Lepakkopentu
Kirjoittaja: Käärmis
Lepakkopentu huomasi, että hänen suunnitelmansa ei toiminut ja Salamatassua ei voinut vähempää hänen sekoilunsa ja valituksensa kiinnostaa. Kolli vain viisasteli, että jos tassuni olisivat tuosta murtuneet, minusta tuskin voisi soturia tullakkaan. Hän hoiti nopeasti hommansa ja tuli takaisin Lepakkopennun luokse ja kysyi tältä kenet nuori kolli halusi mestarikseen tietenkin itse Henkäystähteä arvaten.
“Minulle se on se ja sama, kunhan hän on joku minun arvoiseni”, Lepakkopentu vain murahti ja tallusti ulos pentutarhalta. Hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä tuon ärsyttävän karvapallon kanssa. Kolli askelsi siis rohkein ja itsevarmoin askelin leirin lävitse. Hänellä oli erityisen tylsää ja häntä ärsytti suunnitelman epäonnistuminen.
“Voisin vaikka syödä jotain”, hän mumisi ja loikki toiveikkaasti tuoresaaliskasalle. Hän huomasi siellä pulskaakin pulskemman hiiren ja nappasi sen itsekäästi. Lepakkopentu asettui istumaan pieneen varjoon ja ahmi hiirtä kuin hullu. Tummanharmaa kolli olikin enemmän nälissään kuin oli muistanutkaan.
Syötyään nuori kolli ryhtyi pesemään itseään. Hän suki pitkin ja huolellisin vedoin kaulaturkkinsa ja varmisti, että mitään ei jäänyt siihen kiinni. Kolli oli erittäin tarkka ja pienimmätkin muruset täytyi saada pois.
Kun hän oli siistiytynyt, häntäänsä heittäen hän nousi ylös. Lepakkopentu katseli ympärilleen etsien tekemistä. Hän huomasi Hiljaisuuspennun. Nuorempi kolli oli myös orpo ja Mäntyviiksi hoiti tätäkin. Lepakkopentu ei ollut päässyt härnäämään tätä, sillä Mäntyviiksi on passittanut häntä aina muualle. Ilmeisesti Hiljaisuuspentu kuitenkin pääsi viimein ensi kertaa ulos. Lepakkopentu virnisti ja lähti tätä kohti. Hän kuitenkin kaatui matkalla, kun joku oppilaista meinasi jyrätä hänestä yli.
“Hei katsoisit eteesi! Nyt minun vasta suittu turkkini on ihan likainen!” Lepakkopentu sihisi vihaisesti vanhempaa kissaa mulkoillen.
“Yritän olla varovaisempi”, tämä vain vastasi kuivasti ja tassutti pois. Lepakkopentu pyöräytti silmiään ja tassutti varovasti takaisin pentutarhalle.
Kolli kurkkasi. Sisään ja huomasi, että paikalla ei juuri ollut enää ketään. Lepakkopentu hiipi omalle makuusijalleen ja meni nukkumaan.
Lepakkopentu heräsi ja asteli ulos pentutarhasta. Hän loikki aukion reunaan tylsistyneenä. Kolli oli yön aikana kerennyt miettiä paljon eri asioita, mitä tehdä yksin, mutta ei silti keksinyt mitään hauskaa. Hän asettui istumaan ja ryhtyi kasaamaan kaikenlaisia oksia, lehtiä ja kiviä. Hän yritti kasata niistä jotain, mutta hän ei saanut kasaa näyttämään hyvältä. Yhtäkkiä hän kuuli askelia takaansa ja heilautti korvaansa. Kun askelet lähenivät, Lepakkopentu käänsi päätään äreänä.
Se oli Rosmariinipentu. Hän oli sen ärsyttävän päälleni kaatuneen valkean naarassoturin pentu ja hänellä oli sisar Kamomillapentu. Joskus aiemmin nämä olivat tulleet häiriköimään Lepakkopentua eikä kolli ollut millään lailla tästä iloinen.
Rosmariinipentu kysyi mitä tein. Lepakkopentu mulkoili nuorempaa naarasta vain vihaisesti.
“Mitä se sinua kiinnostaa”, kolli ärähti. Naaras kohautti lapojaan ja tunkeutui tylysti katsomaan mitä hän teki. Lepakkopentua ei edes enää kiinnostanut. Hän vain ryhtyi nuolemaan tassuaan ja sukimaan turkkiaan.
“Haluatko leikkiä?” Lepakkopentu tokaisi kielenvetojen välissä. “Minulla on niin tylsää, että jopa sinun seurasi kelpaa.”
//Rosmy?
