Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Nukuin koko yön harvinaisen levottomasti. Jossain vaiheessa keskellä yötä joku oli käynyt pesässä. Olin kuullut neljän kissan askeleiden poistuvan kaatuneen kuusen alta, mutten ollut jaksanut avata silmiäni selvittääkseni, keitä nämä kissat olivat olleet.
Aamulla herätessäni oloni oli kummallinen. Öinen sade oli lakannut, joten tassuttelin ensimmäisten joukossa ulos pesästä. Aurinko oli vasta nousemassa ja sää oli kerrassaan surkea. Paksu pilvipeite peitti lähestulkoon koko taivaan ja leirin kivipohjalla oli siellä täällä vesilätäköitä. Auringon ensisäteet pilvistivät pilven reunan takaa, ja sain hetken totutella kirkkauteen.
Kun vihreät silmäni olivat tottuneet valoon, siirryin nopeasti pois sotureiden pesän sisäänkäynnin edestä. Kun katseeni kääntyi leirin keskustassa makaavaan punaiseen hahmoon, tunsin sydämeni jättävän lyönnin jos toisenkin välistä. Sydän alkoi jyskyttää epätasaisesti, ja oloni muuttui silmänräpäyksessä heikoksi. Minua alkoi oksettaa ja jalkani muuttuivat veteliksi. Pysyin hädin tuskin pystyssä, kun katsoin epäuskoisena kuollutta kissaa, jonka olin tunnistanut Kuolonklaanin päälliköksi, Punatähdeksi. Silmissäni alkoi tummua ja hengittäminen tuntui vaikealta.
Punatähti oli kuollut. Joku oli tappanut Punatähden.
”Tuhkajuova?” tuttu, mutta normaalia varovaisempi ääni kysyi. En kääntänyt katsettani vierelleni saapuneeseen Pimentovarjoon, mutta tiesin hänen olevan siinä.
”Mitä täällä on tapahtunut?” kysyin ääni väristen. Tuntui kuin olisin ollut hukassa. Kuolonklaani oli menettänyt päällikkönsä ja oloni tuntui tyhjemmältä kuin koskaan. Kissa, jota olin ihaillut, totellut ja kunnioittanut koko ikäni, oli aivan yhtäkkiä poissa. Tämä tarkoitti sitä, että ensi yönä Henkäysvarjosta tulisi klaanin virallinen päällikkö ja kaikki muuttuisi, aivan kaikki.
”Henkäysvarjo kertoo koko klaanille myöhemmin”, kokenut naarassoturi naukui vakavalla äänellä. Irrotin katseeni Punatähden rähjääntyneestä ruumiista ja kohtasin Pimentovarjon siniharmaan katseen. Huomasin, että mustan soturin turkilla oli ruhjeita. Sieltä täältä uupui karvatukkoja ja erotin turkin alta pilkottavan joitain pieniä naarmuja. Oliko leirissä käyty taistelu ilman, että muut olivat heränneet siihen? Ei, se oli mahdotonta. Pimentovarjo oli varmasti ollut yksi niistä sotureista, joka oli poistunut leiristä keskellä yötä. Mutta miksi ihmeessä hän oli tehnyt niin? Mitä sellaista yön aikana oli voinut tapahtua, joka oli johtanut päällikön kuolemaan?
Pahin pelkoni oli, että Henkäysvarjolla oli ollut käpälänsä pelissä Punatähden kuolemassa. Jos niin todella olisi, tilanne olisi hyvin huono. Harva tuskin hyväksyisi päällikkönsä surmaamista ja pettämistä, ja Kuolonklaani voisi pahimmassa tapauksessa ajautua sekasortoon ja jakautua kahtia. Toivoin, ettei edes Henkäysvarjo olisi niin typerä, että olisi tappanut tai tapattanut oman päällikkönsä. Toinen potentiaalinen vaihtoehto olivat erakot. En uskonut, että yksistään reviirillemme eksyneet oppilasikäiset ja sitä nuoremmat kissat olisivat kyenneet tappamaan klaanipäällikköä, mutta heillä saattoi olla auttajia.
Asioiden pyörittely mielessäni sai oloni vain sekavammaksi. Pimentovarjo ei kertonut minulle mitään, vaan jouduin odottamaan Henkäysvarjon kertomusta, joka olisi vastaus päässäni pyöriviin kysymyksiin.
Henkäysvarjo oli kertonut surkeana edellisyön tapahtumat klaanille. Punatähti oli kuollut erakoiden kynsissä. He olivat johtaneet kuolonklaanilaiset ansaan, ja sen seurauksena Punatähti oli kuollut. En ollut koskaan ollut tilanteessa, jossa päällikkö olisi vaihtunut. Punatähti oli toiminut Kuolonklaanin päällikkönä koko elämäni ajan, joten ajatukseni olivat sekavia. Punatähti oli ollut yksi elämäni tärkeimmistä kissoista, mutta vain asemansa vuoksi. Isä oli opettanut, että päällikköä tuli kunnioittaa aina ja hänen käskyjään oli toteltava, vaikkei pitäisikään siitä. Päällikkö oli aina oikeassa, eikä minun mielipiteelläni ollut mitään merkitystä, ellei päällikkö sitä erikseen kysyisi.
Kun istuin pääaukion laidalla kokouksen jälkeen ja katsoin kuollutta päällikköä, en tuntenut oikeastaan mitään. Olin itsekin yllättynyt siitä, sillä Punatähti oli ollut niin tärkeä kissa sekä minulle että koko klaanille. Kenties tunteettomuuteni johtui siitä, että arvostukseni Punatähteä kohtaan johtui juurikin hänen asemastaan eikä hänestä itsestään. Kuolonklaani saisi ensi yönä uuden päällikön, ja joutuisin unohtamaan kaikki Punatähden arvot ja ohjeistukset. Vaikka Henkäysvarjo olikin katala ja inhottava kissa, minun olisi kunnioitettava häntä, kun hänestä tulisi päällikkö. Tästä päivästä eteenpäin minä noudattaisin vain ja ainoastaan Henkäysvarjon käskyjä, pidin niistä tai en. Minun olisi opittava tulemaan toimeen ja arvostamaan uutta päällikköäni, jotta voisin palvella häntä kuten hyvän soturin kuuluu. Olisi unohdettava omat tunteeni Henkäysvarjoa kohtaan ja nähtävä hänet vain Kuolonklaanin päällikkönä, jonka Pimeyden Metsä oli hyväksynyt.
