Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Aaltopentu tapitti kirkkaanoransseilla silmillään Sulkavirtaa, joka oli johdattanut pennun piikkihernemuurin varjoon. Naaras uskalsi myöntää vain itselleen sen, miten innoissaan hän oli. Seikkailu oli alkamaisillaan.
”Kerro jo, mitä nyt tapahtuu?” Aaltopentu kuiskasi kärsimättömänä. Punaruskea pentu marssi paikoillaan kärsimättömänä. Sulkavirta pysyi mahdollisimman tyynenä. Naaras vilkaisi piikkihernetunnelin liepeillä seisovaa Sähkötuhoa, joka oli päässyt yövartioon tänä yönä.
”Me lähdemme seikkailulle. Sinun täytyy koko ajan kulkea niin, että näen sinut”, Sulkavirta sanoi, ja Aaltopentu nyökkäsi, ”kun minä sanon, sinä lähdet kanssani takaisin leiriin, mukisematta.”
Nyt Aaltopentu joutui jo vähän miettimään, mutta pentu nyökkäsi lopulta.
”Viimeinen ehto on se, että jos me jäämme kiinni, minä en aio tulla rangaistuksi enää uudestaan. Se tarkoittaa sitä, että minä kerron löytäneeni sinut metsästä harhailemasta yksin, ja satuin vain löytämään sinut”, raidallinen soturi sanoi ja pidätti hetken ajan jännittyneenä hengitystään. Jos Aaltopentu ei suostuisi tähän ehtoon, seikkailua ei tulisi. Hetken harkinnan jälkeen naaraspentu kuitenkin nyökkäsi. Sulkavirta oli vähällä hihkaista innosta, mutta naaras malttoi mielensä. Oli tärkeää pysyä hiljaa, jottei kukaan kuulisi heitä.
Sitten soturi viittoi pennun peräänsä kohti piikkihernetunnelin edessä seisovaa soturia. Harmaaraidallinen Sähkötuho katsoi vakava ilme kasvoillaan Sulkavirran perässä kulkevaa pentua. Sulkavirta arveli, että Sähkötuho olisi halunnut moittia sisartaan, muttei kolli sanonut mitään.
”Muista mitä me sovimme”, soturi sanoi ja nosti sinivihreän katseensa pennusta Sulkavirtaan.
”Tietenkin. Me palaamme pian”, Sulkavirta kuiskasi ja hymyili leveästi. Paksuturkkinen soturi astui tunnelin suun edestä sivuun tehden tietä kahdelle muulle kissalle.
”Kiitos, Sähkötuho”, Sulkavirta hymyili ja paineli tunneliin Aaltopentu kannoillaan. Sulkavirta hidasti tarkoituksellisesti vauhtiaan ennen kuin he astuivat ulos tunnelista. Hän seisahtui tunnelin ulkopuolelle ja kääntyi punaruskean pennun puoleen.
Aaltopentu katseli silmät suurina eteensä aukeavaa maisemaa. Vasemmalla oli muutama lehtipuu, joiden taakse avautui kuusimetsä. Oikealla puita kasvoi vain harvakseltaan, ja siellä täällä lojui valtavia kivenlohkareita. Myös tuuli oli leirin ulkopuolella hieman voimakkaampi kuin leirin muurien suojassa. Sulkavirran mieleen muistui hänen ensimmäinen kertansa leirin ulkopuolella.
”Olemme onnekkaita, sillä taivas on tänä yönä pilvetön. Minun mielestäni kaikki on kauniimpaa kuun ja tähtien valossa”, Sulkavirta huokaisi ja viittoi hännän heilautuksella Aaltopennun perässään syvemmälle metsään.
//Aalto?
// 327 sanaa
