja, mutta tämä olisi helpoin, samanlaisia hyökkäyksiä samasta suunnasta. Tämä kävi kyllä liikunnasta! Hyökkäilin toisen kimppuun, pikku hiljaa hän oppi väistelemään, kamppamaan, sekä hyvin jopa yllättämään minut. Kun lopetimme, läähätin lämmöstä.
”Tämä harjoitus voisi olla tässä, pidämme tauon”, Katsahdin ylös aurinkoon, joka ei ollut läheskään auringon kohdalla. Loin silmäyksen oppilaaseeni.
”Ja sitten opettelemme kiipeilemään”, Tokaisin, kipittäen pienen lammikon luo, se ei ollut kuralammikkoa suurempi, mutta omasin huutavan janon. Litkin vettä lammikosta kunnes olisin kylläinen.
”Tassut ylemmäs! Pidä ne kynnet ulkona”, Tokaisin, olin puun oksalla, minulla oli mennyt aikaa kivuta sinne, mutta oppilaani ei näyttänyt osaavan lajia sitten mitenkään. Ehkä en osannut opettaa tarpeeksi hyvin? Siitä sen täytyi olla. Olin muutenkin niin tyhmä enkä koskaan riittäisi kenenkään silmissä, en varmastikkaan karhumyrskyn tai Lauhalaukan.
”Tartu siihen kuin olisit putoamassa, jos päästäisit irti, kuolisit. Etsi rytmi, kuin juostessa ja hiipiessä”, Tokaisin oppilaalleni, katsoen kun tuo murisi vihaisena. Yleensä en puhunut näin paljoa, mutta nyt mestarina, olin huomannut kuinka johdin kissaa luontaisesti. Luimistin yhä korviani ajatukselle etten riitäisi, pitäen terävän katseeni oppilassa. Rauhoitu! Sinä riität, sinun pitää näyttää suurelta ja mahtavalta kuolonklaanin kissalta, joka ei pelkää mitään! Olla kuin, olla kuin.. Tuhkajuova? Ei sillä ole väliä, sillä on väliä ettet sinä itsenäsi riitä, joten ole jotain vahvempaa. Katsoin kuinka oppilaani päästi Mrraun, kun lensi kaaressa maahan. Tomuti hännälläni ärtyneenä puuta.
”Uudestaan, tee liike nopeammin, kun olet lähellä, hyppää”, Tokaisin, liian kiltisti kuin pystyin, vereni tuntui kiehuvan, tunsin kuinka aurinko porotti taivaalta liian kuumana turkkiini, vaikka kuusen oksat antoivat varjoa. Kohta varmasti tulisi vettä kaatamalla. Oppilaani kaiken puhisun jälkeen pääsi oksalleni, nyökkäsin hänelle vieläkin korvat epävarmuudesta, sekä tunteistani myllertävinä sekaisin. Oppilaani katsoi minua hämillään, kuin olisin vihainen. Kai kolli ei ollut koskaan nähnyt minua muuna kuin varmana. Viitoin häntä seuraamaan, kun puoliksi hyppelin oksalta toiselle, sekä puoliksi kiipeilin, kunnes pääsin kuusen päähän.
”Nyt, hyppele alas, maahan asti, näin”, Lähdin pudottautumaan alas päin, hypäten oksalta toiselle, kun olin tarpeeksi alhalla, juoksin runkoa pitkin alas. Pähkinätassu seurasi minua, vähän kompuroiden. Kun oppilas laskeutui, tuo teki vahingossa kuperkeikan ja ärähti.
”Hyvä, nyt palataan leiriin, meillä on partio edessä”, Päivästä tulisi tehokas, mutten antaisi itselleni paljoa lepoa tänään.
Leirissä etsin varapäällikön tassuihini ja kysyin partiota, tuo neuvoi minut yhteen partioon, Ruostekukan, jokimielen kanssa. Kuullemma jotakuta oli kaivattu ja me tulimme hyvin. Pääsisin partion jälkeen puhumaan Ruostekukan kanssa
//462 sanaa
//Pähkinä?
