Susipentu
Kirjoittaja: Aura
Susipentu keräsi keppejä kasaan hänen ja Kettupennun klaanileikkiä varten. Kettupentu oli etsimässä parhaillaan pikkukiviä ja sammalmyttyjä. Susipennun tehtäväksi oli jäänyt etsiä paljon keppejä ja käpyjä, jos niitä sattuisi vain löytymään. Suurikorvaisen pennun katseeseen osui iso keppi, josta olisi varmasti hyötyä heidän klaanileikissään. Susipentu tökkäsi keppiä tassullaan ja kääntyi sitten Lammikkopennun puoleen. Harmaaraidallinen naaraskissa värähti ja sähähti Susipennulle.
”Tajuatko sinä, että minä olen asetellut tuota keppiä ikuisuuden tuohon ja nyt se on vinossa? Pidä hyvänäsi, en halua nähdä sitä enää”, Lammikkopentu naukaisi selvästi turhautuneena ja kohautti olkiaan vanhemmalle pennulle. Susipentu kallisti päätään, mitä hän oli nyt tehnyt? Oliko sillä väliä oliko se keppi suorassa vai vinossa? Se menisi kuitenkin eri asentoon leikin tiimellyksessä. Susipentu tarttui hampaillaan keppiin ja lähti horjuen kohti heidän leikkipaikkaansa. Kollikissa kuitenkin kompastui ja pyllähti keppiensä viereen. Kolli ei ymmärtänyt. Hänen sisaruksensa kompuroivat paljon vähemmän ja hän muksahti tuon tuosta maahan. Se ei kuitenkaan hidastanut pennun menoa, vaan hän viipotti sisaruksiensa perässä sinnikkäästi. Susipentu keräsi keppinsä kasaan ja katsoi niitä haltioituneena. Seuraavaksi hänen pitäisi kerätä käpyjä ja niitä löytyisikin hyvin aukiolta, niin Mäntyviiksi oli hänelle kertonut. Susipentua hieman hämmensi hänen perhekuvionsa. Mäntyviiksi oli kertonut, ettei hän ollut Susipennun, Savupennun, Kettupennun ja Räntäpennun emo, vaan Huomenkyyhky. Naaras oli kuitenkin kuollut ja mustaturkkinen kuningatar vain huolehti hänestä. Sen sijaan punaturkkinen Jääviilto kävi välillä katsomassa pentunelikkoa ja tummanharmailla laikuilla varustettu kuolonklaanilainen oli jo alkanut kiintyä kolliin. Jääviilto oli hänestä aivan mahtava kissa! Olihan toinen hieman viileä, mutta Susipennusta silti todella siisti. Kolli hätkähti pelästyneenä kuullessaan jonkun lausuvan hänen nimensä. Hän ei tunnistanut kollia eikä tiennyt kuka toinen oli. Saisiko hän lähteä vieraan kissan mukaan? Susipentu vilkaisi Mäntyviikseen, joka nyökkäsi hänelle rohkaisevasti. Kolli kapusi itsensä neljälle koivelleen ja lähti hoiperrellen kohti tuntematonta kollia, joka oli pyytänyt häntä mukaan leikkiin. Se oli Susipennusta hauskaa, hän leikkisi kollin kanssa mielellään!
”Kuka sinä olet?” täplikäs kissa miukaisi iloisena ja hänen häntänsä heilui tyypilliseen tapaansa tyytyväisenä. Pentu lähti kohti kuolonklaanilaista, joka peruutti ulos pentutarhasta. Susipentu otti varovaisia ja huojuvia askelia. Hän sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa, joka sai pennun sitäkin iloisemmaksi. Ehkä hän jopa pysyisi tuon kollin mukana! Kun hän pääsi laikukkaan oppilaan lähelle, heitti toinen hänen päälleen kasan lunta. Susipentu säikähti ja kaatui pelokkaana selälleen lumipenkkaan. Suurikorvainen kolli uppoutui lumihankeen ja räpiköi avuttomana. Hän ei tajunnut mitä tapahtui ja miksi hän oli hautautunut lumeen. Kolli meni entistä enemmän paniikkiin ja yritti päästä pystyyn, mutta turhaan. Susipentua pelotti eikä hän tiennyt mitä tapahtui. Miksi kolli oli tehnyt hänelle noin? Pian joku nosti hänet pystyyn ja sukaisi kollia poskeen. Kylmästä tärisevä Susipentu kääntyi katsomaan hänen pelastajaansa, joka osoittautui tutuksi naaraaksi. Mäntyviiksi katsoi kollikissaan tuimasti ja kääri pienen Susipennun häntäänsä.
”Myrkkytassu, miksi ihmeessä sinä noin teit? Pyydä anteeksi Susipennulta ja uskallakin heittää nuo lumipallot”, naaras varoitti nuorta oppilasta ja sai pennun nyyhkäisemään. mitä ihmettä tapahtui? Susipentu ei vain ymmärtänyt. Kollipentu siirsi katseensa varovaisesti takaisin laikukkaaseen oppilaaseen.
”Minä luotin sinuun”, harmaavalkea pentu piipitti hiljaisesti ja niiskaisi harmistuneena.
//Myrkky? Männylläkin saa heittää väliin vastauksen, jos haluaa!
