Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
//TAISTELUTARINA, 10TaP (ilman tuplapisteitä 5TaP)
Taistelu oli jatkunut jo aivan liian pitkään, ja Sulkavirran lihaksia alkoi särkeä. Eloklaanilaiset ovat yllättävän kovia vastuksia, eikä naaras muutenkaan tahtonut haavoittaa heitä. Hän halusi vain tavata Lauhalaukan kertoakseen tälle Ruskalinnun kuolemasta. Harmaanruskea naaras oli yllättynyt siitä, miten raivopäisesti naapuriklaanin jäsenet olivat käyneet heitä vastaan taisteluun. Mutta koska Sulkavirta ei halunnut kuolla itse tai sisarustensa kuolevan, hänen oli myös taisteltava heidän puolestaan.
Nyt oli jouduttu siihen pisteeseen, että eloklaanilaiset olivat saaneet tiukat otteet kuolonklaanilaisista, eikä Sulkavirta tai sen koommin hänen sisaruksensakaan päässeet irti vihollisten otteista. Sulkavirta rimpuili hopeisen naaraskissan otteessa ja yritti päästä vapaaksi, kun hän huomasi valkoisen kollikissan upottaneen hampaansa Sinilinnun suojaamattomaan vatsaan. Pakokauhu valtasi raidallisen naaraskissan. *Sinilintu, ei!* naaras ajatteli epätoivoisena mielessään yrittäessään pyristellä irti vastustajan otteesta. Valkoinen eloklaanilaiskolli näytti empivän, ja Sinilintu sen sijaan yritti henkensä edestä irtaantua vastustajansa otteesta ja raadella valkoisen kollin niskaa, mutta turhaan. Kollin ote oli liian vahva, eikä kuolonklaanilaisella ollut mahdollisuuksia. Sulkavirta lamaantui täysin, kun valkoinen kolli alkoi toimia. Hän alkoi riuhtoa hampaillaan Sinilinnun pehmeää vatsaa auki. Raidallinen kuolonklaanilaisnaaras seurasi tapahtumaa epätoivoisesti ulvoen. Hänen äänensä ei kuitenkaan ollut yhtä voimakas kuin Sinilinnun, joka parkui kovempaa kuin Sulkavirta oli koskaan kuullut kissan huutavan. Valkean naaraan huuto peitti alleen aivan kaiken muun, ja Sulkavirrasta tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut. Kyyneleet sumensivat kuolonklaanilaisnaaraan silmät ja lumella toistensa kimpussa olevat valkeat kissat eivät enää erottuneet taustasta. Sulkavirta räpäytti silmiään ja kyyneleet lähtivät liikkeelle. Silmien avautuessa naaras näki taas edessään häämöttävän lohduttoman näyn. Eloklaanilainen irtaantui ilmeettömänä, kuono aivan veressä Sinilinnun elottoman ruumiin luota ja Sulkavirta alkoi taas pyristellä.
”Ei! Sinilintu!” Sulkavirta rääkäisi itkien. Hän näki silmäkulmassaan liikettä ja käänsi katseensa elottomasta sisarestaan Sähkötuhoon, joka viimein onnistui pääsemään irti punertavaturkkisen vastustajansa otteesta. Raidallinen kuolonklaanilaiskolli syöksyi oitis sisarensa avuksi ja repi hopeanharmaan naaraan pois Sulkavirran päältä. Sulkavirta ei jäänyt aikailemaan päästyään vapaaksi. Hän nousi ylös ja nelisti niin nopeasti kuin pääsi Sinilinnun luokse. Välimatkaa ei ollut kuin muutaman ketunmitan verran, mutta matka tuntui paljon pidemmältä.
Kun raidallinen naaras viimein saavutti sisarensa ruumiin, hän lyyhistyi sen eteen toivoen, että sisko olisi vielä hengissä. Sinilintu oli ummistanut siniset silmänsä ja makasi liikkumattomana selällään lumessa. Soturin vatsasta pulppusi yhä sykähdellen verta, joka värjäsi naaraan turkin ja samanvärisen hangen hänen allaan punaiseksi.
”Sinilintu, avaa silmäsi. Ole niin kiltti”, Sulkavirta nyyhkytti ja puski hellästi kuonollaan sisarensa kaulaa, ”minä en voi menettää sinuakin.. Älä jätä minua, Sinilintu.. Oletko sinä täällä?”
Ei vastausta.
Pelkkä hiljaisuus, kaikki olivat vain hiljaa. Oli kuolemanhiljaista. Sulkavirta ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei tiennyt, olisiko hän voinut vielä pelastaa sisarensa vai oliko tämä jo poissa. Kukaan ei tehnyt mitään. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Sulkavirta tunsi kosketuksen lavallaan ja kääntyi äkkiä luokseen saapuneen kissan puoleen, valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa. Mutta nähdessään Sähkötuhon, naaras rauhoittui. Hän laski päänsä alas ja katsoi Sinilintua – oikeastaan sitä kuorta, joka naaraasta oli enää jäljellä. Sinilintu oli poissa, pysyvästi. Sulkavirralla oli epätodellinen olo. Kun hän edes yritti ajatella seuraavaa hetkeä, häntä alkoi heikottaa. Kuolonklaani ei olisi Kuolonklaani ilman Sinilintua.
”Sähkötuho”, Sulkavirta kuiskasi kääntämättä katsettaan veljeensä.
”Sinilintu ei uskonut Pimeyden Metsään. Me emme näe häntä enää koskaan”, naarassoturin ääni pirstaloitui viimeisen lauseen sanottuaan. Miksi tämä oli mennyt näin?
//Sähkö tai Lieska? 🙁
