Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
// Taitelutarina = 7 TPA
Kaamoskukka paini punaruskean ja tabbykuvioisen kollikissan kanssa. Tummaturkkisen kissan hampaat välkkyivät taistelun tuoksinnassa ja kollin eleet olivat sulavia. Kaamoskukka loikkasi vaivattomalla, ketterällä ja elegantilla liikkeellä kauemmaksi tuntemattoman kissan käpälistä. Toisen taistelutaidot olivat Kaamoskukan omiin verrattuina suorastaan umpisurkeat! Se ei yllättänyt ylvästä kuolonklaanilaiskissaa, olihan hän ehdottomasti paras.
“Yrittäisit edes! Sinun kanssasi taisteleminen on turhankin helppoa”, kollikissa sanahti leikkisällä ja itsevarmalla äänellä. Eihän hänen tarvinnut edes yrittää. Kaamoskukka voisi koska tahansa upottaa terävät hampaansa tabbykuvioisen kollin niskaan ja viedä toisen hengen.. Sellainen kohottaisi kummasti päivää, Kaamoskukka tuumaili ja venytteli pikaisesti kaulaansa. Tämän vastuksen jälkeen Kaamoskukka kaipailisi hieman vettä, syötävää ja jonkun sukimaan hänen turkkiaan. Kenties Hämärähalla voisi saalistaa hänelle. Siihen hommaan Kaamoskukka itse ei ainakaan ryhtyisi.
“Kannattaisi ehkä katsoa taakseen ja keskittyä taisteluun, hiirenaivo!” kuului huudahdus Kaamoskukan takaata ja pian kolli löysi itsensä maasta makaamasta. Mustaturkkinen eloklaanilaisnaaras oli hyökännyt Kaamoskukan kimppuun ja nyt naaras piti Kaamoskukkaa maassa. Pian punaruskea kolli ottikin jalat alleen ja häipyi kollin harmaansinisestä näkökentästä. Tuntemattoman naaraan ele sai Kaamoskukan raivostumaan toden teolla. Kuinka toinen KEHTASI pilata hänen vaivalla mietityt suunnitelmat? Kaamoskukka kiepsahti toisen otteesta irti ja iski kyntensä naaraan silmiin.
“Hei, halpamaista!” naaras rääkäisi ja yritti pyristellä solakan kissan otteesta irti. Kaamoskukka tunsi kuinka vihan ja raivon täyttämä adrenaliini vilisi hänen suonissaan. Kaamoskukka tönäisi naaraan kauemmaksi hänestä ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Jos tuo kuvitteli pääsevänsä elävänä tästä taistelusta, oli naaras hyvin väärässä. Kaamoskukan häntä huiski vihaisena ja hän väisti ketterästi naaraan hyökkäysyritystä. Kaamoskukan yrittäessä iskeä toista kuonoon, onnistui naaras väistämään myös häntä. Kyllästyminen ajoi Kaamoskukan iskuja yhä kylmemmäksi ja kollin koko olemus tuntui muuttuvan sekunti sekunnilta etäisemmäksi. Impulsiivisuus, kyllästyminen ja raivo ohjasi nyt Kaamoskukkaa. Mustaturkkinen naaras ponnisti Kaamoskukan kimppuun ja pian kissat kieriskelivät taisteluaukiolla yhtenä karvapallona.
“Miltähän sinun niskojesi katkeaminen kuulostaa?” tabbykuvioinen kolli kuiskasi naaraan korvaan ja potkaisi toisen kauemmaksi. Kaamoskukka ei ollut voimalla siunattu, joten hänen potku tuskin tuntui paljoa missään. Ennen kuin naaras ehti nousta, kolli loikkasi selällään makaavan kissan päälle ja katsoi toista kylmästi virnuillen.
