Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto pihisi raivosta katsoessaan edessään seisovaa oppilasta. Kollin sanat olivat vain merkityksetöntä sanan helinää, eikä niillä ollut enää tässä vaiheessa mitään väliä. Jääviilto oli menettämässä itsehillintänsä, ja ainoa asia mikä tämän mielessä pyöri oli Narsissitassun vahingoittaminen.
”Mitä sinä sitten aiot? Tappaa minut keskellä leiriä?” vaaleanoranssi kolli kysyi nyt huomattavasti vähemmän pelokkaalla äänellä kuin aiemmin. Kysymykset saivat Jääviillon raivon vaihn yltymään. Luuliko oppilas, että muiden läsnäolo estäisi häntä?
Raja tuli vastaan, eikä punaturkkinen soturi kyennyt enää hillitsemään itseään. Tämä teki nopean syöksähdyksen kohti nuorta oppilasta. Vaaleanoranssi kissa yritti kiemurrella pois Jääviillon alta, jonka seurauksena soturin oli vaikeampi saada otetta kissasta. He pyörivät hetken aikaa maassa leirin pääaukiolla aivan muiden kuolonklaanilaisten silmien alla. Jääviilto ei välittänyt missä he olivat tai kuka näki, sillä hän halusi vain vahingoittaa Narsissitassua, kuten hänkin oli loukannut Jääviiltoa.
Voitonriemu leimahti Jääviillossa, kun tämän kynsi osui toivottuun paikkaan; vihollisensa kasvoihin. Narsissitassun suusta pääsi parahdus, ja tämä lopetti hetkeksi rimpuilun. Jääviilto sai otteen nuorukaisesta ja tarrasi hampaillaan toisen niskanahkaan.
Kun Narsissitassu oli toipunut pienestä kynnen iskusta, tämä alkoi räpiköidä irti soturin otteesta mutta turhaan. Jääviilto puri hampaillaan Narsissitassun niskaa ja pakotti painollaan oppilaan maahan. Vihan sokaisema Jääviilto retuutti itseään pienempää oppilasta raahaten tätä leirin kovaa maata pitkin hetken aikaa. Jääviilto aikoi väsyttää vastustajaansa – jos niin nuorta ja kokematonta kissaa sellaiseksi pystyi kutsua – niin kauan, ettei tämä kykenisi enää liikkumaan. Sen jälkeen Jääviilto olisi vapaa tekemään mitä vain, eikä Narsissitassulla olisi voimia edes ylös nousemiseen.
Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun soturi kuuli takaansa rauhallisen, mutta terävän naukaisun:
”Jääviilto. Päästä irti siitä oppilaasta.”
Punaruskea kolli luimisti korviaan ja joutui hetken harkitsemaan, tottelisiko varapäällikkönsä käskyä vai ei. Jääviilto puristi hampaitaan yhteen hieman kovempaa, miksi kaikki kiva piti aina kieltää?
”Jääviilto, irrota otteesi siitä oppilaasta heti”, Henkäysvarjo toisti vaatimuksensa, eikä Jääviilto ikäväkseen voinut kuin totella. Henkäysvarjo oli avainasemassa, jos Jääviilto pyrki varapäällikön paikalle. Turhalla niskuroinnilla soturi ei ainakaan saisi paikkaa itselleen. Jääviilto nosti Narsissitassun osittain irti maasta, ja irrotti sitten otteensa siten, että kollikissa lysähti kovalle maalle.
Empimättä Jääviilto käänsi selkänsä Narsissitassulle vilkaisemattakaan, millaista sotkua hän oli saanut oppilaan turkilla aikaiseksi. Soturi kohtasi varapäällikön kylmän katseen vähintäänkin yhtä kylmästi.
”Pentu tarvitsi opetuksen”, Jääviilto murahti ja muisti oravan, jota hän oli ollut ottamassa tuoresaaliskasasta ennen välikohtausta. Kolli kipaisi tuuheahäntäisen tuoresaaliin mukaansa ja kulki Henkäysvarjon ohitse kohti sotureiden pesää. Henkäysvarjo oli kyllä varsinainen ilonpilaaja. Kyllä kai itseään saa puolustaa, Jääviilto mietti mielessään alkaessaan syömään.
Samalla Jääviilto silmäili Narsissitassua, jonka seuraan Henkäysvarjo oli jäänyt. Nuori oppilas kampesi itsensä pystyyn. Soturi ei nähnyt toisen turkilla sen suurempia haavoja, ainoa josta saattaisi jäädä pysyvä jälki, oli kissan kuonossa oleva inhottavan näköinen viiltohaava. Jääviilto vannoi itselleen, ettei päästäisi Narsissitassua näin helpolla. Kuka tahansa ei tosiaankaan pure Jääviillon häntää ilman, että oikeasti saa katua sitä. Hänen täytyisi keksiä keino tehdä kissan elämästä kärsimystä ilman, että Henkäysvarjo tai muut huomaisivat.
