Sulkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Lehtitassu poistui Sulkatassun ja Sähkötassun seurasta, ja jätti sisarukset keskenään pääaukiolle. Harmaanruskea Sulkatassu kohautti lapojaan ja käänsi katseensa veljensä suuntaan. Sähkötassu oli jäänyt katselemaan kilpikonnakuvioisen naarasoppilaan perään. Kun Lehtitassu viimein katosi parantajan pesään, veli käänsi katseensa Sulkatassuun.
”Mitä sinä ajattelet tästä suunnitelmasta?” paksuturkkinen kollikissa kysyi hiljaisella äänellä. Sulkatassun katse harhaili veljensä ohitse leiriin saapuvaan partioon. Sulkatassu kumartui hieman matalammaksi, kun hän näki Varjokarvan astelevan leiriin partion johdossa. Ei se estäisi mestaria näkemästä Sulkatassua, eikä naaras oikeastaan itsekään tiennyt miksi hän niin teki. Oppilas ei halunnut saada mitään uusia käskytyksiä mestariltaan.
”Tämä on ihan kivaa. Vähän niin kuin seikkailu, vaikkakaan en pääse tutkimaan mitään uusia paikkoja. Saa kuitenkin tehdä salassa kaikkea jännittävää”, raidallinen naaras virnisti, muttei vieläkään kohdannut veljensä katsetta. Sivusilmällään hän kuitenkin huomasi, että Sähkötassun ilme pysyi kivenkovana ja vakavana.
”Älä näytä tuolta. Eikö tämä kuitenkin ole parempi kuin se, että seikkailisin yksin Eloklaanin reviirillä”, Sulkatassu huokaisi kääntäessään katseensa pentuetoveriinsa. Sähkötassu kohautti lapojaan.
”Totta. Tästä me emme ainakaan jää kiinni”, veli vastasi rauhallisella äänellä, muttei vakava ilme kadonnut tuon kasvoilta. Sulkatassu ei vieläkään jaksanut ymmärtää, kuinka veli saattoi pelätä niin paljon kiinnijäämistä. Miksi hän lähti moiseen suunnitelmaan mukaan, jos kolli pelkäsi kuollakseen kiinnijäämistä? Mutta toisaalta, Sulkatassusta tuntui hyvältä, kun veli oli mukana suunnitelmassa. Ehkä se oli vähän kiusallista myöntää, mutta Sähkötassu oli Sulkatassun paras ystävä. Toki hän tunsi muitakin kissoja, mutta Sähkötassun kanssa naaras vietti eniten aikaa. Naaras oli iloinen, että hän oli näinkin läheinen veljensä kanssa. Välillä Sulkatassusta tuntui, kuin Sähkötassu olisi ollut hänen ainoa sisarensa. Sinilintu oli päässyt soturiksi, eikä siskoa hirveästi ollut näkynyt kaksikon seurassa. Valkea naaras oli lähinnä viihtynyt yksikseen.
Sulkatassu huomasi, kuinka hiljaisuus alkoi väsyttää häntä. Varjokarva oli kääntänyt katseensa oppilaaseensa, ja Sulkatassu halusi nopeasti päästä karkuun tilannetta.
”Taidan mennä nukkumaan”, oppilas ilmoitti nopeasti veljelleen. Sähkötassu näytti hieman yllättyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin. Raidallinen naaraskissa kipitti ripein askelin oppilaiden pesään.
Sulkatassu raotti hitaasti silmiään. Naaras näki auringonvalon siivilöityvän kaatuneen kuusen sisään rakennetun pesän seinässä olevasta pienestä reiästä pesään. Sulkatassu sulki taas silmänsä. Unet olivat jääneet lyhyiksi, sillä hän oli valvonut koko yön vartiossa Varjokarvan kanssa. Toki tätä nykyä vartiossa oli myös Kalmakuu, jonka tehtävä oli ollut leirin sisäänkäynnin tarkkailu. Uni ei tullut enää, joten Sulkatassu päätti nousta ylös. Pesä oli miltei tyhjillään. Vain Sulkatassua nuorempi Tuimatassu lepäsi omalla vuoteellaan. Isokokoisen oppilaan häntä heilahteli välillä irti sammalvuoteesta, ja siitä Sulkatassu päätteli kollin olevan hereillä. Kun Sulkatassu nousi ylös, Tuimatassu heilautti korviaan. Kolli ei kuitenkaan vaivautunut avaamaan silmiään, mutta Sulkatassu sai varmuuden siitä, että hereillä kolli ainakin oli. Harmaanruskea oppilas pujotteli tyhjien petien välistä pesän uloskäynnille.
Pääaukiolla oli lämmintä. Viherlehti oli tullut, ja aurinko loisti taivaalla kirkkaasti kuten aina. Aurinkohuipun hetkeen olisi vielä aikaa. Sulkatassu haukotteli ja venytteli lihaksiaan. Päivä oli vasta aluillaan, mutta silti se tuntui paahtavan kuumalta. Sulkatassu haaveili Hehkulammen viileästä vedestä ja uimisesta, mutta tiesi ajatuksen olevan mahdoton. Emo oli muutamia kertoja opettanut Sulkatassulle ja Sähkötassulle uimista, mutta nykyään uintiharjoitusten järjestäminen oli aiempaa haastavampaa. Liikkumisrajoitukset hankaloittivat elämää kummasti. Harjoituksiinkaan ei voinut enää noin vain lähteä, vaan mukaan täytyi aina saada mestarin lisäksi toinen soturi.