“Ole huoleti. Se ei kuulemma satu niin paljoa mitä saattaisi luulla”, Kaamoskukka naukaisi itsevarmasti myhäillen ja heilautti häntäänsä. Olisipa hänellä enemmän aikaa tähän. Mustaturkkisen kissan silmissä välähti pelko, mutta toinen ei ehtinyt reagoida sen enempää. Kaamoskukka upotti hampaansa naaraan niskaan ja mielihyväntunne ravisteli hänen kroppaansa, kun lämmin veri valahti hänen suuhunsa. Naaraan kroppa nytkähteli ja toisen kurkusta kuului korinaa.
“Närhilaulu!” taistelevien kissojen joukosta kuului äänekäs naukaisu ja Kaamoskukka tajusi naaraan olevan Närhilaulu. Närhilaulu. Varsin kaunis nimi, jos kollilta kysyttäisiin. Kolli oli livistämässä paikalta, sillä hän oli todennut Närhilaulun kuolleen ja hauskuus oli loppunut siihen paikkaan. Mitä hän kuolleella kissalla tekisi? Kaamoskukka tarvitsi seuraansa jonkun joka voisi kuunnella hänen sulosointujaan.
“Kaamoskukka varo!” Hämärähalla varoitti kumppaniaan kimakalla naukaisulla ja Kaamoskukka kiepsahti ympäri. Hän näki edessään kaksi eloklaanilaista. Säälittävää hyökätä noin surkealla joukolla, kolli ivasi mielessään. Hän voittaisi muutaman eloklaanilaisen kuvotuksen vaikka toinen tassu selän taakse sidottuna ja silmät kiinni. Siispä Kaamoskukka silmäili kaksikkoa rennosti ja antoi häntänsä heilahdella leppoisasti. Noista kahdesta olisi mitään vastusta! Vaaleanruskea, töpöhäntäinen kollikissa syöksähti Kaamoskukan häntään ja toinen taas loikkasi hänen selkäänsä. Kaamoskukka ärähti kaksikolle ja parhaansa mukaan yritti pysyä pystyssä, mutta raskasrakenteisen kissan johdosta hän kaatui. Tummaturkkinen kolli potkaisi hänen kylkeä raapivaa kissaa takajaloillaan ja tunsi kuinka veri värjäsi hänen turkkinsa punertavaksi. Kaamoskukka onnistui livahtamaan kaksikon otteen hellitettyä ja loikkasi suurella loikalla kauemmaksi. Vaikkei kolli halunnut myöntää sitä, hän tarvitsisi pian lepotauon ja parantajaa. Kaamoskukka jakeli kaksikolle iskuja, mutta hänen keskittymisensä herpaannutti naukaisu, joka kuului hänen pikkusiskolleen.
”Taidat olla vähän pinteessä, Kaamoskukka”, Salamatassu naukaisi korkealle veljelleen, joka oli näyttämässä nyrpeää naamaa sisarelleen, mutta väläyttikin pienen hymyn. Rooli, kolli muistutti itseään. Olisi saatava Salamatassu suorastaan rakastamaan häntä!
“Nitistetään nämä kurjat eloklaanilaiset!” Kaamoskukka naukaisi matalalla äänellä valkoiselle kollille. Kaamoskukka väisti töpöhäntäisen kissan iskun ja sukelsi toisen vatsan alta kollin toiselle puolelle. Se sai vaaleanruskean kissan kasvoille hämmentyneen hymyn ja Salamatassu loikkasi vankkarakenteisemman kissan kimppuun. Kaamoskukka ei ehtinyt kauaa silmäillä velipuolensa taistelutaitoja, mutta kolli toivoi toisen olevan edes keskiverto taistelija. Kuolonklaani ansaitsi vain parasta ja taistelutaidottomista kissoista ei ollut sotakentällä mitään hyötyä. He olivat vain tiellä ja kelpasivat korkeintaan saalistajiksi. Nopeista kissoista voisi olla hyötyä myös viestien viejinä. Kaamoskukka nousi kahdelle käpälälleen ja yritti näyttää mahdollisimman korkealta vihollisensä silmissä. Korkeus, se oli monelle pelottavaa. Kolli ei ollut kovin voimakas ja jykevä, joten hänen pitäisi ottaa kaikki hyöty hänen korkeista koivistaan. Nyt oli hänen aika loistaa.
// Salami??
