Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Viimeaikainen tapahtumien rikkaus klaanissa ei suinkaan päättynyt Punatähden kuolemaan, erakkolauman teurastamiseen tai Mäyräkynnen teloitukseen. Eräs kissa menneisyydestäni oli nimittäin tehnyt paluun tuoden mukanaan sekä siskoni Sulkavirran että kunnianhimoiset suunnitelmansa. Hentotassu – vaikka nyt hänet tunnettiinkin Keijukaisena – oli tehnyt yllätyspaluun ja värvännyt Henkäystähden liittolaisekseen. Olin ollut yllättynyt, kun ensi kerran näin vanhan oppilastoverini leirissä. Hän oli kasvanut, kuten minäkin, mutta arvenkin takaa tunnistin naaraan saman tien. Keijukainen oli karannut klaanista vuodenaikoja sitten, enkä tietenkään ollut odottanut koskaan tapaavani häntä uudelleen. Vaikka emme olleet mitään ystäviä olleetkaan, odotin silti innolla pääseväni vaihtamaan kuulumisia kujakissan kanssa. Muistelin nimittäin, että hän oli oppilasaikoina ollut hiukan ihastunut minuun – olivatkohan tunteet haalistuneet näiden monien kuiden aikana?
Sulkavirta oli saapunut kujakissojen kanssa ja siirtynyt pentutarhalle. En ollut koskaan ollut kovin läheinen sisarusteni kanssa, joten siskoni kakara ei suuremmin kiinnostanut minua. Olin tavannut hänet ohimennen, kun olin vieraillut Tuhkajuovan luona, joka niin ikään asusti tällä hetkellä pentutarhalla. Lokkipentu oli vaikuttanut aika normaalilta tapaukselta.
Tuhkajuova oli synnyttänyt kolme uutta siskoani kuu sitten. En olisi muuten välittänyt käydä maidontuoksuisessa, tunkkaisessa ja hämärässä pesässä, mutta tiesin emoni inhoavan siellä kököttämistä. Olin siis vieraillut hänen luonaan aina silloin tällöin, ja samalla pennut olivat tulleet hiukan tutuiksi. Mutta vain hiukan.
Olin juuri saapunut päivän metsästyspartiosta ja ravistelin turkiltani lumia. Jostain syystä olin joutunut epäilyttävän monesti Jääviillon ja Sinilinnun kanssa samaan partioon, enkä ollenkaan arvostanut asiaa. Saalistuspartioissa meni nykyään paremmin – ainakin osa Aaltosalaman opeista oli mennyt perille – mutta rasittava seura ei tehnyt niistä kovin nautinnollisia. Ärtymystäni purkaakseni mieleni teki hiukan härnätä erästä punaruskeaa soturitarta, mutta tätä ei näkynyt missään. Toiveikkaana astelin pentutarhalle, mutta sieltäkään en Aaltosalamaa löytänyt. Ei se mahdotonta olisi ollut: soturi vieraili välillä ystävänsä Sulkavirran luona. Huokaisin pettyneenä, valmiina kävelemään pois tarhan suuaukolta, mutta Tuhkajuovan katse oli jo osunut minuun. En oikein voinut enää perääntyä.
Hiukan vastentahtoisesti astelin emoni luo ja istuuduin tämän viereen. Vaihdoimme nopeat kuulumiset, mutta ennen kuin ehdimme kunnolla syventyä keskusteluun, kaksi Tuhkajuovan rääpälettä tulivat vaatimaan naaraan huomiota. Pohdin, ehtisinkö livahtamaan tieheni sinä aikana, kun kuningattaren katse oli kiinnittynyt pentuihinsa, mutta huomattuani harmahtavan sinisen silmäparin tapittavan minua hylkäsin suunnitelmani. Kohtasin pennun katseen yrittäen kaivella jostain mieleni perukoilta tiedon hänen nimestään.
”Mikähän sinun nimesi oli? Rapakkopentu? Tai jotain sinne päin…”, mutisin ja mittailin pikkusiskoani katseellani. Hopeanharmaine turkkeineen ja sinisine silmineen hän oli yhdistelmä molempia vanhempiamme.
//Lätäkkö?
