Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Viileän tuntuinen tihkuttava saderypäs tiputteli pieniä pisaroita vasten turkkia. Päivä kuului niihin harvoihin, jolloin taivaalta satoi jotain alaskin. Vesisateita esiintyi nykyisellään vain harvakseltaan ja käynnissä olevakin tuntui olevan häpeäksi muille vesisateille. Sitä saattoi vain ihmetellä, että jos hiirenkorva jo alkoi näin kuivasti niin olisiko luvassa myös kuivempi viherlehti vai päinvastoin, iskisikö saderintama vasta sitten. Säätä oli hyvin vaikea ennustaa, eikä siihen kerennyt kuin pienellä varoitusajalla. Tummat pilvet enteilivät sadetta, kovat tuulenpuuskat saattoivat kertoa lähestyvästä myrskystä. Mutta varsinaisesti ennustamaan, siihen ei kyennyt kukaan. Mitä nyt ehkä klaaninvanhimmat saattoivat jotain heitellä monien, monien, monien kuiden kokemuksella. Heillä nyt oli muutenkin omat huvinsa.
Polkuanturat tuntuivat hyvältä hieman kosteaa maata vasten. Olin päässyt aikaisemmin pois parantajan pesältä. Tulehdus käpälässäni oli hellittänyt ja kuume laskenut. Olin jo ehtinyt nukkua yhden yönkin omalla vuoteellani sotureiden pesässä. Sitä oli ehtinyt jo muutaman yön jälkeen kaivatakin. Partioon minua ei oltu vielä määrätty, vaikka kovin olisin ollut jo halukas. Tiesin kuitenkin, että seuraavana päivänä olisi pakostikin tiedossa jotakin soturin velvollisuuksia. Tuskin Pimentovarjo antaisi vapaapäiviä tuon enempää.
Aika parantajan pesällä oli saanut minut taas uppoutumaan ajatuksien kierteeseen, kun ei ollut muutakaan tekemistä tassujen ulottuvilla. Oli siis varsin vapauttavaa päästä leirin ulkopuolelle vähän tuulettumaan, muutenkin kuin fyysisesti. Yrttien katku oli varmaan ottanut kovan otteen turkistani ja se tuntui olevan läsnä edelleen, vaikka olin sitä kuinka sukinut puhtaaksi. Sentään oli olemassa sade, joka teki työn puolestani.
