Aaltopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Silmät hämmästyksestä levinneinä Aaltopentu tuijotti Sulkavirtaa, eikä voinut uskoa sitä, mitä tämä oli juuri hänelle kertonut. Tuo iso, yrmeä kolliko oli hänen isänsä veli? Sitä oli kieltämättä vaikea uskoa, kun ajatteli, miten rauhallinen ja rento hänen isänsä Kalmakuu oli verrattuna tähän kuumapäiseen körilääseen, mutta toisaalta heissä oli kyllä jotain samaa näköä. Kenties se oli punaruskea turkin väri ja samanlaiset leveät kasvot, mikä sai Aaltopennun ajattelemaan niin. Nyt kun hän kuikuili soturien pesän tuuheiden kuusen oksien ohi sisälle pesään ja näki vilauksen soturin kylmistä, jäänsinisistä silmistä varjoissa, ei hän voinut sanoa olevansa asiasta enää niin varma. Hän kuitenkin aavisteli, ettei Sulkavirta valehtelisi tällaisesta asiasta hänelle.
”Onko isälläni muitakin sisaruksia kuin Jääviilto?” Aaltopentu kysyi sisäistettyään ensin äsken kuulemansa tiedon. Siitä huolimatta hän oli hypätä ulos turkistaan, kun Sulkavirta nyökkäsi, ja Aaltopentu sai tietää, että hänen isällään oli kolme muutakin sisarusta.
”Sinun isäsi syntyi siskonsa Hehkuaskelen kanssa ensin, Jääviilto, Kylmäliekki ja Hiutaleviiksi ovat toisesta pentueesta”, naaras selitti häntäänsä huiskien. ”Hiutaleviiksi kuitenkin kuoli tässä jokin aika sitten.”
”Mihin? Oliko hän sairas?” Aaltopentu halusi saada tietää. Sulkavirta näytti hetken siltä, että hän etsi sopivia sanoja, ja se pisti hänet miettimään, liittyi Hiutaleviiksen kuolemaan jotakin sellaista, mitä hän ei saanut kuulla. Aina kun Aaltopentu oli käynyt liian uteliaaksi ja aloittanut kyselemisen, Ruostekukka oli käskenyt häntä pysymään vaiti ja sanonut, että jotkin asiat eivät kuuluneet kaikkien tiedettäviksi. Aaltopentua oli jäänyt kaihertamaan, mitä se oikein mahtoi tarkoittaa.
”Sanotaan, että hän oli väärässä paikassa väärään aikaan”, Sulkavirta maukui lopulta ja siristi vähän silmiään katsoessaan Aaltopentua. Aaltopentu räpytteli omia hämmennyksestä ymmyrkäisiä silmiään ja vastasi naaraan tuijotukseen.
Hän oli aikeissa esittää lisää kysymyksiä, kun jostain hänen takaansa kuului riemastunut kiljaisu ja useita pienten käpälien juoksuaskelia. Aaltopentu tiesi katsomattakin, että hän oli tullut löydetyksi.
Kääntyessään kohtaamaan Saukkopennun ja kaksi muuta pentua hän tunsi ärtymyksen pistelevän nahassaan, koska Saukkopentu oli löytänyt hänet näin näkyvältä paikalta, ja toisaalta taas siitä syystä, että hänellä oli ollut juttu kesken Sulkavirran kanssa ruskean naaraan tullessa keskeyttämään.
”Löysin sinut, Aaltopentu!” Saukkopentu hihkaisi kuin hänen ajatuksensa lukien. Aaltopentu luimisteli korviaan ja mulkoili pentukolmikkoa närkästyneenä. ”Kuka etsii seuraavaksi?” Ruskea naaras ei ollut millänsäkään Aaltopennun tuimasta katseesta.
Siinä samassa Aaltopennun mielen lävisti salaman lailla oivallus, joka saattaisi antaa hänelle lisää puheaikaa Sulkavirran kanssa. ”Hei, minä ja Sulkavirta voimme etsiä seuraavaksi”, hän ilmoitti karvojaan pörhistellen. Hän kuuli Sulkavirran tukahtuneen ähkäisyn viereltään, mutta ennen kuin soturinaaras ehti väittää vastaan, kaikki kolme pentua olivat kirmanneet matkoihinsa riemunkiljahdusten saattelemana.
Aaltopentu kääntyi kohti Sulkavirtaa, joka näytti siltä, ettei ollut vielä ehtinyt sisäistää, mitä juuri oli tapahtunut. ”Sillä välin kun odotamme, että muut ehtivät piiloon, voisitko kertoa minulle lisää Kuolonklaanista?” hän pyysi suuria, oransseja silmiään mahdollisimman viattoman näköisesti räpytellen.
//Sulka?
//432 sanaa
