Uiveloyö
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Lokkimielen lähtiessä yllättäen tassuttamaan piikkihernetunnelille tunsin levottoman kihinän kasvavan sisälläni. Toinen puoli minusta käski unohtaa koko katin, mutta toinen janosi lisää vaaraa. Lokkimieli oli kaikista turvattomin kissa, jonka seuraan saattoi päätyä, mutta jostain syystä se veti minua puoleensa. Se piti mukavasti varpaillaan, sai sydämen pumppaamaan verta ympäri kehoa ja aiheutti sellaisia adrenaliiniryöppyjä, että niihin olisi voinut jäädä koukkuun. Ehkä olinkin jo jäänyt, sillä pian huomasin kipittäväni tiikeriraitaisen soturin kannoilla kuin emoaan seuraileva linnunpoikanen.
Päästyämme ulos leiristä pidin edelläni kulkevaan kolliin edelleen hyvän välimatkan, aivan kuten silloin, kun tämä oli ollut vielä mestarini ja minä hänen oppilaansa. Tiedostin kyllä, että nyt kun olin soturi, minulla ei ollut mitään velvoitetta jättäytyä vanhemman kissan jälkeen. Lihasmuistini oli kuitenkin toista mieltä, enkä viitsinyt ruveta kamppailemaan itseni kanssa enää yhtään enempää. Sitä paitsi, tässä asetelmassa oli tavallaan jotakin rauhoittavaa.
Olimme kävelleet jo hyvän aikaa, eikä Lokkimieli ollut vieläkään pysähtynyt saalistamaan. Kaiken lisäksi huomasin meidän lähestyvän koko ajan Eloklaanin rajaa. Siristin hieman silmiäni katsellessani edelläni astelevan soturin hahmoa – mitä tällä oli oikein mielessä?
“Et kai suunnittele käyväsi Eloklaanin puolella täyttämässä vatsaasi?” huikkasin kollille puoliksi vitsillä, puoliksi yrittäen arvailla tämän aikeita.
//Kokki?!?
