Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Eloklaanin partio tuijotti meitä rajan toiselta puolelta. Partion johtajan tunnistin helposti: Lieskakajo oli tuttu hahmo kokoontumisista. Ilmassa oli edelleen selkeä jännite, vaikka sodasta oli jo kauan. Eloklaanilaiset näyttivät pitävän täysin mahdollisena sitä, että partiomme tuosta vain syöksyisi rajan yli ja aloittaisi konfliktin uudelleen. Oli hyvä, että he pelkäsivät meitä: toisaalta olisi ollut vielä parempi, jos he olisivat vaipuneet jonkinlaiseen valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Henkäystähti ei kuitenkaan hyödyntäisi sitä, sillä päällikkö ei vaikuttanut kiinnostuneelta tekemään Eloklaanin suhteen mitään, tuumin inhoten.
Kohtasin Lieskakajon katseen ja nyökkäsin lyhyesti. Varissulka, Latvaruusu ja Jääviilto vahvistivat rajamerkkejä kaikessa rauhassa eloklaanilaisten tehdessä samoin. Kumpi lähtisi paikalta ensin? Jotenkin minusta tuntuisi heikolta olla ensimmäinen, joka kääntäisi selkänsä ja häipyisi paikalta. Lieskakajo ei kuitenkaan selvästi tuntenut niin, ja ratkaisi pian ongelmani keräämällä joukkonsa ja katoamalla pusikkoon. Huokaisin syvään.
”Eiköhän mennä”, sanoin ja kolmikko asteli luokseni, Varissulka viimeisenä. Harmaa kolli tuijotti rajan toiselle puolelle, mutta ei näyttänyt vihamieliseltä. Saatoin arvata mitä hän ajatteli. Ikävöiköhän Varissulka eloklaanilaista sukuaan?
Toivoin, että ei. Mitä huonompi kuva kuolonklaanilaisilla oli eloklaanilaisista, sen parempi, ainakin minun mielestäni. En ollut koskaan uskonut kahden klaanin väliseen veljeyteen. Uskoin siihen, että meillä menisi paljon paremmin, jos Eloklaania ei olisi. Meillä olisi koko metsän riista ja yrtit. Kaikki resurssit. Lehtikato ei tarkoittaisi sitä, että varmasti kokisimme menetyksiä.
Toisaalta asia ei ollut niin yksinkertainen. Jos saisimme kerralla koko metsän reviiriksemme, emme mitenkään saisi sitä ylläpidettyä. Suuri reviiri vaati paljon partioita, jotka varmistaisivat, ettei reviirille eksyisi ulkopuolisia. Laajentuminen olisi toteutettava hitaasti, jotta klaani ehtisi kasvaa reviirin mukana.
Oli ikävää, että klaanien reviirit olivat juuri näin päin. Kuolonklaanin reviirin itärajan toisella puolella kohtasi nopeasti kaksijalkalan, eikä reviiriä siis voinut laajentaa siihen suuntaan. Ainakaan se ei olisi järkevää. Minun käsitykseni mukaan Eloklaanin länsipuolella oli kuitenkin vain metsää, ja klaani voisi halutessaan laajentua sinne mielin määrin. Olimme kaksijalkalan ja Eloklaanin reviirin välissä jumissa.
Tämä partio oli matkalla joen yläjuoksulle, minne en ollut pariin päivään lähettänyt metsästyspartiota. Odotin, että löytäisimme alueelta hyvin riistaa. Vielä emme olleet kärsineet nälästä, mutta lehtikato häämötti jo horisontissa. Pahinta oli, ettei tilanteeseen voinut vaikuttaa mitenkään. Meillä ei ollut mitään keinoja varautua tulevaan: emme voineet saalistaa riistaa minnekään varastoon, sillä se pilaantui niin nopeasti. Oli vain hyväksyttävä, mitä tuleman piti.
”Jakaannutaan pareihin”, ilmoitin kun olimme saapuneet sopivaksi kokemalleni alueelle. ”Varissulka ja Latvaruusu, lähtekää te joen suuntaan. Me menemme lähemmäs rajaa.”
Jääviilto ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä siihen, että hän metsästäisi minun kanssani. Toisaalta hän tuskin olisi ollut yhtään sen iloisempi Varissulan tai Latvaruusun seurasta. Minä sen sijaan halusin saalistaa nimenomaan Jääviillon kanssa. Halusin puhua jollekin huolistani Kuolonklaanin nykyisen suunnan suhteen, ja tiesin, ettei Jääviilto tällä hetkellä suhtautunut kovin myönteisesti Henkäystähteen.
Kun saavuimme rajalle, en tuhlannut aikaani kiertelyyn ja kaarteluun.
”Minusta meidän kannattaisi laajentaa reviiriämme. Henkäystähti keskittyy vääriin asioihin.”
//Jää?
KP-boosti käytössä
