Sammalpentu
Kirjoittaja: Sinna
”Sammalpentu kulta. Tulisit nyt jo ulos”, Mäntyviiksi pyysi. Puristin huuleni (Onko kissoilla ’huulia’? XD) tiukasti yhteen ja pudistin päätäni.
”Itsepäisyytesi on naurettavaa!”
”No sitten se on!” Olin tiukasti päättänyt, etten menisi ulos vaikka mikä olisi! Itse asiassa olisin hyvin voinut mennäkin, mutta en tahtonut tehdä emon mielen mukaan.
”Menen sitten yksin”, emo puhahti ja rämisteli kiukkuisen kuuloisesti ulos pentutarhan oviaukosta. Suupieleni nousivat väkisinkin ylöspäin, koska olin saanut yleensä niin rauhallisen Mäntyviiksen menettämään malttinsa. Asetuin makaamaan sammalille ja yritin saada aikani kulumaan. Oikeastaan voisinkin mennä ulos. Siellä ei olisi näin TYLSÄÄ! Nousin hitaasti ylös ja rapisutin makuualusia kävellessäni oviaukolle. Työnsin pääni ulos ja aivastin, kun kuonolleni tipahti räntää. Emoni loikoili vähän matkan päässä nauttimassa auringon viime säteistä.
”Tulithan sinä sittenkin”, hän naukaisi. Käänsin katseeni pois. Tyhmä Mäntyviiksi, joka komenteli! Tyhmä aurinko, joka paistoi silmiin! Tyhmä hiirenkorva, joka aiheutti räntäsateita! Tyhmä maailma, joka ärsytti minua!
”Niin?” emo kysyi vaativasti.
”Öö, mitä?” Oliko hän kysynyt minulta jotain?
”Eikö aurinko paistakin ihanasti?”
”Ei.” Katsoin keltaista palloa, joka painui hiljalleen taivaanrannan taakse häikäisten silmiäni. Mitä hyvää tuossa oli?
”Onko sinulla ärsytyspäivä?” emo kysyi. Tyhmää! Miksi hän puhui minulle kuin pikkupennulle, vaikka olin jo KAKSI kuuta?
”EI OLE!”
”No taitaapa olla…”
”TYHMÄ!”
”Hys hys”, emo puhahti. ”Äläpäs huuda.”
”No kun sinä olet TYHMÄ!” karjaisuni sai soturien pesän luona kävelevät kissat kääntämään päänsä meitä kohti. Emo näytti vaivaantuneelta.
”Ei noin saa puhua, Sammalpentu. Kyllä sinun pitäisi se jo tietää.”
”Pah. Pöh. Höh.”
”Leikitäänkö jotain?” emo kysyi. Mitä hän oikein luuli? En minä halunnut hänen kanssaan leikkiä, en ollenkaan.
”Ei.”
”No sitten saat kyllä mennä nukkumaan!” emon kärsivällisyys alkoi selvästi loppua.
”ENPÄS!” Vesi kihosi silmiini huutoni seurauksena. Miksi emo oli koko ajan niin tyhmä!
”Sitten leikitään.”
”Eikä leikitä! Minä menen sitten nukkumaan!” päätin. En minä halunnut leikkiä Mäntyviiksen kanssa enää KOSKAAN! Tömistelin soturien pesään leuka itsepäisesti koholla. Kaikki oli niin TYHMÄÄ! Käperryin sammalissa valmiiksi olevaan painaumaan ja suljin silmäni. Emo tuli vielä nuolaisemaan minua korvasta, mutten viitsinyt avata silmiäni. Minähän en nukahtaisi! En ikinä! Valvoisin vielä silloinkin, kun kuu kohoaisi taivaalle ja… *kuorsausta*
//332 sanaa
