Susipentu
Kirjoittaja: Aura
Susipentu kyhjötti hieman apaattisena ja vaisuna Mäntyviiksen vatsan vierellä. Kollipentu sisaruksineen olivat kasvaneet hurjaa vauhtia, vaikka Susipennulla olikin vielä sisaruksiaan enemmän haasteita. Kolli ei ymmärtänyt miksi, mutta tummaturkkinen kuningatar oli selittänyt, että kaikki kissat kehittyivät omaa tahtiaan. Susipentua harmitti, koska hänen mielestään hänen sisarukset kehittyivät kyllä kaikki samaa tahtia; nopeasti. Kolli oli kuullut Räntäpennun kutsuneen häntä jopa etanaksi, joka oli suurikorvaisesta kissasta ikävä nimitys. Senpä takia hän yritti mennä kaikkialle nopeasti, puhua nopeasti tai syödä nopeasti. Hän halusi olla yhtä nopea, kuin kaikki muutkin! Tuhkajuovan pennuista Lammikkopentu tuntui erityisesti ärsyyntyvän Susipennun seuraan, vaikkei toinen räjähdellytkään usein. Ainoastaan silloin, jos hänen leikkikaluihinsa koskettiin. Susipentu oli joskus kysynyt, että miksi naaras ei pitänyt siitä ja saanut toiselta vastaukseksi, että niillä kaikilla olivat omat järjestyksensä. Kolli ei taaskaan ymmärtänyt, eihän niillä ollut mitään väliä missä järjestyksessä kepit olivat? Lammikkopentu oli jälleen selittänyt, että ne olivat välillä kokojärjestyksessä, välillä taas järjestelty paksuuden tai jonkun muun ominaisuuden mukaan. Kollia kuitenkin lohdutti, että hän ei ollut ainoa, joka oli saanut Lammikkopennun vihat joskus päälleen samasta asiasta. Susipentu oli huomaamattaan jäänyt tuijottamaan taas tyhjyyteen ja tuntiessaan hennon kosketuksen kyljessään, havahtui pentu tähän maailmaan. Koskettaja oli Savupentu.
“Susipentuu!! Oletko taas ajatuksissasi, höpsö?” naaraspentu miukaisi ystävällisellä äänellä ja jäi veljensä vierelle istuskelemaan. Naaras oli erityisesti oppinut huomaamaan milloin Susipentu jumittui johonkin eikä saanut mitään aikaiseksi. Kollista tuntui, kuin hänen käpälänsä olisivat liimautuneet tähän maahan ja silmät jumittuneet katsomaan jotain.
“En minä tarkoituksella”, Susipentu kuiskasi hiljaisella äänellä ja siirsi katseensa maahan. Hän ei halunnut antaa itsestään huonoa kuvaa muille, sillä pelkäsi, etteivät hänen sisaruksensakaan haluaisi olla enää hänen ystäviään.
“Ei se haittaa, Susipentu. Haluaisitko sinä leikkiä? Sehän voisi viedä ajatuksesi muualle. Mäntyviiksi opetti minulle uuden sammalpallopelin”, Savupentu kysyi ja hymyili veljelleen leveästi. Susipentu piti siitä, miten Savupentu seisoi hänen rinnallaan. Suurikorvainen kissa nyökkäsi siskolleen ja nousi itsekin kömpelösti seisomaan. Naaras oli oikeassa, leikkiminen veisi varmasti ajatukset muualle. Jos jotain Susipentu ei halunnut ajatella, niin käynnissä olevaa sotaa. Kollista vihat voitaisiin selvittää puhumalla, mutta muut olivat selvästi eri mieltä tästä asiasta.
“Näytä miten sitä pelataan!” Susipentu miukaisi hymyillen. Hänen siskonsa oli sitten paras sisko, vaikka kolli ei halunnutkaan arvottaa muita. Kaikki olivat hänelle yhtä rakkaita kissoja.
//Savuliini?
