Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkopentu avasi silmänsä, mutta ei nähnyt mtään. Kolli yritti räpytellä silmiään, mutta mitään ei tapahtunut. Hän alkoi hätääntyä, mutta yritti peittää sen parhaansa mukaan.
Kolli nousi pystyyn ja hieroi tassullaan naamaansa, jos jotain olisikin hänen silmissään, ja se olisi syy hänen näkökykynsä katoamiselle. Mutta vaikka kuinka kovaa kolli yrittikin hangata, mitään ei tapahtunut. Hän kuitenkin tajusi, ettei ollut sokea sillä hän näki tassunsa.
“Missä ihmeessä minä olen”, hän mumisi ja katseli ympärilleen hämmennyksen vallassa. Kollilla ei ollut hajuakaan siitä, missä hän oli ja miten hän oli sinne päätynyt. Hänestä tuntui kummalta ja yhtäkkiä paikalle alkoi saapua kirkkaita ja valoisia kissojen hahmoja. Ne ympäröivät kollin hitaasti ja hän katseli näitä hiljaa.
“Mitä haluatte?” kolli ärähti, kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen. Kissat katsoivat toisiaan hiljaa ja katsoivat sitten tummaan kolliin.
“Käytöksesi on törkeää etkä osaa kunnioittaa muita. Olemme tulleet rankaisemaan sinua teoistasi ja käytöksestäsi”, kissoista lähin sanoi vahvalla äänellä.
Lepakkopentu siristi silmiään ja kyyristyi valmiina hyökkäykseen. Kuitenkin kissoja oli niin paljon, että hän säikähti ensimmäistä hyökkäystä ja hätkähti valvemaailmaan.
“Typerää”, hän tuhahti ja nousi ylös pesemään turkkiaan. Kollia ei jäänyt enää millään lailla kaivertamaan hänen unensa, sen sijaan hän mietti, missä kaikki muut pennut olivat.
Lepakkopentu hiippaili kevein askelin ulos ja huomasi muiden pentujen tekevän kukin jotain. Kolli tuhahti hiljaa.
“Olisimpa jo oppilas. Olisi niin paljon enemmän tekemistä eikä aina niin tylsää”, hän mumisi.
“Ei sinun oppilasnimityksiin kauaa voi kestää”, Mäntyviiksi – joka oli juuri tullut kollin vierelle – naukaisi.
“Toivottavasti”, Lepakkopentu murahti “en jaksa odottaa turhia kuita. Olisin valmis jo nyt. Jos Henkäystähti ei pistä töpinäksi jo pian niin lupaan, että ersytän jokaista kissaa koko klaanissa.”
“Silloin nimitystäsi lykättäisiin vain entistäkin enemmän”, Mäntyviiksi totesi. Pientä kollia ärsytti. Ei se, että hän joutuisi odottaa kiltisti tai se, että hän ei saisi ärsyttää kaikkia odotellessa, vaan se, että Mäntyviiksi oli täysin oikeassa.
“Mmh. En ymmärrä miksi koskaan halusit ryhtyä hoitamaan orpopentuja. Et enää tee kiinnostavia juttuja, kökötät vain pentutarhalla”, Lepakkopentu sihahti.
“Se oli minun päätökseni, ja etkö ole kiitollinen, että edes sait kasvatusta?” Mäntyviiksi vastasi rauhallisesti ja lähti paikalta kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Lepakkopentu raahasi oravaa pentutarhaan ja Hiljaisuuspentu pörräsi hänen ympärillään. Lepakkopentu oli useaan kertaan kieltäytynyt jakamasta, mutta se ei vain selkeästi uponnut toisen kollin tajuntaan.
“Minä haluan kyllä tuon kohdan!” Hiljaisuuspentu ilmoitti osoittaen pöyheällä hännällään oravan kylkeä, “Se näyttää niin mehevältä!”
“Kuinka monta kertaa joudun sanomaan, ettet saa tätä oravaa! Et edes pienen pientä palaa! Et saa edes tähteitä! Jätä minut vain rauhaan!” Lepakkopentu ärjyi.
“Lepakkopentu, opettele jakamaan. Tuo on hyvin epäkohteliasta ja itsekästä käytöstä”, Mäntyviiksi puuttui peliin.
“Niin juuri! Muukin klaani täytyy ruokkia ja minä kuulun muuhun klaaniin. Haluan palan oravaa ja sen minä myös saan”, Hiljaisuuspentu naukui itsevarmasti. Lepakkopentu mulkaisi kollia.
“Kun minusta tulee soturi, ei vaan kun minusta tulee päällikkö, kaikkien täytyy metsästää oma riistansa ja mikäli joku muu ei suostu itse syöttämään sinua, kun et itse voi ruokaasi hankkia, näännyt!” tummanharmaa pentu julisti ärtyneesti ja heilautti lyhkäistä häntäänsä.
