Katajanoki
Kirjoittaja: Käärmis
Mieleni oli hieman ristiriidassa itsensä kanssa, kun Uiveloyö selitti, että minun tulisi olla pulassa, jotta joku kolli voisi tulla minut urhoollisesti pelastamaan ja sitten rakastuisimme toisiimme. Periaatteessa suunnitelma ei olisi ollut niinkään paha, mutta isä oli opettanut minulle kutakuinkin päinvastaista elämästä. Syöksyaskel oli selittänyt useaan otteeseen, kuinka tuli olla vahva ja itsenäinen soturi, joka ei tarvinnut toisten apua.
“En oikeastaan”, vastasin tummalle naaraalle, kun hän kysyi minulta jahka olisin huomioinut kolleja, joista voisi olla erityistä pelastajamateriaalia. Toki Kuolonklaanissa oli melkoisen rajattu määrä sotureita, joilla ei vielä ollut kumppania tai jonkinmoista sähläystä jonkun toisen kanssa.
Liu’uin hieman edestakaisin jään päällä yrittäen pohtia vaihtoehtojani. En todella tuntenut juuri ketään klaanimme kolleista. En ollut koskaan keskittynyt siihen. Olin ollut aina liian kiireinen muistelemaan Virtausklaania ja sen kauniita jäseniä. Olinko sillä tavoin onnistunut tuomita itseni tuhoon ja pettää isäni luottamuksen sillä, etten olisi tarpeeksi taidokas hankkimaan kumppania itselleni? Kuinka turhauttavaa! Tietenkään eihän isä voinut minua koskaan pakottaakaan hankkimaan kumppania, mutta hän toivoi niin kovasti.
“Taidan olla asian kanssa pinteessä”, murahdin hiljaa ja olin menettää tasapainoni jäällä. Miten tällaista asiaa pitäisi lähestyä? Kuuluiko minun sitten etsiä itselleni joku roimasti vanhempi kumppani, kun kaikki nuoret eivät joko kiinnostaneet tai olivat jo varattuja?
//Uivelli?
