Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta istui leirin pääaukiolla ja silmäili malttamattomana leirin sisäänkäynnin suuntaan. Sen edustalla seisoi kaksi kuolonklaanilaissoturia vartiossa. Harmaanruskea naaras tunnisti kaksikon vaivatta olevan Pikiturkki ja Matotaisto. Sulkavirta ei suinkaan tarkkaillut leirin sisäänkäyntiä vartioivia kissoja, vaan hän odotti Lokkimielen saapuvan leiriin. Siitä oli jo aivan liian kauan aikaa, kun naaras oli edellisen kerran nähnyt niin rakkaan poikansa. Ikävä oli jo hellittänyt otettaan Sulkavirrasta edes vähän. Hän kykeni elämään tavallista elämää, vaikka Lokkimieli elikin tätä nykyä Eloklaanin reviirillä eikä Kuolonklaanissa. Sulkavirta oli tyytyväinen siitä, että poika oli ansainnut Henkäystähden luottamuksen. Lokkimieli oli hyvä soturi, josta koko Kuolonklaani sai olla ylpeä. Sillä ei ollut mitään merkitystä, vaikkei kolli ollutkaan täysin puhdasverinen kuolonklaanilainen.
Sulkavirta valpastui, kun sisäänkäynniltä kantautui askeleita. Naaras nousi seisomaan, sillä hän ei innostukseltaan malttanut istua rauhassa paikoillaan. Kun tuttu, harmaavalkoinen kissa asteli ulos piikkihernetunnelista, Sulkavirta lähti ripein askelin kävelemään häntä kohti. Leveä hymy piirtyi naaraskissan kasvoille, kun tämä kohtasi poikansa pitkästä aikaa.
”Voi Lokkimieli! Et arvaakaan miten paljon olen kaivannut sinua! On niin ihana nähdä sinut taas. Miten sinä voit? Onko Eloklaanissa ollut rauhallista?” Sulkavirta kysyi kovaäänisesti kehräten. Hän antoi pojalleen tilaa astua pois leirin sisäänkäynniltä ja kaksikko siirtyi hieman kauemmas sitä vartioivista sotureista.
”Ihana nähdä emo, minäkin olen kaivannut sinua”, Lokkimieli naukui lempeästi hymyillen, kunnes vakavoitui, ”työtä riittää kyllä, mutta olen saanut pidettyä eloklaanilaiset hyvin kurissa. Henkäystähden pelottelu toimi myös. Viime päivät ovat olleet aiempaa rauhallisempia.”
Sulkavirta katsoi lämpimästi hymyillen poikaansa, josta hän oli ylpeämpi kuin kenestäkään.
”Olen niin ylpeä, että sinulta löytyy tuollaista auktoriteettia. En ihmettelisi, jos sinusta tulisi jonain päivänä Kuolonklaanin päällikkö”, Sulkavirta kehräsi iloisesti. Vaikkei soturi pitänyt siitä, että eloklaanilaisia alistettiin, Sulkavirta rakasti nähdä poikansa onnistuvan ja olevan tyytyväinen itseensä.
”Niin, eihän sitä tiedä jos niin tapahtuukin”, Lokkimieli naukaisi lapojaan kohauttaen. Sulkavirta oli varma, että niin tulisi tapahtumaan. Ei ollut olemassakaan yhtä hienoa soturia mitä Lokkimieli oli.
”Miten sinä olet viihtynyt Eloklaanissa? Oletko tutustunut eloklaanilaisiin?” raidallinen naaraskissa vaihtoi aihetta. Lokkimieli katsahti emoonsa ja kohautti taas lapojaan.
”Olisin minä ennemmin täällä kotona sinun kanssasi, jos saisin itse päättää. Toisaalta olen oppinut Eloklaanissa eläessäni paljon hyödyllisiä asioita kurinpidosta ja muusta tärkeästä”, Lokkimieli kertoi tyytyväisesti. Hän piti pienen tauon ennen kuin vastasi emonsa toiseen kysymykseen:
”En sen enempää kuin on ollut pakko. Tunnen suurimman osan kyllä nimeltä, mutta se siitä.” Sulkavirta nöykkäsi. Hän oli iloinen, ettei Lokkimieli näyttänyt vihaavan eloklaanilaisia yhtä verisesti kuin Henkäystähti ja moni muu kuolonklaanilainen. Sulkavirta ajatteli, että nyt olisi hyvä hetki kertoa Lokkimielelle siitä, että hänen isänsä veljet asuivat tänäkin päivänä Eloklaanissa. Hän ei ollut varma oliko kolli kuullut siitä jotain kautta jo, mutta naaraan mielestä oli tärkeää, että Lokkimieli tiesi enemmän tausastaan. Eivät Eloklaanissa elävät Haavemuisto ja Uskolintu oikeasti olleet sukua Ruskalinnulle, mutta kahden eloklaanilaissoturin vanhemmat olivat kasvattaneet Ruskalinnun omana poikanaan, kun tämä oli pentuna viety pois Kuolonklaanista. Ruskalintu oli aina pitänyt kaksikkoa veljinään.
”Tiedätkö sinä Eloklaanista soturit nimeltään Uskolintu ja Haavemuisto?” Sulkavirta kysyi ja kallisti pienesti päätään. Lokkimieli nyökkäsi empimättä päätään:
”Tiedän. Haavemuiston on aiheuttanut viime aikoina paljon ongelmia.” Sulkavirran kasvoille piirtyi hitusen pettynyt ilme. Lokkimieli ei ehkä pitäisi siitä, kun kuulisi Haavemuiston olevan isänsä veli.
”Tiesitkö sinä, että he ovat sinun isäsi Ruskalinnun veljiä? Erityisesti Uskolintu oli minun tukenani silloin, kun sinun isäsi kuoli”, Sulkavirta kertoi lämpimästi hymyillen. Hän toivoi, että Lokkimieli voisi tutustua edes jotenkuten isänsä puolen sukulaisiin, vaikka ystävystyminen eloklaanilaisten kanssa olikin kiellettyä. Sulkavirta uskoi, että Uskolintu voisi kertoa Lokkimielelle enemmän Ruskalinnusta ja siitä, millainen kolli oli ollut Lokkimielen ikäisenä.
//Lokki?
