Orvokkisydän
Kirjoittaja: Ruska
”Luuletko, ettei Pyörrepentu enää pidä minusta?” Toivepentu kysyi minulta, hän vaikutti huolestuneelta. Kysymys hämmensi minua suuresti, miksi hän kysyy minulta sitä. ”Miksi ei pitäisi? Olettehan maailman parhaimmat veljekset.” sanoin lohduttavasti ja silitin pentua hännälläni. Toivepennun ilme kirkastui. Hän hymyili taas, ja se lämmitti sydäntäni enemmän kuin aurinko. Söin myyrää jeskittyneesti, kun Toivepentu katseli ulos. Hän katsoi Nuppujuovan ja Pyörrepennun leikkiä tiiviisti. Nuolaisin Toivepennun poskea ja hymyilin kempeästi. Kolli katsoi minua silmiin. ”Haluaako veli olla mieluummin tuon soturin kanssa kuin minun kanssa?” Toivepentu kysyi uteliaana. Kysymys hämmensi minua vielä enemmän kuin edellinen. ”Kyllä hän tahtoo olla kanssasi, mutta kyllä hänen pitää olla muidenkin kuin sinun kanssa. Se kasvattaa sosiaalisuutta.” vastasin ja nuolin käpäliäni keskittyneenä. Mieleeni palasi monta muistoa pentu ja oppilasajoiltani. Kaikki niistä ei ollut kovin hyviä, mutta tykkäsin muistella. ”Haluatko kuulla oppilas ja pentuajoistani?” kysyin iloisesti hymyillen rakkaalta pennultani. Toivepentu jatsoi minua silmät loistaen, ja nyökkäsi iloisesti. ”No niin, aloitetaanpas.” sanoin ja otin mukavamman asennon. ”Kun olin vielä Orvokkipentu, leikin usein yksikseni ulkona. Tein itselleni lumi leirejä ja leikin että kivet olivat kissoja. Minulla oli myös lentävä vihamies, nimittäin lintu. Lintu tiputteli aina päälleni lunta, enkä tahtonut olla sen lähellä. Pelkäsinkin sitä hiukan. Kerran olin eksynyt leirissä ja rakensin lumi leirin sotureiden pesälle, Jääviilto niminen kissa oli tullut ja rikkonut sen, koska ei tykännyt pennuista. En tykkää hänestä vieläkään, minusta hän on inhottava. Nyt kerron oppilas ajoista. Kerran olin Lumikkoviiksen kanssa lähtenyt kävelylle, mestarit olivat tietysti mukana, mutta kulkivat kauempana kun pyysin. Juttelimme kaikenlaisesta. Saavuimme metsäaukiolle, ja silloin paljastin viimein että rakastin isääsi. Lumikkoviiksi juoksi pois, koska hänkin rakasti silloin isäänne, mutta minä voitin hänen sydämmen.” kerroin muistelmiani ja katsahdin Toivepentua. ”Kerro vielä yksi!” Hän aneli ja katseli kirkkailla silmillään minua. Muistelin hetken, kunnes muistin taistelun. ”No, juttelimme kerran asioista Lumikkoviiksen ja isänne kanssa. Kysyin Lumikkoviikseltä että oliko hän löytänyt kumppania. Lumikkoviiksi vastasi ei ja mulkaisi isäänne. Sitten he tappelivat. Katsoin jauhuissani vuerestä kun kumpoanini ja paras ystäväni tappelivat. Kun Lumikkoviiksi puraisi Mäyräkynnen kurkkua, pelkäsin että hän kuolee. Yritin käydä Lumikkoviiksen kimppuun, koska luulin että hän yritti murhata Mäyräkynnen. Ja no, se loppui siihen kun Henkäysvarjo keskeytti kiistan.” selitin Toivepennulle. ”Kuka on Henkäysvarjo?” Toivepentu kysyi. Katsahdin pentuani hymyillen. ”Henkäysvarjo on varapäällikkömme, hyvin tärkeä kissa. Melkein yhtä tärkeä kuin Punatähti.” selitin Toivepennulle. Nuolaisin hänen pääkalea ja hymyilin. ”Mitä tehtäisiin seuraavaksi?” Kysyin lempeästi.
