Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Saalistaminen, se vasta hankalaa olikin. Yritin parhaani vaania hiirtä. Hiirenkorva oli vasta tuloillaan, joka toki tarkoitti että riista oli palaamassa, mutta sitäkin ettei riistaa vielä ollut tarpeeksi jotta tämä partio missä minä olin syöttäisi lähes tulkoot mitään. Kirosin kun otin väärän askeleen ja saalis pääsi karkuun. Tietty se pääsi karkuun! Tämä oli minun tuuriani eikä mitään unelmaa. Lauhalaukkakin oli poissa.. oli ollut jo tovin. Inhosin sitä faktaa, mutta ymmärsin kyllä että minun oli enää turha haaveilla, kolli olisi todella pois. Ja minä olin jäänyt niin sanotun lohdutus palkinnon kanssa, tai ainakin niin minusta tuntui. Olin yhä läheinen Karhumyrskyn kanssa vaikka mikään ei ollut enää samaa kuin silloin joskus. Joskus mietin oliko sitä ”kaikki meni hyvin ja olin onnellinen” aikaa edes olemassa. Piina, oikeuden halu, kosto piinasi turkkini alla jatkuvasti. Meille oli myös nimitetty uusia oppilaita sekä uusi parantajan oppilas. Olin kuullut pentu kaksikosta paljon puhetta mutta vielä koskaan en ollut kohdannut heitä.. sitten oli se kolmas josta en tiennyt paljoa myöskään. Olisin kyllä kiinnostunut tutustumaan heihin ajallaan. Hiutaleviiksi keskeytti riistan etsintäni, kiikuttaen suussaan vaivaista päästäistä.
”Löysitkö mitään?”, naaras kysyi. Huokaisin ja pudistin päätäni eiksi. En aikonut kertoa kuinka surkeasti saalis olin päässyt suoraan tassuistani menemään.
”En, en juurikaan mitään”, Totesin siihen vielä päälle. Naaras selitti vielä pari sanaa ennen kuin palasimme loppu partion luo ja siitä leiriin.
//217 sanaa
