Sähkötuho
Kirjoittaja: Lonkero
Katsoin tytärtäni, joka vaikutti oikeasti innostuneelta sopimastamme metsästysreissusta. Minustakin oli mukava päästä viettämään hänen kanssaan aikaa kahden, sillä se jäi harmillisen vähälle muiden klaaniaskareiden lomassa. Olin kaivannut jotain tällaista.
“Mennään vain”, sanoin hymyillen Virtaviimalle ja huitaisin hännälläni räntäsateen kokkaroittamaa ilmaa. Ravistin koko ajan enemmän kastuvaa turkkiani ja vilkaisin apaattisten pilvien täyttämälle taivaalle: “emmeköhän me pärjää tämän kelin kanssa. Toivotaan vain, että saaliseläimetkin ovat samaa mieltä, eivätkä ole vain värjöttelemässä koloissaan.”
Lähdimme Virtaviiman kanssa kävelemään rinnakkain kohti sankempaa havumetsää. Nenääni tulvahti raikas ikivihreä tuoksu, jota niin rakastin. Kuolonklaanin metsät olivat tuntuneet minulle aina kodilta, paikalta jossa sieluni sai levätä. Jopa lehtisateen ja lehtikadon aikaan havujen vehreyden alla oli sellaista selittämätöntä lämpöä ja turvaa, mitä muut kuin kuolonklaanilaiset eivät tuntuneet ymmärtävän.
“Miten sinulla on mennyt viime aikoina?” kysymykseni saattoi olla minulle hieman epätyypillinen ja usein tällainen jutustelu teki oloni hyvin epämukavaksi, mutta tässä tapauksessa se ei haitannut. Halusin todella kuulla Virtaviiman elämästä, sillä hän oli minulle rakas.
//Virta? heheh
KP-boosti käytössä
