Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Huitaisin häntääni leirin uloskäyntiä kohden. Lepakkohuuto nyökkäsi ennen kuin ehdin sanomaan mitään.
“Saalistamaan siis”, sanoin naurahtaen, kun kolli oli jo lähtenyt matkaan. Seurasin perässä pitkin harppauksin. Lepakkohuuto oli minua sen verran pienempi, että jäi jälkeen ennen kuin ehdimme edes ulos leiristä. Odotin häntä leirin ulkopuolella. Soturi tuli rinnalleni ähisten ja puhisten. Naurahdin yhä kovemmin.
“Hidastaisitko vähän tahtia?” ystäväni kysyi. Hymyilin viekkaasti.
“Miksi, etkö pysy perässä?” kysyin kiusoittelevasti, mutta hidastin kuitenkin. Nautin toisen kiusaamisesta täysin siemauksin, mutta niin taisi Lepakkohuutokin. Hän tuhahti, mutta käveli kuitenkin rinnallani.
“Minne suuntaan?”
“Mennään vaikka ukkospolulle päin”, ehdotin.
“Selvä.”
Lähdimme ukkospolkua kohti. En tiennyt tarkkaan milloin alkaa saalistamaan vai pitäisikö meidän ensin jutella. Aikoisin kuitenkin jossain kohtaa kertoa tunteistani kuten olin viimeksikin yrittänyt. Viime yritykseni keskeydyttyä juuri ikävässä kohtaa olin alkanut epäillä itseäni ja tunteitani. En ollut enää varma, halusinko sittenkään kertoa. Mitä, jos kolli ei pitäisi minusta? Ei se varmaan maailmanloppu olisi, mutta vaikuttaisi se silti suhteeseemme ja se olisi maailmanloppu.
//Lepa?
