Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
Oli kulunut jo useampi päivä hänen ja oranssiturkkisen eloklaanilaisen taistelusta. Se oli silti tuoreena Kaamoskukan mielessä. Kaamoskukka istui leirissä myrskynmerkkinä. Hän oli jo tovi sitten käynyt kertomassa Henkäystähdelle tapahtuneesta, siitä että hän oli kohdannut kotikisun ja saaneensa eloklaanilaisen soturin kimppuunsa. Kollikissa mietti jo kostosuunnitelmaansa heidän kahden välille. Hehkuaskel oli myös tarkastanut kollin vammat, jotka eivät olleet kovin pahat. Eivät ne tietenkään olleet, osasiko yksikään eloklaanilainen todella taistella? Tuskin, siitä kolli oli lähes täysin varma. Kaamoskukka pyöräytti silmiään ja suki puuhkamaista häntäänsä. Hänen häntäänsä tarttui roskia herkästi, joten hän sai olla jatkuvasti sukimassa häntäänsä. Kollikissa säpsähti tuntiessaan jonkun koskettavan häntä. Koskettaja oli ruskeankirjava Hämärähalla, joka hymyili feikkikumppanilleen iloisesti.
”Onneksi sinä olet kunnossa! Ajatella, että se kotikisu ja vielä eloklaanilainenkin hyökkäsi sinun kimppuusi. Olet kyllä taitava taistelija, kun hoitelit he molemmat”, Hämärähalla henkäisi ja asettautui istumaan Kaamoskukan oikealle puolelle. Kolli virnisti ja nautti täysin rinnoin saamastaan huomiosta. Hämärähalla oli niin helppo, liiankin helppo..
”Pitää olla taitava, jotta kukaan ei voita minua, heh. Ja olen edelleen itsekin järkyttynyt, mitä vain olisi voinut sattua”, soturikolli huokaisi esittäen vaisua. Kaamoskukka oli tietenkin kertonut tapahtumista klaanitoverilleen omat versionsa siitä, miten kotikisu oli saalistanut Kuolonklaanin reviirillä eikä ollut suostunut lähtemään. Puolustettuaan Kuolonklaanin reviiriä, paikalle oli sattunut eloklaanilainen, joka oli hyökännyt tabbykuvioisen kollikissan kimppuun. Kolli huokaisi teatraalisesti ja räpäytti silmiään.
”Sinua on kyllä vaikea voittaa, olet niin taitava… Mutta, minulla oli asiaakin. Pääsin pois parantajanpesältä, tautini ei sitten ollutkaan kovin pitkäkestoinen, mutta kaipa oli parempi, etten minä pyörinyt ympäriinsä tartuttamassa muita kissoja”, naaraskissa selitti Kaamoskukalle ja kolli hymähti toiselle.
”Olen iloinen, että sinä olet kunnossa. Olet minulle kovin tärkeä, Hämärähalla”, Kaamoskukka kuiskasi ja kosketti toista lempeästi kuonollaan. Jonain päivänä tuo naaras olisi kokonaan hänen, ei kenenkään muun. Siihen päivään ei tulisi menemään kauaa, ainakin niin kolli toivoi. Kauaa hän ei jaksaisi lirkutella Hämärähallalle, jokin raja hänelläkin oli!
//KP-boosti
