Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
//TAISTELUTARINA
Jääviilto oli jo iloinnut hetken aikaa, kun hän oli saanut tukevan otteen hampaillaan harmaaturkkisen naaraskissan vatsasta. Hän ei olisi tarvinnut kuin aivan pienen hetken riistääkseen eloklaanilaisen hengen, mutta kuten arvata saattaa, joku hiirenaivo oli pilannut sen hyökkäämällä Jääviillon kimppuun. Soturi oli äärimmäisen raivoissaan. Eivätkö eloklaanilaiset osanneet edes taistella reilusti?! Jääviilto oli saanut pian huomata, ettei toverinsa pelastanut eloklaanilainkenaan ollut mikään mestaritaistelija – päinvastoin. Jääviillolle ei tuottanut juurikaan ongelmaa taistella kahta eloklaanilaista vastaan. Kaksikko ei onnistunut haavoittamaan kuolonklaanilaiskollia ja heidän hyökkäyksensä ja puolustuksensa olivat kerrassaan surkeita. Mutta älliä kissoilta löytyi, tai ainakin taisteluun myöhemmin liittyneellä valkoturkkisella naaraskissalla. Kun Jääviilto oli taas päässyt hyökkäämään harmaan naaraan kimppuun, valkoinen hiirenaivo oli mennyt ja puraissut soturia hännästä!
Jääviilto lateli ääneen solvauksia eloklaanilaisille:
”Te kaikki olette hiirenaivoja.. Minä aion tappaa teidät kaikki.”
Kun punaruskea kuolonklaanilainen käännähti pimeässä häntäänsä purreen naarassoturin puoleen, kollia alkoi hymyilyttää. Soturi näytti olevan tosissaan, mutta Jääviilto ei voinut nähdä muuta kuin säälittävän, pienen eloklaanilaisen joka luuli voivansa puolustaa leiriään Kuolonklaanilta. Eloklaanilaisnaaras katsoi vakavana Jääviiltoa. Sanat, jotka naaraan suusta pääsivät saivat Jääviillon purskahtamaan nauruun:
”Antaa tulla, minä kestän kyllä.” Valkea naaras kurtisti hämillään kulmiaan, kun kuolonklaanilainen virnuili ja nauroi hänelle.
”Voi miten hellyyttävää”, Jääviilto virnuili ja kumartui lähemmäs eloklaanilaista, ”ikävä kyllä minun on kerrottava sinulle yksi juttu.” Kuten varmasti kuka tahansa muukin olisi tehnyt, eloklaanilaisnaaras kavahti taaksepäin Jääviillon siirtyessä häntä lähemmäs. Naaraan kasvoilla oli kuitenkin kysyvä ilme.
”Minä tiedän, että sinä et kestä”, Jääviilto murahti yhä virnuillen ja hyökkäsi kohti eloklaanilaista. Hän nautti tilanteesta äärettömän paljon. Naaraan onnistui hetken väistellä Jääviillon teräviä kynsiä ja hampaita, mutta onni ei jatkunut ikuisesti. Jossain vaiheessa yksi Jääviillon iskuista meni perille. Punaturkkisen soturin suuri käpälä mäiskähti vasten eloklaanilaisen kasvoja. Se antoi soturille tilaisuuden jatkaa hyökkäystään, eikä Jääviilto jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hän loikkasi hampaat irvessä valkean soturin kimppuun. Kaksikko kieri hetken ajan toistensa kimpussa hangessa. Pienempi kissa oli selvästi alakynnessä, ja kieriminen päättyi Jääviillon saadessa tukevan otteen toisen niskasta. Jääviilto painoi vaivatta siron ja kevytrakenteisen kissan vasten hyistä hankea.
”Olette te sitten hiirenaivoisia. Kuka typerys haastaa itseään taitavamman kissan kaksintaisteluun?” Jääviilto sihahti toisen korvaan, ”onko sinulla viimeisiä sanoja, hiirenaivo?”
//Laventeli? Jään oli vissiin tarkotus tehä joku arpi laventelille, enkä oo varma tekikö se sitä edellisessä tarinassa mut en kyllä ees muista mihin sen arven piti tulla niin en uskaltanu kirjottaa siitä D:
