Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
Kumppanuus. Se on jotain mistä jokainen kissa haaveilee vähintäänkin alitajuisesti. Useimmat kissat ajattelivat sen tarkoittavan rakkautta. Kaamoskukka kuitenkin tiesi paremmin. Kissat haaveilivat jostakusta, joka auttaisi heitä saavuttamaan haluamansa. Harva kuitenkin ymmärsi, että todellinen hyöty kulki tosiasiassa vain toiseen suuntaan. Ja kumppanuus oli siihen oiva keino. Sen avulla naaraat ja kollit voisivat juurruttaa geeninsä jopa ikuisesti metsän kirjavien sukupuiden joukkoon. Ja mitä pidemmälle kissat eläisivät, sitä paremmin he voisivat valvoa sukunsa puhtaana pysymistä. Kaamoskukka pujahti soturien pesästä viileälle ja sateiselle aukiolle. Sade kuin metsän paras ystävä. Se nostatti maan sopukasta metsän herkullisia tuoksuja ja viherlehden aikaan se teki metsästä entistä kauniimman. Kaamoskukan suunnitelma eteni moitteettomasti. Oli vain ajan kysymys milloin hänen geenejä ei enää voisi huuhtoa Kuolonklaanin sukupuusta pois.Hilleripilvi oli saanut kumppanin Lammikkoloikasta, kaikki oli sujunut erinomaisesti. Kollikaksikon seuraava askel oli saada Hilleripilvelle pentuja ja parittaa yksi heistä Kaamoskukan oman kanssa. Kollisoturi ei vielä tiennyt kuka hänen pennuistaan olisi siihen tehtävään tarpeeksi kelvollinen, mutta hän oli varma, että se kirkastuisi kuiden myötä. Heikot paljastivat aina itsensä. Kaamoskukka harppoi muutamalla sulavalla, elegantilla askeleella pentutarhan tienoille, kuin koko leiriaukio olisi ollut hänen omaa reviiriään ja istahti lopulta sukimaan turkkiaan. Kollin katse harhaili sukaisujen välissä aukion kissoissa. Aukiolla ei näkynyt Hilleripilveä, Kaamoskukan salarakasta. Se oli hyvä. Kaamoskukka tiesi, että heidän olisi parempi pitää leirissä kohtelias etäisyys. Kaamoskukka odotti kuitenkin erästä toista. Kuin tilauksesta tummaturkkinen naaras ilmestyi leiriaukiolle. Kollikissan korvat nousivat terhakoina pystyyn ja hän nousi ylös. Kaamoskukan hurmaava hymy leveni hieman, kun hän pääsi Pimentovarjon kuuloetäisyydelle. Kolli nyökkäsi emolleen kohteliaasti.
“Pimentovarjo, iltaa”, kolli tervehti ja viittasi hännällään kohti pentutarhalle.
“Äänien perusteella pennut ovat hereillä. Käytäisiinkö katsomassa mitä Kuolonklaanin uusimmille jäsenille kuuluu?” Pentutarhasta todella kuului pientä meteliä. Kaamoskukka toivoi, että pennut harjoittelivat hänen antamien harjoitusten parissa.
“Iltaa, Kaamoskukka”, Pimentovarjo tervehti poikaansa ja nyökkäsi.
“Jänötassun koulutus edistyy hyvin. Hänestä tulee erinomainen soturi. Ja kuulitko jo, että Lammikkoloikka on nykyään Hilleripilven kumppani?”
Kaamoskukka tiesi, että Pimentovarjo oli läheinen Tuhkajuovan, Lammikkoloikan emon kanssa. Kolli oli salaa todella ylpeä itsestään. Hänhän tekisi Pimentovarjolle vain palveluksen, kun yhdistäisi kaksi kelpo sukua keskenään.
“Hilleripilvi on minun entinen oppilaani”, Kaamoskukka lisäsi, ikään kuin se selittäisi kaiken.
//Pimento?
KP-boosti käytössä
