Järkäletassu
Kirjoittaja: Aura
Järkäletassu tassutteli varovaisesti oppilaiden pesään ja pörhisteli turkkiaan, nyt hän ainakin näytti kävelevältä karvakasalta. Kolli silmäili pesän kissoja hivenen uteliaana ja nyökkäsi kaikille kohteliaasti. Hän olisi halunnut viritellä jotain keskustelua muiden oppilaiden kanssa, mutta heillä vaikutti olevan jo omat jutut meneillään. He puhuivat jotain leirikierroksesta ja Järkäletassu esitti keskittyvänsä turkkinsa sukimiseen. Hän ei halunnut tuntea itseään ulkopuoliseksi, joten olisi parempi puuhailla itsekin jotain muuta. Toisaalta, hän ei ollut varma mitä pitäisi ajatella muukalaisista. Olisivatko erakot ja kotikisut todella soturiainesta..? Kolli suki kaulaturkkiaan vimmatusti ja aivasti, kun hänen nenäänsä meni karva. Pitkäturkkinen kolli niiskaisi ja oli jatkamassa turkkinsa sukimista, kunnes havahtui tylyihin naukaisuihin. Järkäletassu nosti hitaasti päätään ja hymyili nolostuneena mestarilleen. Kuinka hän olikin ollut niin ajatuksissaan? Jykevä oppilas lähti askeltamaan kohti Tuimakatsetta ja vilkaisi vielä taaksensa. Millaisethan mestarit muilla oli?
Järkäletassu puhalteli ilmaa ulos suustaan ja katsoi siitä muodostuvaa huurrepilveä. ”Tuimakatse? Mihin me olemme menossa? Tai mitä harjoittelemme?” Järkäletassu kysyi ja jolkotteli, jotta saisi tummanharmaan mestarinsa kiinni. ”Taistelua. Harjoittelemme taistelua”, Tuimakatse naukaisi lyhyesti ja tupsukorvainen kolli nyökkäsi lyhyesti. Järkäletassu oli vasta tuore oppilas, hän oli ollut oppilaana vasta muutamia auringonkiertoja. Kolli oli kuitenkin innoissaan taisteluharjoituksista, joten hänen viiksensä värähtivät innosta. Hän halusi olla hyvä soturi, luottosoturi vielä jollekin. Silloin pitäisi osata taistella. Tuimakatse oli kuulemma hyvä taistelija, joten hän osaisi varmasti opettaa. Järkäletassu nosteli käpäliään, sillä lumi tuntui takertuvan pitkiin tassukarvoihin inhasti. Kollioppilas sukaisi käpäläänsä ja yritti vauhdissa saada lumipaakkuja irti karvoistaan. Hän kuitenkin meinasi kompuroida, kun ei katsonut eteensä ja liikkui kolmella jalalla. Hän tumpsahti päin tummanharmaata soturia ja siitä sitten rähmälleen lumihankeen. Järkäletassu säikähti, kun hänen nenäänsä meni lunta ja kolli oli nousemassa ylös, kunnes Tuimakatse tuuppasi hänet pystyyn. ”Koeta edes pysyä pystyssä”, harmaaturkki murahti ja jatkoi matkaansa. Järkäletassu jäi kuitenkin ravistelemaan turkkiaan ja pysähtyi katselemaan lumisia maisemia.
Voimakasrakenteinen oppilas lähti loikkimaan kohti matkaansa jatkanutta mestariaan. Hänen loikkansa olivat pienehköjä ja hitaita, mutta Järkäletassu saavutti mestariaan. Oli onni, ettei hänkään ollut mikään klaanin nopein katti. ”Odota!” Järkäletassu tuhahti äreähkönä. Olikin pitänyt tuiskahtaa siihen lumihankeen ja siihen päälle törmätä Tuimakatseeseen. Olipa hänkin oppilas. Järkäletassu huohotti hiljaa ja käveli vaihteeksi mestarinsa rinnalla. Hän mietti mihin he olivat matkalla, mutta kaipa se selviäisi pian. Järkäletassu pohti miten hän voisi osoittaa samaa leikkisyyttä ja innokkuutta, kuin muut oppilaat ja kissat. Samassa kolli sai idean. Hän kauhaisi suurehkolla käpälällään lunta ja heitti ne päin mestarinsa naamaa. Järkäletassu katsoi Tuimakatsetta ja odotti toisen reaktiota, oliko hän toiminut oikein? Eivätkö muut oppilaat leikkineet lumisotaa ja kaikenlaista hauskaa mestariensa kanssa? Järkäletassu ei ollut oikein varma, hän halusi vain tehdä Tuimakatseen ylpeäksi. Olihan hän kuitenkin Järkäletassun mestari, joten pitkäturkkinen kolli kunnioitti häntä suuresti.
// Tuima?
// 426 sanaa
