Lätäkkölempi
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkkölempi kulki lumisen metsän siimeksessä eteenpäin. Hän tarkkaili keskittyneesti ympäristöään ja antoi katseensa kiertää ympäriinsä. Soturin korvat olivat pystyssä ja valmiina kuulemaan jokaisen pienenkin rasahduksen, mikä ympäristöstä kuuluisi. Vaikka Lätäkkölempi olikin keskittynyt ympäristönsä tarkkailuun, hän oli uppoutunut samalla ajatuksiinsa. Naaraan mielessä oli viime päivien ajan pyörinyt Loskalauha ja kollin kanssa käymänsä keskustelu. Lätäkkölempi ei voinut kieltää, etteikö mustaturkkisen soturin väärä näkemys erakkoverisistä ja heidän arvoistaan olisi ärsyttänyt häntä itseään. Hän ei ollut onnistunut muuttamaan soturin mielipidettä, vaikka oli kovasti yrittänyt. Lopulta keskustelu oli päättynyt keskeytykseen, kun Salamasielu oli lehahtanut paikalle. Lätäkkölempi ei ollut kokenut, että olisi halunnut jatkaa keskustelua ulkopuolisen soturin saavuttua paikalle, joten se oli loppunut kuin seinään ja täysin kesken. Hopeanharmaa naaras oli päättänyt, että hän kuitenkin jatkaisi sopivan tilaisuuden tullen keskustelua Loskalauhan kanssa. Kyllä musta kolli vielä jonain päivänä ymmärtäisi, miten väärässä hän oli ajatustensa kanssa. Eriävästä mielipiteestään huolimatta Loskalauha vaikutti mukavalta kissalta, jonka kanssa Lätäkkölempi uskoi tulevansa toimeen hyvin. Vaikka Lätäkkölemmen mielipiteet olivatkin hyvin vahvat, hän koki voivansa olla ystävä sellaisen kissan kanssa, jonka mielipiteet olivat erilaisia. Kenties ystävyyden lomassa soturi voisi saada toisen pään käännettyä.
Lätäkkölempi pysähtyi kuin seinään, kun hän kuuli vasemmalta puoleltaan hangen rasahtavan. Soturi pidätti hengitystään ja painautui vaistomaisesti hieman matalemmaksi, jottei mahdollinen saaliseläin näkisi häntä. Lumi narahti uudelleen, jolloin Lätäkkölempi nosti varovaisesti päätään ylemmäs. Hän erotti muutaman ketunmitan päässä kiven ja puunrungon välissä olevan pitkäkorvaisen jäniksen. Lätäkkölempi siristi silmiään. Jäniksiä näkyi harvemmin metsässä, sillä ne viihtyivät paremmin avaralla nummialueella. Lätäkkölempi arvioi pienen hetken mahdollisuuksiaan onnistua jäniksen kiinnisaamisessa. Hän laski, että mahdollisuudet olivat varsin hyvät. Soturi oli jaloistaan nopea, joten hän varmasti saisi jäniksen kiinni, mikäli pääsisi sen huomaamatta vielä hieman lähemmäksi. Lisäksi soturi tunsi metsän kuin omat taskunsa. Hän oli painanut mieleensä kivien olinpaikat niin hyvin kuin vain pystyi, joka helpotti reittivalintoja tehdessä.
Jänis pyörähti ympäri niin, että se oli selin Lätäkkölempeen päin.
*Juuri noin*, soturi ajatteli tyytyväisenä, kun pitkäkorva alkoi kaivaa lunta kiven vierestä. Hänellä ei ollut harmainta aavistusta, mitä eläin teki, mutta sillä ei ollut väliä. Niin kauan kuin jänis oli keskittynyt johonkin, Lätäkkölemmellä oli hyvät mahdollisuudet saada se kiinni. Soturi silmäili hänen ja jäniksen edessä olevaa maata. Hänen onnekseen lunta ei ollut satanut pariin päivään, joten aiempien partioiden tekemät polut risteilivät siellä sun täällä, hän pääsisi niitä pitkin riittävän lähelle jänistä. Lätäkkölempi lähti hiipimään hiljaa vanhoja jalanjälkiä pitkin eteepäin. Hän huolehti, ettei hänen häntänsä hipaissutkaan hankea, muttei noussut liian korkeallekaan. Soturi tiesi, ettei hän ollut mikään erinomainen saalistaja, jonka vuoksi hänen oli keskityttävä täysillä.
Juuri kun riittävä etäisyys oli saavutettu ja Lätäkkölempi oli aikeissa hyökätä jäniksen kimppuun, jokin veti jäniksen huomion puoleensa. Lätäkkölempi kuuli nopeasti lähestyviä, raskaita askeleita.
*Hiirenpapanat!* soturi kirosi mielessään, kun tunnisti lähestyvän kissan Hilleripilveksi. Laikukas soturi oli myös mukana samassa saalistuspartiossa, johon Lätäkkölempikin kuului. Kolli oli tullut alueelle, jossa Lätäkkölemmen piti saalistaa. Ennen kuin Lätäkkölempi ehti hyökätä kohti pitkäkorvaista eläintä, jänis pinkaisi jo karkuun. Hilleripilvi vilahti Lätäkkölemmen ohi, eikä soturi vaivautunut enää edes yrittämään jäniksen kiinnisaamista. Se olisi turhaa ja hän tiesi sen itsekin. Hilleripilvikään ei vaivautunut kovin kauaa jahtaamaan saalista. Lätäkkölempi käveli hitain ja rauhallisin askelin muutaman ketunmitan verran soturin ja jäniksen jalanjäljissä, kunnes näki Hilleripilven seisovan paikoillaan paljon tallotulla polulla. Lätäkkölempi ravasi klaanitoverinsa luokse vakava ilme kasvoillaan.
”Sinä tulit minun alueelleni. Me sovimme, että minä saalistan kuusimetsän pohjoisosassa ja sinä lehtikuusilaaksossa”, Lätäkkölempi naukui rauhallisesti nuoremmalle soturille. Hän ei tuntenut Hilleripilveä kovinkaan hyvin, mutta se ei estänyt häntä sanomasta suoraan soturille asioita niin kuin ne olivat.
”Sinun takiasi jänis pääsi karkuun ja moni soturi jää nyt ilman ruokaa”, Lätäkkölempi lisäsi ja jäi odottamaan ruskeaturkkisen soturin vastausta.
//Hilleri?
KP-boosti käytössä
