Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Päivät matelivat hitaasti eteenpäin. Minusta tuntui kuin aika olisi välillä pysähtynyt paikoilleen vain ärsyttääkseen minua. Pidin viherlehdestä vuodenajoista eniten, mutta halusin kehittyä soturina. Halusin kohdata uusia haasteita ja kenties saada uuden oppilaankin. Se ei kuitenkaan ollut vielä ajankohtainen asia, sillä Jyrkänneloikka halusi minun saavan pentuja.
”Perheetön soturi ei voi olla yhtä kunnioitettu kuin perheellinen”, niin isä oli sanonut. Mitä enemmän kissa saisi pentuja Kuolonklaanille, sitä kunnioitetumpi soturi hän tulisi olemaan. Minä uskoin isää, sillä hän oli elänyt pitkän elämän ja tiesi paljon lähes kaikesta. Vaikka perheen perustaminen ei houkutellut minua, se oli tehtävä. Ajatuskin siitä, että joutuisin pentutarhalle valittavien ja kirkuvien karvapallojen kanssa sai karvani nousemaan pystyyn.
”Punatähdellä on muita kiireitä, joten minä johdankin partiota”, Surmakynnen ääni keskeytti ajatukseni. Vilkaisin tuuheaturkkista varapäällikköä, joka otti paikan partion johdossa. Arpisen turkin omaava naaras astui piikkihernetunneliin itsevarmoin askelin.
”Punatähti on takuulla vain pentutarhalla ihastelemassa Minttupentua. En ymmärrä miten joku rääpäle voi mennä klaanin edelle. Katsokaa nyt Surmakynttä, hänen pentunsa on pentutarhalla, mutta koska Punatähti ei osaa huolehtia omasta pennustaan, on varapäällikön itse johdettava partiota”, Jääviillon raivostuttava ääni rikkoi hiljaisuuden, joka partion ylle oli laskeutunut. Käänsin tuiman katseen kohti minua nuorempaa soturia. Myös Pimentovarjo mulkaisi vaalean punaruskean kollin suuntaan.
”Ihan vain tiedoksi, että Punatähti on lähdössä tänä yönä tapaamaan Pimeyden Metsää Kuuluolalle, jonka vuoksi hän ei päässyt partioon. Minä olisin paljon mieluummin pentutarhalla tyttäreni kanssa, mutta partiot eivät johda itse itseään”, varapäällikkö ärähti nuorelle soturille, joka vaikeni heti. Jääviilto pysytteli partion perällä ja varoi astumasta Surmakynnen näkökenttään. Minusta oli yllättävän mukavaa kuulla, kuinka Jääviiltoa läksytettiin.
Surmakynsi oli yrittänyt pysyä pentutarhalla Pikipennun synnyttyä, mutta klaani ei yksinkertaisesti selviä ilman varapäällikköä. Olin nähnyt useita kertoja, kun Punatähti oli patistanut varapäällikkönsä pentutarhalle. Päälliköllä ei ollut aikaa järjestää jokaista partiota ja hoitaa samalla omia velvollisuuksiaan. Surmakynsi oli onnekas, kun hän sai hoitaa tehtäviään pennusta huolimatta. Normaali soturi ei saisi tehdä niin, sillä klaani pärjää hyvin ilman yhtä soturia, mutta ei ilman varapäällikköä.
Partiossa kaikki sujui normaalisti. Kävelimme Ukkospolun reunan läheisyydessä ja merkkasimme rajamme. Varmistimme, etteivät etelärajaamme suojelevat erakot olleet tullut meidän maillemme luvatta. Sen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Hehkulampea. Päivä oli kuuma, jonka vuoksi olisin mielelläni käynyt pulahtamassa lammessa nopeasti. Täytyi kuitenkin keskittyä partiointiin.
Ohitettuamme Hehkulammen jättäydyin partion hännille Pimentovarjon kanssa. Jääviilto mulkoili meitä, mutta ohitti meidät mitään sanomatta. Nyt nuori kolli käveli Kaaostuhon vierellä aivan Surmakynnen kannoilla. Olin kiinnittänyt huomiota varapäällikön olemukseen. Hän oli muuttunut partion aikana väsyneeksi ja huonovointisen oloiseksi. Varapäällikön häntä heilahteli puolelta toiselle melko nopein liikkein. Pimentovarjo oli huomannut saman, mutta Jääviilto ja Kaaostuho eivät tuntuneet aavistavan mitään. Se ei kylläkään ollut ihme. Kaaostuho oli kenties klaanin yksinäisin ja syrjityin kissa, ja Jääviilto ajatteli aivan liikaa itseään. Hän tuskin olisi huomannut, vaikka Surmakynsi olisi lyyhistynyt maahan hänen eteensä.
Vilkaisin mustaa soturia, joka vilkaisi minua. Emme sanoneet mitään, sillä siihen ei ollut aihetta. En halunnut ottaa riskiä, että Surmakynsi kuulisi meidän puhuvan keskenään hänen voinnistaan. Surmakynsi niiskutti partion johdossa kovaäänisesti. Olikohan hän vilustunut? Tyydyin seuraamaan tilannetta partion perältä, sillä en halunnut varapäällikön vahingossakaan lyyhistyvän minun päälleni.
Leiriin palattuamme Surmakynnen vointi oli heikentynyt. Hänen häntänsä laahasi maata ja varapäällikön ryhti oli lähes olematon. Varapäällikön pää roikkui alhaalla ja hänen askeleensa olivat laiskan oloisia. Jääviilto oli vähällä kaataa varapäällikön kumoon, kun soturi pyyhälsi hänen ohitseen kohti tuoresaaliskasaa. Surmakynsi ei edes vilkaissut vaalean soturin perään, vaan kävi istumaan keskelle pääaukiota.
”Pitäisikö hänet viedä parantajan pesälle?” Pimentovarjo pohti ja oli jo menossa, mutta Hehkuaskel ehti varapäällikön luokse ensimmäisenä. Parantaja kumartui naaraan luokse ja näytti kyselevän hänen vointiaan.
”Toivottavasti tuo ei ole mitään tarttuvaa. Lehtisateesta voi tulla aika epämiellyttävä, jos tauti alkaa riehua klaanissa”, totesin vilkaisematta ikäiseni soturin suuntaan. En tuntenut Surmakynttä erityisen hyvin, jonka vuoksi en osannut lainkaan olla huolissaan hänen tilastaan.
”Mitä veikkaat, selviääkö Surmakynsi tuosta?” kysyin huomatessani, ettei varapäällikkö kyennyt enää edes kävelemään omin voimin. Häntä pienempi parantajakissa joutui antamaan varapäällikölle tukea tuon laahustaessa kohti parantajan pesää. Samalla Hehkuaskel yritti saada Jääviiltoa avukseen, mutta punaruskea soturi ei ollut kiinnostunut antamaan apuaan parantajalle.
//Pimento?
// 645 sanaa