“Tuo on aivan kamala idea!” Mäntyviiksi henkäisi. Lepakkopentu pyöräytti silmiään.
“Ehkäpä, mutta ainakin antaisin pentujen halutessaan metsästää oman riistansa!” kolli ilmoitti.
“Tuskimpa vain. Se on soturilakia vastaan”, Mäntyviiksi tokaisi ja näpäytti Lepakkopennun nenää hännänpäällään.
“Millä tavalla?” kolli vänkäsi.
“Pennusta voi tulla oppilas vasta 6 kuun iässä”, naaras naukaisi.
“Mutta pennut olisivat pentuja. He saisivat lähteä sotureiden valvonnassa ulos etsimään riistansa itselleen”, Lepakkopentu julisti.
“Saa nähdä tuleeko sinusta koskaan edes klaaninpäällikköä. Minä en nimittäin ainakaan tee sinusta minun varapäällikköäni”, Hiljaisuuspentu otti nyt puheenvuoron.
“Miten niin sinä et tee se on sinä et tekisi. Ei sinusta koskaan tule klaaninpäällikköä”, Lepakkopentu haastoi.
“Kylläpäs tulee. Ja silloin kun tulee, teen sinusta ikuisen oppilaan!” Hiljaisuuspentu julisti vihaisesti.
“Et uskaltaisi. Repisin sinulta korvat päästä!” Lepakkopentu huusi ja astui vatoittavasti eteenpäin. Mäntyviiksi heilautti häntänsä kahden pennun väliin.
“Suut suppuun ja syökää. Jos kuulen täältä pihahdustakaan koko ruokailun aikana, olette arestissa pesässä kaksi päivää”, naaras naukaisi tiukasti.
“Mutta kun-” Hiljaisuuspentu aloitti, mutta ilman minkäänlaista toivoa. Mäntyviiksi vain mulkaisi kolliin ja tämä oli jo alistunut naaraan tahtoon.
*Tämä on naurettavaa! Hiljaisuuspentu kaiken aloitti vaatimalla minun oravaani!* Lepakkopentu ärisi mielessään. Kuitenkaan kolli ei ryhtynyt enää vänkäämään Mäntyviiksen kanssa. Kaksi päivää jumissa pentutarhalla ei kuulostanut kollin korvissa kauhean mukavalta.
Lepakkopentu ahmi suuria haukkuja, jotta hän lerkeäisi syödä enemmän kuin Hiljaisuuspentu. Toinen kollipentu kuitenkin huomasi hänen yrityksensä ja heillä alkoi kunnon kisa. He tuuppivat toisiaan ja haukkoivat suut täyteen oravaa ja nielivät nopeammin kuin olisi kenellekään hyväksi. He ahmivat niin että puoliksi syötyjä oravan palasia lenteli ympäriinsä.
“Lopettakaa tuo on kuvottavaa!” Rapakynsi huudahti yhtäkkiä. Pienet kollit säpsähtivät ja tuijottivat klaaninvanhinta molemmat silmät suurina.
Vanha valkea naaras räpäytti silmiään ja painoi katseensa.
“Yrittäkää syödä hieman nätimmin”, tämä pyysi nyt nätillä ja lempeällä äänellä. Hiljaisuuspentu nyökkäsi ja Lepakkopentu vain kohautti lapojaan välinpitämättömästi.
Kun kaksikko oli saanut oravansa kaluttua, Hiljaisuuspentu ponkaisi seisaalleen.
“Lähdemme ulos leikkimään!” tämä vain ilmoitti ja pukkasi Lepakkopennun ulos. Tummanharmaa kolli sähähti.
“Osaan minä itsekin kävellä!”
“Älä raivoa”, Hiljaisuuspentu tokaisi ja jäi seisomaan parin hännänmitan päähän pentutarhan suusta.
“Mitä me edes aiomme tehdä?” Lepakkopentu tuhahti.
“En tiedä. Hippaa? Piilosta? Sammalpalloa? Kopittelua? Leikkitappelua?” Hiljaisuuspentu ehdotteli. Lepakkopentu viskasi lyhkäistä häntäänsä.
“Leikitään vaan sitä typerää piilostasi. Minä etsin ja sinä menet piiloon”, Lepakkopentu tuhahti. Hiljaisuuspentu loikkasi innosta ja ryntäsi ympyrää.
“Laske pentutarhan vieressä”, kolli sanoi, kun oli viimein pysähtynyt. Lepakkopentu vain nyökkäsi ja meni vasten pentutarhan seinää ja alkoi huudella numeroita.
Kolli kuunteli, miten toisen pennun askelet kaikkosivat ja katsoi sitten ympärilleen. Huomatessaan, että tämä ei ollut enää lähistöllä, hän vain tassutti muualle.
*Typerys.*
KP-boosti käytössä
