Taivaslaulu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Olin mennyt saalistamaan itsekseni, sillä kaikki päivän partiot oli jo jaettu, enkä ollut päässyt yhteenkään. Pilvitassukin oli tällä hetkellä rajapartion mukana, joten olin kirjaimellisesti toimeton. Oli kulunut päiviä pienestä taisteluhetkestämme Pähkinätassun ja Pilvitassun kanssa. Olin ollut tyytyväinen Pähkinätassun lahjoihin ja tullut siihen tulokseen, että minua nuorempi Villisielu taisi olla hyvä mestari. Tassutin puskien lomassa hiiri suussani ja tunsin kasvin terävät oksat painautuvan turkkiini. Näin silmäkulmassani liikahduksen ja käännyin nopeasti katsomaan suuntaan hiiri edelleen hampaissani. Karvani pörhistyivät hieman huomatessani kissan hahmon lähelläni, mutta pian niille tuli syy laskeutua. *Merkurius!* Sydämeni alkoi tykyttää toivottoman lujasti nähdessäni kollin komeat kasvot. Pian kuitenkin turkkini sai uuden pörhistymisen aiheen, sillä kaaos oli alkamassa. Kuin salama kirkkaalta taivaalta hirviö syöksyi ukkospolulta meitä kohti vauhkona hapuillen päämääräänsä. Ei hirviöiden kuulunut poistua ukkospolulta! Loikkasin lähimpään puskaan nopeasti siltä varalta, että hirviö oli nälkäinen ja yritti saalistaa meitä. Hirviön tassut osuivat maahan ja maasta pinkosi terävä kiven lohkare kylkeeni kovalla vauhdilla. Kiljaisin säikähdyksestä, luulin hirviön osuneen minuun. Kiven terävä kulma oli saanut nahkaani pienen haavan, joka tiputteli pienen noron kirkkaanpunaista verta vaalealla turkilleni. Pöly pilvi peitti koko näkyvyyden ja hengitin kuivaa hiekkaa keuhkoni täyteen. Aloin yskiä haukkoen henkeäni. En pelännyt yhtään puolestani, vaan ainoastaan Merkuriuksen puolesta. Missä erakko oli? Tassuni tärisivät vihaisina ja olin valmiina hyökkäämään uhkarohkeasti hirviön kimppuun jos se tekisi jotain Merkuriukselle. Tiesin, ettei minulla olisi mahdollisuuksia sitä kohtaan. Vihasin tätä! Kököttää puskassa tietämättömänä kun rakastamani kissa oli tuolla jossain hengen vaarassa! Minua pelotti aivan valtavasti. Näin lukuisat kaksijalat loukkaantuneen hirviön ympärillä. Ajatuksissani pyöri lukuisat kauhukuvat Merkuriuksen ruumiista litistyneenä hirviön takia. Hänhän oli ollut melko kaukana, ei hän välttämättä joutunut yhtään lähemmäksi! Sitten kuulin tutun äänen huutavan nimeäni. *Merkurius!* Halusin itkeä onnesta kun nousin ylös ja lähdin juoksemaan erakon luokse. Hän sanoi jotain mutta olin aivan sekaisin onnesta ja järkytyksestä. Yhden asian kuitenkin kuulin.
”Luulin että menetin sinut. En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin menettänyt sinut.” Merkuriuksen ääni oli lohduton ja hänen silmänsä loistivat helpottuneina. Näin kuinka hänen lihaksensa olivat jännittyneet paksun turkin alla. Oma sydämenikin hakkasi vielä säikähdyksestä, mutta nyt sen hakkausta voimisti vielä se, mitä olin kuullut Merkuriuksen suusta. Näytin varmaan hämmentyneeltä hapuillessani sanoja, mutta lopulta sulkiessani suuni. Erakko näytti siltä kuin hetkenä minä hyvänsä hän pökertyisi kaikesta siitä adrenaliinista, joka virtasi hänen sisällään. Merkitsinkö minä Merkuriukselle näin paljon?
”Siis.. minä…”, takeltelin ja pudistin päätäni turhautuneena, sanat eivät olleet tullakseen, ”Minäkin pelkäsin aivan järjettömästi sinun puolestasi. Kun se hirviö suistui ukkospolulta, olin aivan kauhuissani. Onneksi sinä olet siinä!” Tämän jälkeen loikin nopeasti kollin luokse ja pianoin kuononi tämän turkkiin ikään kuin varmistaakseni oliko hän oikeasti luonani. Kaikki jännitys alkoi laueta helpotuksen kyynelinä, jotka valuivat Merkuriuksen täplikkäälle turkille. Vedin kasvoni hieman kauemmas ja katsoin kollin kasvoja.
”En halua ikinä koskaan menettää sinua. Haluan olla aina luonasi, viettää joka hetkeni kanssasi. Voin jättää klaanin ja tulla luoksesi, jos huolit minut. Minusta tuntuu, että olen rakastunut sinuun”, naukaisin varmempana kuin koskaan ja katsoin Merkuriusta lempeästi tämän meripihkaisiin silmiin, joiden sävy taittui kovasti oranssiin.
//Merkurius?
486 sanaa