”Apua!” karjaisu leirin sisäänkäynniltä sai hetkessä väsymyksen katoamaan. Sulkatassu nosti päänsä pystyyn ja kääntyi vaistomaisesti kohti sisäänkäyntiä. Myös muut pääaukiolla olevat kissat kiinnittivät huutoon huomiota. Ei mennyt kauaakaan, kun sotureita ja oppilaita kertyi sisäänkäynnin ympärille. Utelias Sulkatassu hiipi muiden perässä kohti piikkihernetunnelin suuta nähdäkseen, mitä oli meneillään.
Vartiossa istunut Kuuraturkki oli kadonnut tunneliin, ja hetken päästä valkokuvioinen musta kolli asteli takaisin pääaukiolle perässään kastanjanruskea kissa. Sulkatassu tunnisti rähjääntyneestä turkista huolimatta soturin Karhumyrskyksi. Kollin turkilla oli haavoja, ja tuore veri oli värjännyt kastanjanruskean turkin punertavaksi. Sulkatassu huomasi, että soturin vasen silmä oli ummessa. Sen yli kulki useampi pitkä kynnenjälki, ja puolet kasvoista olikin veren peitossa. Veren näkeminen ei säikäyttänyt oppilasta, vaan sai Sulkatassun ennemminkin uteliaaksi.
”Mitä tapahtui? Missä Hiutaleviiksi on?” Kuuraturkki kysyi. Sulkatassu huomasi ensimmäistä kertaa koskaan, ettei mustan soturin ääni ollut laiskahko, vaan valpas ja terävä. Karhumyrsky huohotti raskaasti ja käänsi katseensa kohti maata. Kissat tunkivat Sulkatassun eteen, joten naaras joutui vaihtamaan paikkaa. Hän löysi hyvän paikan melko läheltä Karhumyrskyä. Kun hän pääsi lähemmäksi, Sulkatassu haistoi jotakin kitkerää, muttei se varmasti ollut verta.
”Hiutaleviiksi on kuollut. Meidän kimppuumme hyökättiin, se oli se murhaaja”, kastanjanruskea soturi naukui ja kohtasi oikean silmänsä katseella Kuuraturkin katseen. Kissat vaikuttivat kauhistuneilta, mutta Sulkatassu ei säpsähtänytkään. Hän yritti etsiä katseellaan Lehtitassua tai Sähkötassua, mutta turhaan. Molemmat olivat ilmeisesti leirin ulkopuolella.
”Älkää tuijottako siinä, vaan hakekaa Hehkuaskel!” Sulkatassu kuuli Turmaloikan karjaisevan. Joku kissoista lähti juoksemaan kohti parantajan pesää. Karhumyrsky lyyhistyi maata vasten.
”Me hajaannuimme hetkeksi, kun haistoimme ne yrtit. Se oli Hiutaleviiksen ajatus. Sitten se pirulainen hyökkäsi selkääni. Hiutaleviiksi yritti auttaa, hän kävi sen kissan kimppuun ja käski minun juosta hakemaan apua. Minä juoksin, ja kuulin perästäni kovan ulvaisun. Hän on ihan varmasti kuollut, ja se on minun vikani”, Karhumyrskyn ääni katosi olemattomiin, kun hän kertoi tarinaansa. Sulkatassu kuunteli tarkkaavaisesti joka sanan ja painoi ne mieleensä.
”Missä se tapahtui? Miltä se kissa näytti?” Jääviilto sihisi hampaidensa välistä ja katsoi vaativasti toista soturia. Karhumyrsky veti syvään henkeä.
”Etelärajalla, ukkospolun lähellä. Siellä kantojen luona. En minä muuta nähnyt kuin valkoista ja ruskeaa, se kaikki kävi niin nopeasti”, kolli huokaisi pettyneen oloisena. Sulkatassu olisi halunnut heti kertoa kaiken Lehtitassulle ja Sähkötassulle. Suunnitelma voisi viimeinkin lähteä vauhdilla eteenpäin!
Hehkuaskel saapui viimein paikalle.
”Tehkää tilaa”, musta parantajanaaras sanoi ja kulki Tiputassun edellä Karhumyrskyn luokse, ”auttakaa hänet parantajan pesään. Vammat eivät näytä tappavilta. Saat arvioida ne sitten pesässä, Tiputassu.”
Sulkatassu katsoi, kuinka kastanjanruskea soturi kulki toisen soturin avustamana kohti parantajan pesää. Kissat hälvenivät sisäänkäynnin luota ja jäivät pohtimaan Karhumyrskyn sanoja itsekseen. Kuuraturkki jäi leirin sisäänkäynnille vartioon.
”Missä Punatähti ja Henkäysvarjo ovat?” Sulkatassu kuuli Turmaloikan murahtavan.
”Molemmat ovat partioissa, he palaavat varmasti pian”, Kuuraturkki vastasi kollille. Nyt mustan soturin ääni oli taas yhtä laiska kuin aina ennenkin. Sulkatassu päätti jäädä odottamaan Sähkötassun ja Lehtitassun paluuta sisäänkäynnille. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan tapahtuneesta kaksikolle.
//Sähkö tai Lehti? Kirjotan Mahlalla varmaan tähän jatkoo
// 960 sanaa
